Euroopan parlamentin seuraavat vaalit pidetään Suomessa sunnuntaina, 7. kesäkuuta 2009. Ne ovat Suomen jäsenyyshistorian neljännet eurovaalit. Jo lähes vuosi etukäteen on selvää, että vaaleissa on pelissä tavallista suuremmat panokset. Pelimerkkien arvoa nostaa monikin seikka.
Suomi saa unionin laajentumisen takia seuraavaan parlamenttiin enää vain 13 edustajaa nykyisten 14 asemesta. Laadun pitäisi siis vielä nykyistäkin enemmän korvata määrää. Pienellä jäsenmaalla on niin vähän parlamenttipaikkoja, ettei vapaamatkustajiin ole varaa.
Eurovaalien merkitystä lisää myös se, että jo ainakin puolet istuvista suomalaismepeistä on ilmoittanut siirtyvänsä vapaaehtoisesti syrjään. Luopujien joukossa on kuusi koko vaalikauden europarlamentissa ollutta ja yksi kesken kauden aloittanut varaedustaja. Yksi nykyinen meppi ja kaksi varasijalta noussutta harkitsevat vielä ehdolle asettumista. Viisi nykyistä edustajaa on ilmoittanut hakevansa jatkokautta.
Vapaaehtoiset luopujat ovat lyhyen meppihistorian kokenutta kaartia. Tämä korostaa suuren vaihtuvuuden ohella sitä, että Suomesta Brysseliin ja Strasbourgiin lähtevien joukossa tapahtuu aikamoinen sukupolvenvaihdos. Heiltä jää perintönä tuhti äänipotti, jonka uudelleenjakautumisella on suuri poliittinen merkitys. Nyt luopuvat saivat vuoden 2004 vaaleissa yhteensä noin 650 000 ääntä. Se on yhtä paljon kuin suuren puolueen hyvä äänisaalis eduskuntavaaleissa ja lähes 40 prosenttia viime eurovaaleissa annetuista äänistä.
Vielä lokakuun 1996 ensimmäisissä eurovaaleissa Suomen ja EU:n suhde eli kuherruskuukauttaan. Sittemmin eurovaalien äänestysinto on tullut ryminällä alas. Samaan aikaan suomalaisten EU-asenteet ovat ensin arkipäiväistyneet ja sittemmin alkaneet muuttua unionimaiden keskinäisessä vertailussa kovinkin kielteisiksi. On menty äärestä laitaan: suomalaisten EU-asenneasteikolla rakentavan kriittisyyden vaihe on paljolti vielä näkemättä. Toivottavasti sekin aika vielä tulee. Juuri sellaista asennetta tarvittaisiin, jotta Suomi olisi kunnolla mukana unionin väännöissä. Olisi jo korkea aika päästä eroon luokan kiltein oppilas - ja EU on syvältä -ajattelumalleista.
Välillä näyttää, että jotkut suomalaismepit ovat ottaneet elämäntehtäväkseen unionin mustamaalauksen ja keskittyvät noukkimaan kotimaassa halpahintaisia poliittisia irtopisteitä. Yli kymmenen vuoden jäsenyyden luulisi jo opettaneen, ettei unioniin tarvitse suhtautua kiilusilmäisesti. Ulkoministeriksi siirtyneen Alexander Stubbin tunnetun sanonnan mukaan mepillä on halutessaan enemmän valtaa kuin Suomessa keskivertoministerillä, kansanedustajasta puhumattakaan. Noin kaksi kolmannesta Suomen eduskunnan läpi menevästä lainsäädännöstä tulee EU:sta.
Suomen meppiporukan toiminta on kokonaisuudessaan melko näkymätöntä. Tämä johtuu osaksi siitä, että kansalaisten tapaan myös suomalaisten tiedotusvälineiden EU-kiinnostus on kiistatta valitettavasti romahtanut. Syitä vähäiseen näkyvyyteen täytyy olla kuitenkin suomalaismeppien omissa taidoissa ja aktiivisuudessa. Moneltakin heistä voisi ilkeästi kysyä, mitä he ovat oikeasti saaneet aikaan.
Suomen eurovaaleissa on aina asettunut ehdolle ja valituiksi tullut edustajia, jotka ovat vetäytyneet europarlamenttiin nuolemaan haavojaan tai jäähdyttelemään ennen eläköitymistä. Näinkin voi toki kehkeytyä kelpo meppejä. Ensi vuonna olisi tuhannen euron paikka lähettää EU-parlamenttiin täysi joukkue sopivan kokeneita, kielitaitoisia ja kykynsä muuallakin kuin kotimaanpolitiikan pienissä ympyröissä oppinsa saaneita.
Europarlamentin pitäisi olla nykyistä vielä paljon enemmän suomalaisille eräänlainen kansainvälisyyshautomo. Suomessa ei totta vie ole liiaksi varteenotettavia Eurooppa-poliitikkoja. Jotakin on sentään saatu aikaan. Jos vertailee suomalaiskansanedustajien keskivertoesiintymisiä vaikkapa Kalevan Uutistausta-sivulla julkaistuihin euroedustajien kolumneihin, ei voi olla havaitsematta, että monien meppien kannanotoissa on maailman näkemisen tuomaa avarampaa ajattelua. Sitä löytää harvemmin kotimaan politiikan tahkoa pyörittävien sanomisista.
Ensi kesäkuussa voi kuitenkin käydä niin, että Suomen meppikaluston iskukyky laskee. Olisi paha yhtälö, jos äänestysinto sukeltaisi vuoden 1999 tasolle eli runsaaseen 30 prosenttiin ja jos samalla kasvanut EU-vastaisuus vahvistaisi änkyräsiipeä. Se sysäisi osaltaan Suomea EU:n keskikentältä marginaaliin.