Oulu
Maan uumeniin on kaivettu lakiin vedoten kotimaisen elokuvan ohella ulkomaistakin tuotantoa.
Espoossa sijaitsevaa luolastoa hallitsee Suomen elokuva-arkisto. Perjantaina luola-ala kasvoi toisella mokomalla 1 000 neliömetrillä, mihin on tikutettu vajaa kymmenen hyllykilometriä.
Maaliskuun jälkeen saattaa käydä niinkin, että elokuva-arkisto on paikka, mihin tallentuu jatkossa lakisääteisesti myös tv-tuotanto. Pian kaksi vuotta istuneen työryhmän syksyllä ajantasaistettu työmääräys käskee nimittäin etsimään ja esittämään radio- ja tv-arkistoinnille vaihtoehtoisia tallennepaikkoja.
Tuota lakia hiovaan työryhmään syksyllä istutettu oululaisesta elokuvamaaperästä ponnistanut elokuva-arkiston johtaja Matti Lukkarila painottaa, että asia on todellakin keskeneräinen: "Ei sovi puhua miten käy, mutta kyllä televisioarkistoinnin osalta tutkitaan yhtenä vaihtoehtona elokuva-arkistoa sijoituspaikkana."
Kymmenien
metrien syvyydessä
Elokuva-arkiston Otaniemeen 1987 louhittu ykkösvarasto on ollut täynnä jo vuosia. Kymmenen vuoden itkun ja valituksen tuloksena syntyi uusi kaivanto.
Elokuva-arkiston kokoelmille pyhitetyt vanha ja perjantaina vihitty luolasto mahdollistuivat, kun ei enää muu auttanut:
"Koskapa laki velvoittaa valtiota pitämään huolta elokuvaperinteestä ja elävän kuvan perinteestä, ja oltiin jo tilanteessa, missä tilapäisvarastot olivat aineistoille tuhouhka."
Käytännössä uuden luolavaraston rakennuttaja on ollut Senaatti-kiinteistö Oy. Elokuva-arkisto on tilojen vuokraaja 15 vuoden ajan, jona aikana se tulee maksaneeksi rakennuskulut.
Laki elokuva-arkistoinnista 1984
Uusi varasto on tietyllä tapaa filmipohjaisen joutsenlaulu-paikka, pian digitaaliaika ajaa ohi. Silloin tarvitaan toiset vermeet.
"Arviomme on, että Otaniemi 2 riittää filmipohjaiselle aineistolle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi."
Laki elokuvien arkistoinnista on peräisin vuodelta 1984. Se säätää että kaikki kotimaiset julkisen esityksen saaneet elokuvat on talletettava elokuva-arkistoon: "Elokuvien originaalimateriaali on talletettava viiden vuoden kuluessa ja yksi kopio kolmen vuoden kuluessa, laki määrää näin. Laki määrää myös että julkisten esityksen saaneiden elokuvien oheismateriaali valokuvat, julisteet, käsikirjoitukset on myös talletettava."
Ulkomaisesta materiaalista laki sanoo, että se on sopimuksenvaraista, vapaaehtoista. Käytännössä kuitenkin lähes kaikki ulkomaiset elokuvat talletetaan elokuva-arkistoon. Näin siis vuodesta 1984 alkaen. Toki vanhempikin kotimainen on löytänyt vapaaehtoisesti arkistopolkunsa.
1984 laki puhuu julkisen esityksen saaneista elokuvista ja tarkoittaa kaupallisessa levityksessä siis elokuvateattereissa tai festivaaleilla esitettyä, sen sijaan televisio ja julkisuus eivät ole yhtä.
Laki katsoo kyllä elokuvaksi sellaisenkin teoksen, joka ensin esitetään elokuvateattereissa, mutta saa esitysalustakseen sen jälkeen television. Tällöinkin tallennuksen on tapahduttava elokuva-arkistoon: "Nykyisellään elokuvatuontofirmat tuottavat televisiolle kuitenkin huomattavan määrän erilaisia teoksia, mutta jos niitä ei esitetä elokuvateattereissa niin silloin tämä elokuvatallennelaki ei niitä koske, vaan kyseinen televisioyhtiö joutuu vielä nykysäännösten mukaan huolehtimaan itse talletuksesta. Säädelty niiden osalta on, ettei teoksia saa tuhota, mutta niille ei ole osoitettu tallennepaikkaa." Juuri siksikin nyt istuu joukkoviestintä-projektityöryhmä laatimassa maaliskuun loppuun mennessä esitystä radio- ja tv-arkistoinnista.