Ex-po­lii­tik­ko sai tuomion tör­keis­tä ve­ro­pe­tok­sis­ta Oulussa

Entinen oululainen kaupunginvaltuutettu Teemu Vasankari tuomittiin kolmesta törkeästä veropetoksesta ja kahdesta kirjanpitorikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oulun käräjäoikeus antoi päätöksen asiassa tiistaina.

Arkistojuttu. Juttu on julkaistu Kalevassa 1. marraskuuta 2005.

Entinen oululainen kaupunginvaltuutettu Teemu Vasankari tuomittiin kolmesta törkeästä veropetoksesta ja kahdesta kirjanpitorikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oulun käräjäoikeus antoi päätöksen asiassa tiistaina.

Rikokset ovat tapahtuneet vuosina 1995-2000 Oulussa ja Pudasjärvellä.

Nykyään Sveitsissä asuva Vasankari ei ollut antanut kahden eri yhtiön toimitusjohtajana toimiessaan veroilmoitusta verotoimiston kehotuksesta huolimatta. Oikeuden mukaan vältettyjen verojen määrät olivat oululaisyhtiössä vuodelta 1996 lähes 17 500 euroa ja pudasjärveläisessä yhtiössä vuosina 1997-98 liki 21 000 euroa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä