Suomalaiset puolueet suhtautuvat eurovaaleihin aivan liian kepeästi. Eurooppa-tavoitteita tärkeämpää näyttää olevan sen miettiminen, mistä saataisiin riittävästi julkkiksia ehdokaslistoille.
Ortodoksipappi Mitro Revon eli Isä Mitron lähtö demarien eurovaaliehdokkaaksi on näiden vaalien suurin yllätys toistaiseksi. Lempeänoloinen ja aina myhäilevä Isä Mitro on noussut maan lempilapseksi ja samalla superjulkkikseksi, joka on kaikkien television puheohjelmien kestosuosikki. Kaikki puolueet olivat pyytäneet häntä ehdokkaaksi, mitä ei voi pitää yllätyksenä. Sitä voi, että hän leikkiin lähtee.
Näissä eurovaaleissa on ainakin Suomessa karnevaalihenkeä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelkästään jo tiedossa olevia ehdokkaita tarkastelemalla mieleen juolahtaa ajatus, ettei EU ja Eurooppa-politiikka ole Suomelle sitten minkään lajin prioriteetti.
Isä Mitron lisäksi ehdolla ovat muun muassa Lapin Kansan päätoimittajarekrytoinnissa julkisuuteen noussut Johanna Korhonen, entinen uintitähti Jani Sievinen, RKP:n uusin uraohjus Carl Haglund, EU:ta vastustava Timo Soini ja pikajuoksija Johanna Manninen.
Mukana on julkisuuden henkilöä, urahakuisuutta ja populismin sävyttämää EU-kriittisyyttä. Voisiko tässä kimarassa olla yhtään syytä sille, ettei esimerkiksi EU:n maataloustukiratkaisuissa saada koskaan Suomelle mieluista lopputulosta?
Mikäli Brysseliin tai Strasbourgiin lähtee opettelemaan politiikkaa tai ei hyvin tarkasti tiedä mitä haluaa, tulee nopeasti jyrätyksi. Turhautumista sentään lievittää kohtuullisen hyvä ansiotaso.
EU ei eroa mistään kansallisesta hallinnosta siinä, että vaikuttaa täytyy, jos aikoo etujaan ajaa. Pelkkien julkkisten avulla Suomi on EU-ratkaisuissa aina mopen osalla. Heistä ei monellakaan ole juurikaan kokemusta edes kunnallispolitiikasta. Parlamentista on tähän asti tehty joko kotimaassaan rampautuneiden poliitikkojen hautausmaa, mutta nyt kannatusta haetaan korostetusti julkimoiden avulla.
Aivan liian vähän keskustellaan oikeasti Suomen tavoitteista Euroopassa ja siitä, kenellä ehdokkaista olisi kykyä ja taitoa verkottua ja vaikuttaa Suomen tavoitteita edistävästi. Edes sen taakse ei pidä mennä, ettei meppi ensisijaisesti parlamentissa edusta omaa maataan. Suomalainen meppi saa ihan vapaasti edustaa suomalaisia arvoja. Europarlamentilla on Suomelle paljonkin merkitystä.
Valitettavasti europarlamentti on puolueille vain välttämätön paha. Suhtautuminen siihen on suorastaan nuivaa. Hallituksen EU-tavoitteitakin oli eduskunnassa kuuntelemassa vain joka neljäs edustaja.
Johanna Korhosen rekrytointi keskustan ehdokkaaksi, olkoonkin sitoutumattomana, on tähdätty nimenomaan keskustalaisten äänten kalastukseen pohjoisessa. Lapissa tunnetaan vieläkin huonoa omaatuntoa Korhosen päätoimittajanimitysjupakan takia. Maakunta sai suvaitsemattoman leiman, koska Korhosen työsuhteen purkamisen uskottiin johtuvan tämän yhteiselosta naisen kanssa.
Kun keskusta sai kunnallisvaaleissa pahasti selkäänsä entisillä vahvoilla alueillaan, muun muassa Pohjois-Suomessa ja Lapissa, nyt vahinkoa koetetaan korjata käyttämällä hyväksi vääryyttä kärsineen saamaa sääliä. Ehdokkaana Korhonen lisäksi ottaa aikamoisen henkilökohtaisen riskin.
Alma Media perusteli Korhosen työsuhteen purkamista sillä, että tämän puoliso oli poliittisesti aktiivinen. Korhosen oma aktiivisuus lieventää Almankin syyllisyyttä. Joko hän siis todella salasi jotakin tai poliittinen herääminen on juuri tapahtunut. Kummallakaan ei silti ole mitään tekemistä Eurooppa-politiikan kanssa.