Ei ole puoltakymmentä vuotta, kun suomalaiset saattoivat katsoa ylpeinä kansallista teleyhtiötään Soneraa. Ihailua tuli myös maailmalta. Vuoden 2000 lopussa talouslehti Forbes kuvasi Soneraa suorastaan jalokiveksi. Yhtiön pörssiarvo oli huimissa lukemissa. Yksistään Suomen valtion Sonera-osakkeiden arvo oli korkeimmillaan 38 miljardia euroa.
Viimeisen runsaan neljän vuoden aikana Soneraa ja myöhemmin myös Telia-Soneraa koskevat suuret uutiset ovat olleet enimmäkseen jotain aivan muuta. Tavallisen kansalaisen on kaikkien käänteiden ja kohuratkaisujen jälkeen vaikea välttää kysymystä, miten yhteen yhtiöön on voinut osua niin paljon epäonnistuneita strategiaratkaisuja ja sellainen joukko taitamattomia tai tietämättömiä johtajia kuin Sonerassa on nähty.
Suurten hutien kausi alkoi 3,6 miljardin euron satsauksella Saksan umts-markkinoille kesällä 2000. Sijoitukset Saksan ja Italian umts-lupiin olivat kardinaalimunauksia, joista jäi jälkeen sijoitettujen summien suuruiset tappiot. Sonera ei ollut tosin ainoa teleyhtiö, joka samaan harhaan sortui.
Vuonna 2000 harmittomaksi yksityiskohdaksi jäi historiaan Soneran hallituksen puheenjohtajan tunnustus, ettei hän osaa käyttää sähköpostia. Nopeaa reagointikykyä ja teknistä tietämystäkin yhtiön toimivasta johdosta kuitenkin tarpeen vaatiessa löytyi. Näin ainakin silloin, kun Soneran sisäisestä tilasta alkoi levitä maailmalle kielteisiä uutisia, ja yhtiön tietoturvallisuusosasto pantiin lähteiden selvittämiseksi harjoittamaan teleurkintaa. Teletunnistetietoja hankittiin henkilöistä, joihin kuului esimerkiksi oman talon väkeä, toimittaja ja jopa yhtiön hallituksen jäseniä.
Nyt asiaa koskevia syytteitä käsitellään oikeudessa, ja vähintään yhtä surkuhupaisissa merkeissä edelleen. Yhtiön entiset johtajat pallottelevat toisilleen syytä teleurkinnasta ja kaiken huipuksi selittävät, etteivät tienneet menneensä näissä puuhissa lain rajojen yli. Syyttä ei oikeudessa ihmetelty, kuinka tietoturvallisuudesta oppikirjoja kirjoittanut ja alan lakiesityksiä Soneran puolelta kommentoinut yhtiön entinen tietoturvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen ei olisi tiennyt, mitä laki sallii ja mitä ei. Harvoin on kuultu tällaista puppua julkisesti huippuasiantuntijan suusta.
Suomalaista Soneraa ei enää ole. Arvokkaasta jalokivestä tuli lopulta riippakivi. Tavallista kansalaista voisi nyt ilahduttaa, jos joku päävastuullista edes tässä vaiheessa ryhdikkäästi tunnustaisi ilmeiset laittomuudet. Näyttää kuitenkin siltä, että se on liikaa vaadittu.
paakirjoitus@kaleva.fi