Tuleva vuosi 2004 on teemoitettu lasten- ja nuortenelokuvalle. Opetusministeriö on kerännyt kasan toimijoita. Niin on koko kahdelletoista kuukaudelle saatu nimi: Filmihillo.
Filmihillo-nimeä äkkiseltään maistellut kahdentoista kansainvälisen lastenelokuvan oululainen lapsituomaristo heitti otaksuman kesken urakkansa, että kyseessä voisi olla purkkiruoka. Kovempi kommentti tuomitsi Filmihillon (www.filmihillo.net) epämääräiseksi otsakkeeksi kunnon asialle.
Kunnon elokuvalle tältä 12-13 -vuotiaden kansoittamalta raadilta kertyy yhdeksän itsenäistä mielipidettä. Heidän filmillinen istuntonsa kestää maanantaista tähän torstaihin ja kysyy kolmen elokuvan päivävauhtia:
Hyvä elokuva antaa ajateltavaa.
Elokuva on viihdyttävä, kun sen tapahtumatasot vaihtelevat tylsästä toimintaan.
Kunnon elokuva on sopivan humoristinen ja yhtä aikaa jännittävä.
Hyvän elokuvan aikana ei katso kertaakaan kelloa.
Elokuva vaatii sopivan mielentilan.
Mielenkiintoa pitävät yllä eläytyvä näytteleminen, tasokas juoni.
Vaaditaan monipuolinen kokonaisuus alkaen ohjauksesta kuvausympäristöön.
Hyvän elokuvan jälkeen toteaa, että sen voisi katsoa uudestaan.
Kunnon elokuva on koskettava ei pälä-pälä-pölö.
Elokuvako vai elämä
Johannes Jussila (12) Myllytullin ala-asteelta, Atte Lievonen (12), Rainer Koirikivi (12) ja Henri Siniluoto (12) Pakkalan ala-asteelta, Laura Äijälä (12) Myllytullin ala-asteelta, Nelli Perkiömäki (12) Oulun kansainvälisestä koulusta, Ilona Paajanen (13), Elisa Penttilä (13) ja Hanna Mikkola (13) Pohjankartanon yläasteelta kurkistavat elokuvan historiaan.
Paitsi Sanna Koiviston luoman Tähtipojan ja niin ikään myös Sanomalehti Kalevan lahjoittaman 3 000 euron kohtalosta päättävästä nuortuomaristosta konkreettinen elokuvan historia alkaa 1990-lukuisesta elokuva-Titanicista ja on muistiinmerkityn tapahtuman kaltainen: Purkitettua totuutta, joka on fiktiota.
Mutta kun puheeksi tulee valintatilanne elokuva vaiko jotain muuta, on Johannes valmis kääntymään kirjojen puoleen. Atte menisi elokuviin vain, mikäli olisi tylsää. Rainer puolestaan valitsisi elämän, vaikka nostaa suosikkinaan esiin Rowan Atkinsonin alias Mister BeaninJohnny Englishin. Henri pitäytyisi ystävien seurassa. Eikä Lauraa saisi katsomaan kaksituntista mönkiäisen pesäntekoa millään.
Liikkuvan kuvan salat
"Näin vauvana varmaan videoita", piirretyn Notre Damen kellonsoittajan Laura jo muistaakin. Lähimuistissa ovat kavereiden kanssa tehdyt ja kotiteatterissa esitetyt omat komediat: "Puolenkin tunnin juttuja, mutta sitten ihan sketsejä."
Samaa itsetuottoista näytelmäelokuvalinjaa ovat toteuttaneet Hanna, Elisakin. Seikkailullisemmalla linjalla on nokkosojissa liikkunut Henri. Itse kuvatut lomamuistot Espanjastakaan eivät ole tässä porukassa tuntematon suure.
Mutta vakavaan elokuvien arviointiin ei ole ollut kontaktipintaa kellään, ei Nellilläkään. Kavereiden kesken kommentoiva keskustelu kuitenkin käy aina yhteisen katselukerran jälkeen.
Nyt yhdeksän nuoren raati runnoo reippaasti mielipiteensä paperille. Pisteyttää teokset ja tekee ratkaisun, joka julkistetaan lauantaina.
XXII kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin kokonaisannissa kilpailuelokuvat edustavat säännöissä määritellen puhdasta filmimateriaa.
Sen sijaan ohjelmiston muusta osuudesta löytyy runsaasti video-formaattia. Ja dvd-buumi alkaa pikkuhiljaa myös vaikuttaa. Näppärän kokoisena dvdnä festivaalia postitse tavoittamaan lähtenyt erikoissarjaan kuuluva yhdysvaltalainen Zero day otti ja katosi kyydissä. Toinen levy löysi perille.
Lukiolaispoikien verilöylysuunnitelma videopäiväkirjana Zero dayssa saa kuuntelemaan kunnolla, mitä Johanneksella on sanottavana videopeleistä: "Videopelitkö? Nehän on käytännössä ahdettu levylle. Ja levy tungetaan koneeseen. Se ei oikeastaan ole elokuvaa. Elokuvassahan vain katsotaan. Pelissä saa päättää mitä tekee."