Fifa hyl­lyt­ti Kreikan tois­tai­sek­si

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on toistaiseksi hyllyttänyt Kreikan jalkapalloliiton, koska kreikkalaiset ovat antaneet politiikan sotkeutua urheilujohtamiseen. Fifa kertoi tiedotteessaan, että Kreikan jalkapalloliitto ei ole noudattanut Fifan sääntöjen kansallisilta liitoilta päätöksenteossaan vaatimaa riippumattomuutta valtiosta.

Fifan hyllytys tietää sitä, että puolustava Euroopan mestari on toistaiseksi täysin sivussa kansainvälisestä jalkapalloilusta. Pahimmillaan maa ei pääse osallistumaan EM-karsintaturnaukseen, jossa sen ensimmäinen ottelu olisi 2. syyskuuta Moldovassa.

Uefa ja Fifa olivat aiemmin antaneet varoituksen Kreikalle sääntöjen vastaisesta hallinnosta, mutta muutosta ei ollut tapahtunut.

Ilmoita asiavirheestä