EU:n ja Iranin neuvottelut Iranin ydinohjelman tulevaisuudesta ovat olleet pulassa. Voi syystä epäillä, onko niillä edellytyksiä saavuttaa kaikkia tyydyttävä ratkaisu.
EU haluaisi Iranilta sitoumuksen, ettei se jatka uraanin rikastamisprosessia. Palkintona olisi kauppaa ja erilaista yhteistyötä. Iran puolestaan aikonee joka tapauksessa jatkaa ydinohjelmaansa, mutta käypä hinta sen kansainvälisestä valvonnasta on määrittämättä. Iranille ei ehkä riittäisi, vaikka Saksa, Ranska ja Britannia lupaisivat ihokkaan päältään.
EU-kolmikko on toiminut kiistassa ikään kuin rauhoittavana tekijänä Iranin ja Yhdysvaltain välissä. Ainakin pinnallisen käsityksen mukaan ne ovat myös hieman koventaneet äänenpainojaan Irania kohtaan osittain vastineeksi siitä, että Yhdysvallat on suostunut jonkin aikaa odottelemaan eurooppalaisten (epä)onnistumista.
Keskeinen osa ongelmanasettelua on Iranin ja Yhdysvatojen välinen, ja se koskee turvallisuutta.
Iranin poliittisessa, uskonnollisessa ja sotilasjohdossa on takuulla niitä, jotka haluaisivat oman ydinaseen ja joille mikä tahansa eurooppalainen vastaantulo olisi liian pieni optiosta luopumiseen. Toisin sanoen uraanin rikastusprosessia energiantuotannon ydinpolttoaineeksi - sivutuotteineen - täytyy jatkaa. Vain se säilyttää mahdollisuuden aseen tekemiseen.
Alkeellinenkin pommi on voimankäytön logiikan mukaan pitävä turvatakuu. Kukaan ei käy ydinasevallan kimppuun, vaikkei se kykenisi vielä lennättämään lataustaan ohjuksen nokassa metriäkään. Kukaan ei enää hyökkäisi, kuten Saddam kaasuaseineen1980.
Ympäröivä maailma on Iranin johdon silmissä vihamielinen. "Suuri saatana" on sotilaallisesti läsnä Persianlahdella, Irakissa, Turkissa, Afganistanissa ja muualla Keski-Aasiassa.
Ja vaikkei Yhdysvallat enää puhu pahuuden akselista, se julistaa tukevansa demokraattisia prosesseja ja liikkeitä kaikkialla, missä se katsoo sen itselleen edulliseksi.
Tämä on melkoinen haaste ajatollille, jotka ilmeisesti haluaisivat tulla tunnustetuiksi myös Washingtonissa. Teheranin vallanpitäjien mielestä Iran on tarpeeksi iso maa, kunnioitettava sivilisaatio ja merkittävä öljyntuottaja, jotta sille kuuluu oikeus suvereeniin päätöksentekoon.
Kaiken kukkuraksi Iranilla on lähialueellaan suuri poliittinen ja ideologinen vastustaja, ydinasevalta Israel, jolla on myös ylivoimainen ilma-ase. Oma ydinpommi nostaisi merkittävästi sen käyttökynnystä. Iranilla on samalla mielenkiintoa vaikuttaa Lähi-idän "rauhanratkaisun" tulevaan sisältöön vastustamalla "sionisteja".
Sitä paitsi kun millä tahansa hallituksella on ydinaseohjelma tai jo valmis "poika", siitä tuppaa tulemaan "kansallista pääomaa". Siitä luopuminen sattuu nolosti itsetuntoon ja on samalla ase maan sisäisen opposition käsiin.
Iranilla lienee tieto-taitoa ja infrastruktuuria ydinaseen tekemiseen. Kaikki uraanin rikastusprosessin osaset eivät ole vielä kunnossa, mutta edellytykset ohjelman jatkamiseen ovat tiettävästi olemassa. Kyse on siitä, miten kalliiksi se poliittisesti ja taloudellisesti tulisi.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö ei ole löytänyt toistaiseksi todisteita mistään laittomuuksista. Mutta vaikka Iranin salaileva peli on herättänyt epäluottamusta, kynnys asettaa sille YK-pakotteita on yhä korkea.
Pakistanin entinen diktaattori Zia ul-Haq sanoi 70-luvun alkupuolella, että syököön kansa vaikka ruohoa, mutta pommi rakennetaan. Pakistan teki pomminsa. Tänään se on Yhdysvaltain liittolainen.