Kun Karjalan liitto kesällä 1940 talvisodan jälkeen pyysi karjalaisilta ja kaikilta suomalaisilta valokuvia luovutetusta Karjalasta muistelmateosta varten, saapui liittoon lähes 30 000 kuvaa. Kuvia oli siis säilynyt paljon, vaikka kodeista jouduttiin lähtemään kiireesti. Evakkorekeen pakattiin mukaan lyhytaikaiseksi luullun pakomatkan perusvarustus: kahvipannu, virsikirja tai ikoni, kannel, ompelukone ja valokuva-albumi.
Näin kertovat Hannu Kilpeläinen ja Saija Pelvas, jotka ovat tehneet vastikään ilmestyneen teoksen Muistojen Karjala (Minerva Kustannus). He ovat kirjaa varten käyneet läpi tuhansia vanhoja ja uusia kuvia, joita on Karjalan Liitossa, karjalaisilla pitäjäseuroilla ja -säätiöillä, museoiden kuva-arkistoissa ja muissa arkistoissa, viranomaisilla ja yksityisillä ihmisillä.
-- Kuvat vievät tekstiä ja teksti kuvia, Kilpeläinen ja Pelvas luonnehtivat teosta.
Kirjassa ei käydä Karjalaa läpi pitäjittäin, vaan teemoittain. Esimerkiksi luvussa Soitto, laulu ja tanssi kerrotaan, kuinka rakkaus näihin siirtyi niin karjalaiseen arkeen kuin juhlaan.
-- Arjessa laulun keinoin opetettiin kansan suurta menneisyyttä, oikean ja väärän tajuamista, kuinka paha saa rangaistuksensa ja hyvä palkitaan. Laululla nukutettiin lapset uneen. Itkiessäänkin karjalainen lauloi, itki miehelään lähtöä, vainajan tuonilmaisiin siirtymistä, yksinäisyyttä, kovien aikojen kurjuutta.
-- Talvisotaan saakka vietettiin karjalaisia kyläjuhlia -- Kannaksella ja Laatokan Karjalassa kihuja, ortodoksisessa Karjalassa praasniekkoja -- yhä laulaen ja tanssien.
Kuokkalan keskustaajama edusti tyypillistä kannaslaista rakennustyyliä. (Kuva Teri-Säätiö)