Insinöörejä on tavattu pitää viileän analyyttisenä joukkona, mutta heidän ammattijärjestönsä Uuden insinööriliiton (UIL) viime aikojen edesottamusten perusteella tällaista päätelmää on kyllä kovin vaikea tehdä. Liitto on jo aiemmin sekoittanut perin juurin omat asiansa, ja nyt arvoton riitely on ulottunut myös keskusjärjestö Akavan päätöksentekoelimiin.
Viime torstaina Akavan liittokokouksessa koettiinkin episodi, jollaista ei suomalaisessa ay-historiassa ole ennen nähty. UIL:n puheenjohtaja Pertti Porokari vaati lähtöpasseja kolmelle Akavan hallituksessa istuvalle UIL:n edustajalle, jotka kesällä erotettiin Porokarin savustamana liiton hallituksesta. Akavan liittokokouksessa asia meni äänestykseen, jossa Porokarin esitys hävisi selvin numeroin 486--45. Melkoinen osa korkeasti koulutettujen järjestön kokousedustajista oli selvästi haluttomia ottamaan kantaa koko kiistaan, mikä näkyi 140 tyhjänä äänenä.
Äänestykseen toi oman latauksensa se, että se oli samalla insinöörien liiton entisen ja Akavan nykyisen puheenjohtajan Matti Viljasen ja insinöörien nykyisen liittojohtajan eli Porokarin välinen vääntö. Akavalaisten insinöörien asema ja liiton tila ovat Viljasen silmäterä erityisesti siksi, että hän kätilöi UIL:n synnyn kaksi vuotta sitten. Tuolloin kuntien insinöörit ja silloinen Insinööriliitto panivat hynttyynsä yhteen.
Viljasen aikana Insinööriliitosta kehittyi merkittävä ammattiliitto. Hänen näkökulmastaan Porokarin toiminta suistaa raunioiksi kovan työn jälkeen syntyneen liittofuusion, eikä Viljasen jyrähdystä Akavan kokouksessa kannata siksi ihmetellä. Vain päivää ennen Akavan kokousta Kuntien teknisten ylimääräinen edustajakokous päätti jo lopettaa yhteiselonsa Uuden insinööriliiton kanssa tämän vuoden lopussa. Näin 70 000 jäsenen liitto menettää samalla viidenneksen maksavista jäsenistään.
UIL:n sekasortovaihe kärjistyi viime kesänä, kun Porokari pyrki alentamaan kolmen naisjohtajan asemaa ja palkkoja. Liiton silloinen hallitus katsoi Porokarin toimineen omavaltaisesti ja pani tämän hyllylle, mutta elokuussa kokoontunut liiton ylimääräinen edustajakokous antoi hänelle tukensa. Vailla liittonsa jäsenkunnan enemmistön tukea hän ei siis ole operoinut.
Silti Porokarin jäljet uuden liiton johdossa eivät voi olla herättämättä kysymyksiä hänen sopivuudesta tehtävään. Ammattijärjestötoiminta on paitsi tiukkaa edunvalvontaa myös yhteistyötä eri suuntiin. Jos jälkimmäinen on karilla, on edellisessäkään vaikea saada tuloksia.