Fa­ce­boo­kin pörs­si­avaus jäi vai­suk­si

Nettiyhtiö Facebookin ensimmäinen kaupankäyntipäivä New Yorkin pörssissä on osoittautunut pettymykseksi.

Nettiyhtiö Facebookin ensimmäinen kaupankäyntipäivä New Yorkin pörssissä on osoittautunut pettymykseksi.

Yhteisöpalvelun osakkeiden kauan odotettu kauppa alkoi Nasdaq-pörssissä eilen perjantaina. Facebookin osakekurssi sahasi päivän aikana edestakaisin ja päätyi lopulta runsaaseen 38,2 dollariin eli suurin piirtein lähtötasolleen.

Marylandin yliopiston taloustieteilijä Gerard Hoberg arveli, että ammattisijoittajien skeptisyys selitti Facebookin vaisua pörssiavausta. Pacen yliopiston professori ja entinen investointipankkiiri Darren Hayes uskoi markkinoiden yleisen negatiivisuuden vaimentaneen listautumisantia.

–  Ei ole epätavallista, että kurssi kohoaa listautumisen myötä ja laskee taas alaspäin, mutta olen hieman yllättynyt siitä, että nousu oli niin vähäinen kaiken hypen jälkeen, Hayes sanoi.

–  Osa sijoittajista suhtautuu kaiketi epäillen yhtiön pitkän aikavälin näkymiin.

yseessä on kaikkien aikojen suurin informaatioteknologiayhtiön pörssilistaus.

---

Korjattu aiempaa uutista: Pörssissä alkoi osakkeiden kauppa, ei osakkaiden.

Ilmoita asiavirheestä