Eurovaaliehdokkaat eivät tahdo saada kansalaisia vakuuttuneiksi siitä, että kesäkuun 13. päivän vaalit ovat ikään kuin Euroopan eduskunnan vaalit. Kaduilla ja toreilla partioivat ehdokkaat kuulevat yhä vähättelyä edustajan työstä ja syyttelyä oman edun tavoittelusta.
Euroopan unionin parlamentti ei ole mikään vallaton instituutti, vaan sillä on valtaa, ja uusi perustuslaki lisää sitä entisestään. Lainsäädäntövaltaa on siirtynyt merkittäviltä osin jo Brysseliin. Merkit siitä, että kansallinen päätöksenteko jää entistä vähemmälle, leijuvat enteellisinä ilmassa.
Mutta suomalainen ei aio äänestää. Pientä piristymistä ehdokkaat ovat kiertueillaan havainneet edellisiin eurovaaleihin verrattuna, mutta viimeisen mielipidemittauskaan ei lupaa äänestysprosentiksi kuin 37. Se ei ole tarpeeksi, ja se on kovin vähän verrattuna viime eduskuntavaalien prosenttiin, joka oli sentään melkein tasan 70.
Eurovaaliehdokkaiden tie on tappurainen muuallakin kuin Suomessa. EU on jäänyt vieraaksi useiden jäsenmaiden kansalaisille. Ja yhtä lailla vaalien alla meppejä syytetään oman edun tavoittelusta niin Oulun kaduilla kuin vaikkapa Frankfurtin lähiöissä. Kansalaiset siellä ja Suomessa haluavat myös päästä äänestämään EU:n uudesta perustuslaista.
Saksalaisen Stern-lehden paljastus, että monilla EU-edustajilla on tapana kuitata kokouspalkkioita, vaikka he eivät oikeasti osallistu istuntoon, on vain syventänyt luottamuspulaa. Uutinen ei jäänyt huomiotta Suomessakaan.
Miksi mepit ja kansalaiset eivät sitten kohtaa toisiaan? Vilkaisu Kalevan verkkolehden vaalikoneeseen todistaa nimittäin, että ehdokkaista valtaosa olisi valmis muuttamaan kulukorvausjärjestelmää niin, että korvauksia saisi vain kuitteja vastaan. Vain yhdeksän vastannutta haraa vastaan vähän tai vähän enemmän.
Samoin kansanäänestyksen kannattajia näyttää löytyvän selvä enemmistö: täysin samaa mieltä tai samaa mieltä perustuslakiäänestyksestä oli 76 ehdokasta ja täysin eri mieltä tai eri mieltä oli 41 ehdokasta.
Vastanneita vaalikoneeseen kurkkauspäivänä oli 227 ehdokkaasta vasta 125, mutta suunta on selvä. Kuinka luotettava ehdokkaan sana on, on toinen juttu.
Mitä oikeasti tapahtui Brysselissä tammikuussa, kun palkkauudistusta yritettiin taas viedä läpi? Suomalaismepit olisivat olleet valmiita palkkauudistukseen, mutta Saksa, Itävalta, Ranska ja Ruotsi kaatoivat esityksen. Näiden jäsenmaiden mielestä uudistus, joka olisi yhtenäistänyt europarlamentaarikkojen palkkoja ja muuttanut kulukorvauksen maksatustavan kuittien mukaan, oli kustannuksiltaan liian iso ja ajankohta huono.
Säästöjä matkalaskuissa on kertynyt jokaisen maan parlamentaarikolle, mutta nykyinen kulukorvausjärjestelmä on taloudellisesti kannattavin saksalaille ja itävaltalaisille. Heille on jäänyt sukanvarteen vuodessa jopa 50 000 euroa, koska he ovat voineet käyttää kotimaan järjestelmän mukaan ilmaisia matkoja Brysseliin ja Strasbourgiin.
Ennalleen jäänyt järjestelmä syö väistämättä parlamentin uskottavuutta kansalaisten keskuudessa. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan auta yhtään mitään.
Jo neljännesvuosisadan jahkattu palkkauudistus nousee epäilemättä uudestaan esiin etenkin, kun palkkahaitari uusien jäsenmaiden ja entisten välillä on kohtuuton. Kun italialainen meppi saa palkkaa 11 000 euroa, joutuu liettualainen parlamentaarikko tyytymään 800 euroon.