Federer eteni hel­pos­ti toi­sel­le kier­rok­sel­le - USA:n Step­hens hävisi Wimb­le­do­nin avaus­kier­rok­sel­la

Yhdysvaltain Sloane Stephensistä tuli ensimmäinen nimekäs putoaja tenniksen tämänvuotisessa Wimbledonin turnauksessa.

Yhdysvaltain Sloane Stephensistä tuli ensimmäinen nimekäs putoaja tenniksen tämänvuotisessa Wimbledonin turnauksessa. Naisten maailmanlistan nelonen hävisi Kroatian Donna Vekicille kahdessa erässä 1-6, 3-6.

Stephensin odotettiin etenevän Lontoossa ainakin toiselle kisaviikolle, sillä viime vuonna hän voitti Yhdysvaltain avoimen mestaruuden ja kesäkuussa hän ylsi loppuotteluun Ranskan avoimissa.

Wimbledonin ruoholla 25-vuotiaan amerikkalaisen meriitit odottavat kuitenkin vielä tulevia vuosia. Viime vuonna hän putosi myös avauskierroksella, ja toistaiseksi hän on yltänyt kolmatta kierrosta pidemmälle Wimbledonissa vain kerran kuudella yrityksellä.

Vekic on maailmanlistalla sijalla 55. Hän kohtaa toisella kierroksella joko Slovakian Viktoria Kuzmovan tai Ruotsin Rebecca Petersonin.

Wimbledonin kahdeksankertainen mestari Roger Federer rynni helposti toiselle kierrokselle, kun hän kukisti Serbian Dudan Lajovicin 6-1, 6-3, 6-4. Sveitsiläinen Federer pelaa Wimbledonissa 20. peräkkäistä kertaa.

Ykköseksi miesten kaksinpelissä sijoitettu Federer kohtaa toisella kierroksella joko Slovakian Lukas Lackon tai ranskalaiskarsija Benjamin Bonzin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä