Minkä tahansa urheilujoukkueen suuri voitto pitää aina sisällään hienoja tarinoita, jotka yhteen punottuna kestävät kaikki mestaruustaistelussa tielle osuvat kuopat.
Hämeenlinnan Pallokerhon yksi hienoimmista tarinoista on lähes nelikymppinen Arto Laatikainen, jonka pudotuspeliparta kasvaa jo viimeistä väriä.
Laatikaisen liigaura on kuin yhdeksän elämän kissa. Espoolainen on kirjoitetut jo monet kerrat ulos liigakaukaloista, mutta aina seuraavan kauden - viimeistään talven - tullen tuttu karvanaama löytyy luutimassa jonkin liigaseuran puolustuksessa.
Alamäkeen kauden 2012 jälkeen
Keväällä 2012 JYPissä voitetun mestaruuden jälkeen jo yli kymmenen vuotta kovalla tasolla Suomen ja Ruotsin pääsarjoissa pelanneella Laatikaisella alkoi vaikeammat vuodet. Puolustajan polveen tehtiin iso operaatio, josta täydelliseen toipumiseen meni lähes pari vuotta.
Ura lähti uuteen nousuun kesällä 2014. Kroppa oli kerrankin kauden jälkeen kunnossa, joten Laatikainen halusi varmistaa saavansa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Hän palkkasi työttömänä kiekkoilijana itselleen oman fysiikkavalmentajan.
–Oli helvetin motivoivaa, kun paikat olivat kerrankin kunnossa ja valmiina ottamaan treeniä vastaan. Ei tarvinnut joka aamu herätessä miettiä, miltähän nyt mahtaa tuntua, Laatikainen totesi allekirjoittaneelle syystalvella 2014.
Työnantajien piirissä laskusuunnassa ollut ura oli kuitenkin vaikea rasite taklattavaksi. Laatikainen luisteli syksyn Helsingissä perinteisillä Salmisaaren jäähallin työttömien kiekkoilijoiden jäillä.
Viiden pelin pesti syksyllä 2014 Turun Palloseuraan ei poikinut jatkoa. Laatikainen palasi Salmisaareen, jossa jäljellä olevat pelaajat saattoi laskea jo eläkeikään ehtineen sahurin sormin.
Lokakuun lopussa Laatikaisen puhelin soi Espoossa ja puolustaja käytti taas yhden yhdeksästä elämästään ammattijääkiekkoilijan kovassa pelissä.
Soitto tuli tällä kertaa Oulusta. Kärpät tarvitsi tuuraajan edellispäivän pelissä loukkaantuneen Adam Masuhrin paikalle. Sillä hetkellä Laatikaisen uran suunta kääntyi täydet 180 astetta.
Oulussa uudelle tasolle
Mestaruuskeväänä 2015 Laatikainen iski kärppäpaidassa puolustajien yhden kauden syöttöennätyksen sivuten samalla piste-ennätystä tehopisteillä 0+17.
Välieräottelussa JYPiä vastaan Laatikainen merkkautti avauserässä neljä syöttöpistettä reiluun kuuteen minuuttiin ja seuraavan päivän lehdissä otsikot kirjoitettiin jälleen isoilla kirjaimilla.
Mestaruuskauden jälkeinen kausi 2015-2016 oli kuitenkin konkaripuolustajalle haasteellisempi. Kyseessä ei ollut mikään floppikausi, mutta Kärpät ja Laatikainen totesivat keväällä matkan jatkuvan eri suuntiin.
–Pystyin nousemaan Oulussa kuitenkin uudelle tasolle.
Liigauran jatko viime kesänä kiikunkaakun
Espoolaisen tie vei seuraavaksi kahdeksi kaudeksi Tampereen Ilvekseen. Aika tupsukorvana oli haasteellinen, ja jälkimmäisestä vuodesta tuli Laatikaisen tämän vuosituhannen ainoa maaliton sesonki.
Jo hyvissä ajoin oli selvää, ettei jatko Tampereella ole vaihtoehto kaudelle 2018-2019.
