Suomalaismurtaja Fennica on joutunut keskeyttämään työnsä Alaskassa runkovaurion vuoksi, kertoo Arctia Shipping -yhtiö. Aluksen painolastitankki alkoi vuotaa Suomen aikaa perjantaina Unalaskan lahdella, jossa alus on avustamassa öljy-yhtiö Shelliä.
Arctian mukaan vaurio ei aiheuttanut päästöjä ympäristöön, eikä siitä ollut vaaraa miehistölle.
Alus odottaa nyt huoltoa Dutch Harborin satamassa. Arctian Offshore-liiketoiminnan johtaja Hannu Ylärinne kertoo, että vaurion laajuutta selvitetään, eikä yhtiö tuoreeltaan tiedä, kuinka pitkään korjaustyöt kestävät.
Shellin edustaja arvioi yhdysvaltalaiselle FuelFix -sivustolle, ettei Fennican tauko tuo viivästyksiä sen öljynporaussuunnitelmiin alueella.
Suomen valtion omistama Arctia vuokraa Fennica- ja Nordica-murtajiaan Shell-yhtiölle Suomen jäänmurtokauden ulkopuolella.
--
Korjattu aiempaa uutista klo 22.32: Poistettu murtajan vuokra-ajasta määritelmä "keväästä syksyyn", sopimuksen loppuajankohdasta ei varmuutta.