Ranskan kansanäänestys lopetti EU:n yrityksen laajentua ja syventyä yhtä aikaa. Unionissa alkaa uusi ajanjakso, jossa käsite "Eurooppa" on ohuempi kuin ennen.
Demokratiassa ei voi olla muuta lähtökohtaa kuin kunnioittaa kansan mielipidettä. Tästä eteenpäin pysyy tosiasiana, että ranskalaiset ovat sanoneet selkeästi "ei" Euroopan unionin perustuslaille. On toinen asia, ettei koko kansanäänestystä olisi ollut välttämätöntä järjestää ja että kampanjassa nousi pinnalle sisäpoliittisia kysymyksiä, joilla ei ollut juuri mitään tekemistä varsinaisen asian kanssa.
On täysin mahdollista ja mielipidekyselyiden mukaan jopa todennäköistä, että keskiviikon äänestyksessä myös hollantilaiset hylkäävät perustuslain. Britit eivät viimeistään Ranskan tuloksen jälkeen pysty ehkä pitämään lupailtua kansanäänestystä lainkaan.
Unionin itsensä kannalta kyseessä on kriisi. Selvää varasuunnitelmaa tästä eteenpäin ei ole olemassa. Tärkeintä on kuitenkin kysyä, koskettaako kriisi vain unionia instituutiona vai onko sillä vaikutuksia myös kansalaisten elämään.
Välittömästi ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin. EU:n romahtaminen ei ole näköpiirissä. Mutta jos perustuslaki jää pysyvästi karille, sana "Eurooppa" merkitsee tulevaisuudessa entistä vähemmän, ja sillä asialla alkaa jo olla merkitystä kaikille.
Muuttuvassa maailmassa Euroopan vahvuus on sen yhtenäisyydessä. Ranskan selkeässä ei- tuloksessa äärioikeisto ja äärivasemmisto löivät oudolla tavalla kättä. Niiden yhdistetyt pelot sysäsivät syvään kuoppaan juuri sen välineen, jolla eurooppalaisten yhteisten arvojen, niiden mukana ranskalaisten, pysyvyyttä olisi puolustettu kaikista parhaiten näissä oloissa. Jotain vastaavaa tapahtui 1954, jolloin ajatus eurooppalaisesta puolustusliitosta kaatui Ranskan kansalliskokouksessa.
Suomen hallitusta on moitittu eurooppalaisen vision puutteesta. Nykyisessä tilanteessa johtajuutta ei kyllä löydy muualtakaan unionista. Liittokansleri Gerhard Schröder aikaisti paniikissa Saksan vaaleja, Ranskan presidentin Jacques Chiracin arvovalta on kansanäänestyksen jäljiltä maanraossa, Britannian pääministerin Tony Blairin odotetaan väistyvän tämän kauden jälkeen. On yhä suurempi vaara, että EU:sta on tulossa paikka, jossa vain ulosmitataan lyhyen aikavälin kansallisia etuja.
EU:n johtajat ja unioni itsessään eivät ole onnistuneet markkinoimaan ajatuksiaan kansalaisille eivätkä toisaalta ole kyenneet kuuntelemaan heidän huoliaan. Norsunluutorni on ollut liian korkea. Mutta ei-äänten voitto ei myöskään tuonut esiin selkeää, vaihtoehtoista suunnitelmaa. Ranskan trikolorilipun ja punaisten lippujen heilutus voi olla vastaus pelkoihin, mutta se ei ole mikään vastaus tulevaisuuteen. Eurooppa ei nyt vähään aikaan pysty esiintymään uskottavana vastapainona Yhdysvalloille, Kiinalle tai millekään muullekaan, eikä toisaalta puhtaaseen kansallisvaltioiden politiikkaan voi olla paluuta.
Tätä vyyhtiä puidaan ensimmäisen kerran EU:n kesäkuun huippukokouksessa. Pysyviä ratkaisuja tuskin siinä vielä löydetään. Turkin tulevan jäsenyyden yllä on paljon uusia kysymysmerkkejä, ja budjettineuvotteluista tulee entistäkin vaikeammat. Ovatko jäsenmaat tässä tilanteessa valmiita avaamaan kukkaroitaan EU:n hyväksi yli ehdottoman minimin? Jos eivät ole, vaarassa on esimerkiksi Pohjois-Suomeen tulevien rakennerajojen taso. Ranskan ei-tulos saattaa vielä mutkan kautta koitua suureksi vahingoksi pohjoiselle.
Koko tämä sotku - EU:n tulevaisuuden näkymät, perustuslain mahdollinen pelastaminen ja unionin rahoitusratkaisut - voi hyvinkin kaatua syliin Suomen puheenjohtajuuskaudella ensi vuoden jälkipuoliskolla. Siitä saattaa tulla huikea haaste, josta hallitus ei selviä ilman vahvaa omaa näkemystä tavoitteista ja kykyä saavuttaa kompromisseja.
Sitä ennen soppa on kuitenkin nykyisen puheenjohtajamaan, pienen Luxemburgin ja sen pääministerin Jean-Claude Junckerin käsissä. Ranska sanoi ei, ja muiden on keksittävä, mitä siitä seuraa. Kun Ranska äänesti ei, seuraukset kaatuvat muiden unionimaiden niskaan.