Kyllä tämä taantuma joskus loppuu. Siihen asti poliitikoilla ei ole juuri muuta tekemistä kuin keksiä mielekkäitä hommia odotteluajaksi, totesi puheenjohtaja Jyrki Katainen puhuessaan Hämeenlinnassa satapäiselle kokoomusvaikuttajien joukolle.
Heitto oli tarkoitettu huumoriksi. Valitettavasti se on veristä totta. Katainen itse näytti esimerkkiä ja lähti kesken ahdistavimman ajan hankkimaan etelän rusketusta. Kieltämättä se oli viisaampaa kuin päästellä suustaan sammakoita valtiovarainministerinä, jolta on pallo totaalisesti hukassa.
Nettipalstallaan Katainen jatkaa ilosanoman julistamista: hallitus on tehnyt mittavia parannuksia yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville. Reiluimmat parannukset on kuulemma suunnattu eniten tarvitseville. Samaan aikaan suurin päivälehti tietää kertoa, että työttömien verotusta on kiristetty, ja että pitkäaikaistyöttömät maksavat suhteessa eniten veroja.
Näin siitä huolimatta, että hallitus lupasi oikaista veropolitiikan painopistettä. Tarkoittiko se mahdollisesti Kataisen ilmoitusasiana läpiajamaa työnantajien Kela-maksun poistamista? Sen aikaansaama miljardikuoppa on yhä täyttämättä eikä sitä taatusti täytetä työnantajien pussista.
Eläkekompastelun myötä valtiovarainministeri on ryhtynyt vaatimaan rakenteellisia korjauksia ja nostanut esille erityisesti työurien pidentämisen. Se ei kasvata valtion menoja ja voi jopa lisätä verotulojen määrää. Miten näihin väitteisiin suhtautuu valtion samaan aikaan toteuttama niin kutsuttu tuottavuusohjelma, jonka puitteissa eläkeiän saavuttaneet ajetaan kiireimmän kaupalla työpaikoistaan. Eikö valtiovarainministerin oikea käsi tiedä enää mitä vasen tekee?
Maallikkona minun on vaikea ymmärtää, miten eläköitymisiän nosto tuottaisi kaikkia niitä etuja, mitä on väläytelty. Tällä hetkellä työttömien joukko on suuri ja kasvaa joka päivä. Jos työpaikat pysyvät työtätekevien hallussa entistä pitempään, ei työttömille eikä oppilaitoksista kaiken aikaa valmistuville avaudu uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
Valtio taas ei palkkaa tuottavuusohjelman vapauttamille paikoille uusia työntekijöitä. Onko tarkoituksena siis luoda yhä kasvava työttömien joukko, joka ennen pitkää putoaa peruspäivärahalle? Se on tietysti valtiolle taloudellisesti hyvin edullinen ratkaisu, koska aikanaan, kun tämä joukko saavuttaa -- kuka saavuttaa -- korotetun eläkeiän, kaikki tulevat saamaan vain niukkaa peruseläkettä.
Samankaltaisista asioista Katainen hehkutti Hämeenlinnan fantastico-puheessaan, joka osoitti hänen kadottaneen tuntuman tavallisen veronmaksajan arkipäivään. Irvokkain kohta vuodatuksessa, jossa Joseph Göbbels ja evankelista Billy Graham löivät kättä ilmeitä myöten, oli toteamus: "Yliopistolain uudistus on fantastinen uudistus, aivan loistava uudistus. Se on parasta mitä suomalaisille yliopistoille on tapahtunut sen jälkeen, kun ne on perustettu."
Tällaista voi päästellä suustaan vain sattumamaisteri, joka toistaa papukaijamaisesti, mitä toiset samanlaiset hänelle opetusministeriöstä tarjoilevat. Uudistus, jota opetusministeri Henna Virkkunen ajaa läpi väkipakolla, lisää jonkin verran yliopistojen autonomiaa. Mutta samalla ulkopuolisten rahoittajien valta yliopistoissa kasvaa, mistä on haluttu vaieta. Puolet yliopistojen hallitusten jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien tulee olemaan ulkopuolisia, lähinnä elinkeinoelämän edustajia. Kuvaava on tulevan Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajan toteamus: "Yliopistot muodostuvat aktiivisista ja osaavista yhteistyökumppaneista, opiskelijoista, opettajista ja muusta henkilökunnasta." Kannattaa panna merkille luettelon järjestys.
Uusien yliopistojen on palveltava ennen muuta elinkeinoelämän ja yritysmaailman tarpeita. Jos ne eivät siihen pysty, ne näivetetään rahanpuutteeseen ja sitten lakkautetaan. Opettajat ja tutkijat muuttuvat tulosyksiköiksi, joiden ensisijainen tehtävä on edistää talouden kilpailukykyä. Yliopistolaitokseen ryhdytään soveltamaan markkinoilla kilpailevien yritysten toimintalogiikkaa sekä mittareita, jotka eivät ole lainkaan tutkimukseen ja koulutukseen sovellettavissa.
Edesvastuuttomimpiin avauksiin kuuluu Virkkusen idea sisällyttää kaikkiin tutkintoihin kansainvälinen harjoittelu. Kuka vastaa siitä koituvista kuluista? Mistä löytyvät esimerkiksi luonnon-, lääke- ja teknisten tieteiden opiskelijajoukoille tarvittavat ulkomaiset tutkimuslaitokset ja laboratoriot? Entä niin kutsutut kansalliset tieteenalat, joihin kansainvälistymisosio ei tuo minkäänlaista lisäarvoa?
Huolestuttavinta on se, että ministeri Virkkunen julistaa tämän kaiken pakolliseksi, tutkintovaatimuksiin sisällytettäväksi. Samalla hän väläyttää jo piiskaa: "kansainvälistymiseen liittyvät laskentakriteerit tulevat olemaan keskeinen osa tulevaa yliopistojen rahoitusmallia." Eli ei rahaa, jollei...
Miten tämä istuu yhteen niiden väitteiden kanssa, että yliopistouudistus tulee lisäämään yliopistojen autonomiaa ja vapautta. Autonomiaan kuuluu itsestään selvyytenä, että yliopistot määräävät omien tutkintovaatimustensa sisällöstä eikä suinkaan opetusministeri. Niin ne ovat tehneet jo tähänkin asti.
Joskus tullaan vielä kysymään, kuka myötävaikutti kansakunnan sivistyksen, opetuksen ja tutkimuksen korkean tason romahtamiseen. Ja minkä vuoksi? Silloin kaivetaan esille myös se, miten kukin kansanedustaja yliopistouudistuksen osalta eduskunnassa äänesti.
Kirjoittaja on helsinkiläinen professori.