"Viisi kertaa nopeammin tällä pääsee kuin jalan", Jouko Iivari sanoo ja taputtaa 12-vuotiaan lämminverisen Fatsin kaulaa.
Jalan taivaltavat Markku ja Hannu Molkoselkä sekä Veli-Pekka Keskiniva jäävät kuin seisomaan.
Jussi Iivarin alla suihkivat sukset, mutta hänenkään vauhtinsa ei riitä, kun noustaan mykelikköistä vaaran kuvetta liki puolimetrisessä lumessa.
Porukka on menossa hirvimetsälle.
Fatsi on hommassa jo konkari, samoin kuusivuotias suomenhevonen Ruki, joka seuraa sitä pikkutarkasti kuin vaunu veturia. Ani harvoin se eksyy raiteelta, mutta pienellä vasemman suitsen kiristyksellä kiertää takaisin jäljelle.
Ruki kulkee pää lähellä maata kuin nuuhkien. "Hyvän ratsuhevosen merkki. Näkee, ettei pyri määräämään, vaan mukautuu ihmisen ohjattavaksi", Jouko Iivari selvittää.
Ratsuja lapsille
Melkoinen joukko hevosia onkin kulkenut Lohinivassa ratsutilaa pitävän Iivarin seulan läpi. Tällä erää niitä on kymmenen ja yhtenä helmenä Fatsin kolmivuotias varsa.
Seulan on oltava tarkka ja porukan palveluvalmis, sillä entinen kyläkoulu saa yläkertaansa 50 petipaikkaa. Se tarkoittaa majoituskapasiteettia koululaisryhmälle ja hevoskyydin on oltava silloin turvallinen.
Fatsi on entinen ravihevonen, eikä se olisi ollut vedonlyöjien suosikki metsässäkään. Se ei sietänyt pienintäkään risun raapaisua, kun sitä jo vietiin kuin pakojänistä.
Jokaisen äkkilähdön jälkeen Jouko Iivari talutti sen takaisin ja näytti kädestä pitäen, että "tämmöinen pikku risu se vain oli". Pelot käsiteltiin pois niin perusteellisesti, että nyt Fatsi käy pystypäisenä, kaula komealla kaarella, hötkyilemättömänä kuin metsän ruhtinas.
Komentoa Fatsi kuitenkin yhä vaatii - kun kuljetaan kotoa poispäin. "Joskus se näyttelee, että niin väsyttää, mutta kun takaisin käännytään, askel nopeutuu puolella", Jouko IIvari tietää ja niinhän käy nytkin. Kun metsässä mutkitteleva kulku kääntyy tulosuuntaan, Ruki jää pitkäjalkaisesta johtohevosesta hetkessä.
Tilanne tasoittuu, kun uusi mutka vie taas käymättömään korpeen. Kuusissa on tykkyä niin paljon, että niiden takana säilyisi piilossa suurempikin hirvilauma. Satulasta hirveä ei paranisi ampua. Herkkäkorvainen hevonen lähtee siltä seisomalta kuin tykin suusta.
Jouko Iivari on kulkenut hevosella hirvimetsällä jo vuosia. Suomessa hän ei ole kuullut hengenheimolaisista, mutta rajan takana Ruotsissa kuulemma on yksi.
"Hevonen on hyvä senkin vuoksi, ettei hirvi osaa sitä juuri edes pelätä. Tulevat jopa katsomaan, että mikä se tuokin on. Joskus, kun olemme kääntyneet takaisin, hirvi on ollut nuuhkimassa meidän jälkiämme."
Tällä kertaa hirvet kuitenkin huijasivat konkareita. Kuudessa tunnissa Jouko Iivari laskee Pyytöselän ja Lammivaaran maisemista puolenkymmenen hirven jäljet. Osa hirvistä oli lähtenyt liikkeelle samasta paikasta, jossa hän oli edellispäivänä ampunut yhtä, mutta ohi. Ylimääräistä työtä karttavina eläiminä olivat kulkeneet Fatsin valmiiksi tallaamissa jäljissä.
"Vaikka tiesin niiden palaavan, en kuitenkaan uskonut, koska ammuin", Iivari manaa.
"Mutta huomenna tämä muistetaan."
