Oululaisen Tuomo Siuruan, 25, ja vaasalaisen Jussi Mäntylän, 24, pari viikkoa sitten avaaman Fiksuhuuto-nettihuutokaupan suosio on kasvanut vauhdilla. Siuruan mukaan palvelun etusivulla oli vieraillut tiistaihin mennessä 780 000 kävijää.
"Kolmen ensimmäisen päivän aikana sivulatauksia tehtiin 166 000 ilman suurempaa mainostusta. Näin valtava kiinnostus yllätti. Osaltaan tämä varmasti kertoo myös netissä surffailun yleistymisestä", Siurua toteaa.
"Maailmalle tähdätään, ilman muuta. Seuraavaksi tarkoituksena on avata ruotsinkieliset sivut."
Siuruan mukaan Fiksuhuuto on uudenlainen tapa toteuttaa perinteinen huutokauppa. Idea perustuu sentin korotuksiin ja napakoiksi rajattuihin huutoaikoihin.
"Tuotteen huutoajaksi voidaan määrittää esimerkiksi viisi minuuttia. Jokainen uusi tarjous käynnistää kellon uudelleen ja kilpailu tuotteesta jatkuu. Jos uusia korotuksia ei tule viiteen minuuttiin, niin viimeisen huutajan tarjous voittaa", Siurua summaa.
Siuruan mukaan Fiksuhuuto on maailman ensimmäinen senttihuutokauppa, josta valpas ostaja voi onnistua nappaamaan jopa satojen eurojen arvoisia tuotteita pikkurahalla. Tähän mennessä kaupaksi on käynyt muun muassa 270 euron pelikonsoli 7,39 eurolla ja 189 euron digikamera 6,62 eurolla.
"Ostaja saa uusia merkkituotteita ronskiin alihintaan ja myyjäkin on tyytyväinen. Hinnat pysyvät väkisinkin alhaalla, kun tarjousta voi korottaa vain sentillä kerrallaan", Siurua hehkuttaa.
Mikään ei ole ilmaista. Tarjous jätetään tekstiviestillä, joka maksaa 1,90 euroa. Jäseneksi kirjautuva voi avata huutotilin ja hankkia kerralla 10-50 huudon paketteja 14,90-49,90 eurolla. Siuruan mukaan kirjautuneitakin käyttäjiä on jo tuhansia.
Yrittäjäkaksikko korostaa, että minkäänlaista vilunkia tai vedätystä palveluun ei liity ja kaikki huutajat ovat todellisia ihmisiä. Liikeidea ja kaikki siihen liittyvä kerrotaan sivuilla avoimesti.
"Voimme tarvittaessa esittää viranomaisille jokaisen huutajan tiedot ja huutojen kellonajat", Siurua sanoo.
Idean isät tienaavat paitsi palvelumaksuilla, myös yhteistyösopimuksilla yritysten kanssa. Moni firma haluaa itselleen ja tuotteilleen näkyvyyttä ja mainostilaa netistä.
"Saamme osan huutokaupattavista tuotteista erittäin edullisesti tai jopa ilmaiseksi. Lisäksi ostamme myytävää tavaraa omalla pääomalla", Siurua kertoo.
Siuruan mukaan tavoitteena on jalostaa Fiksuhuuto.fi:stä jopa maailmanlaajuinen menestys. Tuotevalikoimaa kasvatetaan ja palvelun sujuvuutta sekä toimintavarmuutta hiotaan.
"Kehittelimme ideaa 1,5 vuotta ennen sivujen avausta. Alkuvaiheen pienistä lastentaudeista on päästy ja järjestelmä toimii. Haluamme kuitenkin varautua myös paljon suurempiin kävijämääriin."
Tähän mennessä Fiksuhuuto on huutokaupannut etupäässä elektroniikkaa. Jatkossa mukaan on tulossa palvelun käyttäjien toivomuksesta muun muassa matkoja ja muita arvokkaampia tuotteita.