Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin varaulkoministerin Strobe Talbottin muistelmat ilmestyivät englanniksi jo kaksi vuotta sitten. Viroksi ne julkaistiin viime syksynä Yhdysvaltain Tallinnan-suurlähetystön tuella.
Teosta, The Russia Hand (Random House 2002), ei ole käännetty suomeksi, vaikka Talbott oli urallaan paljon tekemissä Suomen kanssa. Hänen vaimonsa veli Derek Shearer oli Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs.
Talbott muistuttaa Baltian kohtalon olleen koetinkiven, ei vain Venäjälle vaan myös Yhdysvalloille. Erityisen tuskallinen kysymys Venäjälle oli Naton laajeneminen entisen Neuvostoliiton alueelle.
Viron presidentti Lennart Meri alkoi hyvin suorapuheisesti vaatia Nato-jäsenyyttä Viron itsenäisyyden turvaksi jo ensi tapaamisissa Talbottin kanssa 1994. Talbott ihmetteli Meren "Venäjä-vihaa".
Talbott katsoi, ettei Naton jäsenyyden ehtona voinut olla Venäjä-vastaisuus. Se voisi provosoida Venäjän poliittisen tasapainon heilahtamaan juuri siihen suuntaan, jota amerikkalaiset eniten pelkäsivät.
Talbottin vaikein tapaaminen Meren kanssa oli 1997, kun Nato päätti olla ottamatta Baltian maita jäseniksi yhtä aikaa Tshekin, Unkarin ja Puolan kanssa.
"Meri vertasi itseään Moosekseen, joka oli valittu johtamaan kansansa vapauteen ja Eurooppaan, mutta hänet jätettiinkin erämaahaan. Hän syytti suoraan minua väittäen russofiliani estäneen Viron paluun länteen", Talbott kirjoittaa.
Väärä asenne
Tshetsheniaan
Talbott oli Yhdysvaltain varaulkoministeri vuosina 1993-2000. Venäjän taitoisena hänen erityisalueena olivat Venäjä ja entiset neuvostotasavallat.
Talbott vertasi Neuvostoliiton hajoamista Jugoslavian hajoamiseen. Presidentti Boris Jeltsin keräsi kehut, kun hän ei lähtenyt rakentamaan Suur-Venäjää yhdistämällä venäläisten asuttamia alueita. Yhdysvallat ei pelännyt mitään niin paljon kuin Suur-Venäjän syntyä esimerkiksi Ukrainan avulla.
Eniten Talbott katuu asennettaan Tshetshenian kysymykseen. Hän pitää itseään syyllisenä siihen, ettei Clinton juurikaan moitiskellut Venäjää Tshetshenian sodasta.
Talbott erehtyi vertaamaan Tshetshenian tilannetta Amerikan sisällissotaan ja Jeltsiniä Abraham Lincolniin, joka joutui puolustamaan maansa yhtenäisyyttä. Vertaus jäi Yhdysvaltain ulkopolitiikan tekijöiden suureksi harmiksi elämään joksikin aikaa.
Talbott ei erikoisemmin arvostanut Tshetshenian kapinakenraalia Dzhohar Dudajevia. "Dudajev otti kyllä presidentin virkanimen, mutta käyttäytyi kuin heimopäällikkö antaen hakata mielenosoittajia ja käyttäen omia henkivartijoitaan poliittisten vastustajien tappamiseksi", Talbott kirjoittaa.
Intohimoton
Ahtisaari
Talbott teki läheisesti yhteistyötä Suomen presidentin Martti Ahtisaaren kanssa Kosovon pommitusten lopettamiseksi 1999. Ahtisaari oli Talbottin ehdottama nimi neuvotteluissa Venäjää edustaneelle Viktor Tshernomyrdinille. Tshernomyrdin hyväksyi Ahtisaaren ilahtuneena, koska "Suomi on aina ymmärtänyt Venäjää".
Talbott tiesi jo etukäteen Ahtisaaren kannattavan amerikkalaisten toivomaa Kosovo-ratkaisumallia. Talbott luonnehtii Ahtisaarta mistään innostumattomaksi veteraanitoimittajaksi. "Jopa kaikkein kriittisimmillä hetkilläkin Ahtisaari oli aina asiallinen ja intohimoton", Talbott arvioi.
Ahtisaaren palattua ratkaisevista neuvotteluista Belgradista saksalaiset odottivat EU:n käynnissä olevan huippukokouksen saavan ensimmäisenä tietää neuvottelujen tuloksista. Ahtisaari teki toisin. Hän meni Bonnin lentokentällä odottavaan limusiiniin antamaan ensin selvitystä tapahtumista Talbottille. "Tai paremminkin kehumaan omia saavutuksiaan", Talbott huomauttaa.
Parempi juopunut
Jeltsin kuin...
Talbottin kirjan päähenkilöt ovat Clinton ja Jeltsin. Clinton päätyi tukemaan Jeltsiniä tämän alkoholiongelmista huolimatta.
"Juopunut Jeltsin on parempi kuin yksikään selvistä vaihtoehdoista", Clinton arvioi Venäjän johtajia.
Clinton katsoi tehneensä Venäjän suhteen virheitä talousasioissa. Yhdysvallat lähti liian sinisilmäisesti tukemaan Venäjän talousuudistuksia takaamatta turvallista ylimenoa markkinatalouteen. Raha ei hänen mukaansa koskaan päätynyt "tavallisten ihmisten" ulottuville.
Yhdysvaltain suhde Venäjään oli muuttunut oleellisesti Clintonin aloittaessa virkakauttaan. Clinton totesi, että hänen edeltäjänsä Trumanista Reaganiin heräsivät aamulla miettien, jokohan Moskova aloittaa sodan länttä vastaan. Hän itse heräsi miettien, räjähtääköhän Venäjä Yhdysvaltain silmien edessä kappaleina ilmaan.