–Aika Ilveksessä oli minulle vaikea. Maltoin Ilveskauden jälkeen kuitenkin huilata hyvin loppukeväästä ja alkukesästä. Sitä kautta sain rakennettua fysiikan kuntoon ja se kestikin hyvin läpi tämän kauden. Jälki kaukalossa oli sitten sen mukaista, Laatikainen kehaisi lauantaina Raksilassa kultamitali kaulassaan.
Hämeenlinnaan Laatikainen päätyi, kun HPK halusi nuoreen puolustukseen kokemusta ja katse oli kohdistettu HPK:n työttömäksi tietämään espoolaiseen. Konkaripuolustajan oli helppo tarttua haasteeseen, sillä hän tiesi olevansa kunnossa.
–Uran jatkaminen oli itselle selvää, mutta liigauran jatko oli viime kesänä aivan kiikunkaakun. Kiitos HPK:lle, että sain vielä mahdollisuuden ja hyvä, jos pystyin antamaan jotain takaisinkin.
Seiskafinaalin sankari
Veteraanipakki todellakin pystyi antamaan ”jotain” takaisin. Lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa Laatikainen antoi HPK:lle ensin elintärkeän tasoitusmaalin ja syötön vielä mestaruuden tuoneeseen jatkoerämaaliinkin.
Pallokerhon luotto kuitattiin kiskurikorkojen kera täysimääräisenä.
–Mestaruus ei tule ikinä helpolla. Kaikki kolme Suomen mestaruuttani ovat tulleet jatkoajalla ja kaksi vieläpä seiskapelissä. Tämän keväänkin mestaruus on vaatinut meiltä aivan uskomattoman kasvutarinan. Saimme runkosarjan lopussa pelimme kuosiin.
–Meille toi aivan valtavasti itseluottamusta se, että 5-5-pelimme kantoi ja pystyimme siihen luottamaan. Pudotuspelisarjoihin oli helppo lähteä altavastaajana ja vielä loistava Hämeenlinna tuolla tukenamme. Sieltä saimme paljon voimaa, tämä on koko Hämeenlinnan mestaruus, Laatikainen tunnelmoi Raksilassa Suomen mestarina lauantaina.
Lämpimät muistot Oulusta
Laatikaiselle on jäänyt Oulusta lämpimät muistot. Tämän kauden Kärpissä pelasi vielä useampi espoolaisen kanssa samassa joukkueessa aikanaan Oulussa pelannut pelaaja.
Myös kärppäluotsi Mikko Manner muisti mainita Laatikaisen erikseen kaiken pettymyksen ja itseruoskinnan keskellä.
–Artolle iso hattu, kuinka älyttömän hieno ihminen onkaan kyseessä, Manner hehkutti.
Lauantaina vierasjoukkueen pukukoppikäytävällä Laatikainen vilkaisi vastakkaisen kärppäkopin suuntaan ja arvioi parin vuoden takaista aikaansa Oulussa.
–Minulla oli Oulussa antoisat pari kautta. Paljon hyviä muistoja ja hienoja persoonia. Täällä Raksilassa olen voittanut ja joskus myös hävinnyt. Kaikkinensa paljon on tapahtunut urallani täällä, Laatikainen summasi.
Muun muassa Kärppien mestaruuskevään 2015 ja Laatikaisen parin muun mestaruusvuoden kokemuksista oli lauantaina HPK:lle yllättävän paljon hyötyä.
Hämeenlinnalaisten pukukopista kun ei liiemmin Suomen mestareita löydy, joten kopin hiljaiseen oppositioon kuuluva Laatikainenkin joutui käyttämään puheenvuoron pelkästään käytännön asioista.
–Vähän piti opettaa, miten protokollat menee. Annetaan nuorempien nyt johtaa näitä mestaruusjuhlia, Laatikainen heitti ennen lähtöä kohti Oulunsalon lentoasemaa ja Hämeenlinnan mestaruushumua.