Epävarmuus EU:n perustuslain kohtalosta varjostaa väistämättä unionin budjetin laadintaa. Odotettavissa on ikäviä ja vaikeita keskusteluja.
Jos Euroopan unionissa asiat olisivat hyvin, se keskittyisi nyt saattamaan uutta perustuslakia kohti käytäntöä, laatisi siihen viitaten budjettilinjaukset hyvässä hengessä ja jäisi odottamaan vapun historiallista laajenemista.
Mutta asiat eivät ole ollenkaan näin hyvällä mallilla. Perustuslaki kärsi joulukuussa haaksirikon, sen kohtalo on yhä epävarma, ja vuosien 2007-2013 rahoituskauden budjettineuvotteluista on odotettavissa pitkiä ja synkkiä istuntoja. Valmista voi odottaa pahimmillaan vasta kahden vuoden päästä.
Budjetin käsittely olisi oleellisesti helpompaa, jos se voitaisiin tehdä irrallaan perustuslakikeskustelusta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska asiat ajoittuvat päällekkäin.
Irlanti pyrkii saamaan perustuslaista ratkaisun vielä kesään mennessä, omalla puheenjohtajakaudellaan. Myös Saksa ja Ranska ovat tavoitelleet nopeaa lopputulosta. Samalla kaikki myöntävät, että tämä aikataulu ei välttämättä onnistu, sillä niin kaukaa on vauhtia nyt haettava.
Mitä tiiviimmin perustuslaki ja budjetti kasvavat poliittisesti kiinni toisiinsa, sitä vaikeammaksi kummankin asian ratkaiseminen tulee. Unionin päätöksentekokyky on jälleen kovalla koetuksella.
Komission budjettiehdotus nostaisi jäsenmaiden vuosimaksun keskimäärin 1,14 prosenttiin yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Nyt maksut ovat käytännössä olleet noin yhden prosentin luokkaa, ja kuusi suurinta maksajamaata - Saksa, Ranska, Britannia, Itävalta, Hollanti ja Ruotsi - ovat vaatineet tason pitämistä siinä myös laajenemisen jälkeen.
Pöytä on siis katettu lihavalle riidalle. Komission ehdotus tietäisi jäsenmaksujen nousua, eikä eurooppalainen solidaarisuus juuri nyt ole kovassa huudossa. Rahasta puhuminen on unionissa aina ollut vaikeaa, mutta nyt EU laajenee kymmenellä uudella jäsenmaalla, jotka ovat järjestään selvästi köyhempiä kuin nykyiset jäsenvaltiot. Se tarkoittaa, että tukea tarvitsevia alueita on paljon enemmän kuin nyt.
Pääministeri Matti Vanhasen keskiviikkona esittelemä hallituksen kannanotto komission ehdotukseen henkii sekä kompromissihalua että Suomen omien etujen muistamista. Suomen tavoitteena on "enintään noin" 1,1 prosentin taso EU:n bruttokansantulosta. Se on realistinen arvio, joka liikkuu suurten maksajien ja komission ehdotuksen välimaastossa.
Liittyminen kuuden nettomaksajan tiukkaan rintamaan olisi karhunpalvelus sekä Suomelle että EU:lle. Suomalaiselle keskustelulle olisi turmiollista, jos hallitus ryhtyisi kovaan ääneen valittamaan maan nettomaksujen lisääntymistä - on ymmärrettävää, että eurooppalaisella solidaarisuudella on hintansa. Samaan aikaan silti tiukan budjettikurin ja EU:n tuoman lisäarvon vaatiminen on perusteltua.
Suomen selvä pyrkimys on pysyä alue- ja rakennepolitiikassa myös saajapuolella. Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden kuuluminen unionin ykköstuen piiriin on katkolla laajenemisen jälkeen. Tavoite aluetuen jatkamisesta on korkealla hallituksen asialistalla, täydestä syystä, sillä Itä- ja Pohjois-Suomen erityistilanne tunnustettiin jo liittymissopimuksessa unioniin. Asia oli esillä myös kaatuneessa perustuslakiluonnoksessa.
Tämän aluetuen jatkaminen on Suomelle kynnyskysymys - mutta sitä ei voi uskottavasti vaatia, ellei samalla ole valmis kantamaan omaa osuuttaan EU:n kustannuksista.