Hollannissa todistettiin tiistaina yhden aikakauden päätöstä, kun se sai 120 vuoden jälkeen kuninkaan.
Kuningatar Beatrix päätti luopua kruunusta 75-vuotiaana ja on nyt arvonimeltään prinsessa. Hänen seuraajansa Hollannin johdossa on seuraavasta polvesta: kuningas Willem-Alexander.
Euroopan monarkioissa erikoista on se, että ne ovat säilyneet sellaisissakin maissa, joissa tasa-arvoajattelu muuten elää vahvana: Alankomaissa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa. Näissä ja muutamissa muissa maissa kuten Belgiassa, Espanjassa ja Britanniassa muodolliseen johtoon voi siis edelleen nousta syntymällä oikeaan perheeseen.
Demokratian kannalta ilmiö on nurinkurinen. Ilmiön kummallisuutta tosin on sadan viime vuoden kuluessa loivennettu viemällä monarkeilta asteittain valtaoikeuksia. Niinpä esimerkiksi Willem-Alexanderilla on vähemmän valtaa kuin hänen äidillään oli tämän aloittaessa hallitsijana vuonna 1980.
Edelleen kuninkailla ja kuningattarilla on valtaoikeuksiakin. Esimerkiksi Alankomaiden Willem-Alexanderilla on periaatteellinen mahdollisuus jättää allekirjoittamatta hallituksen antama lakiesitys.
Kuninkaallisten merkitys mailleen nousee kuitenkin Euroopassa aivan muun kuin poliittisen vallankäytön kautta. Kuninkaalliset kantavat mukanaan maiden historiaa ja muistuttavat usein valtakuntiensa suuruuden päivistä.
Parhaimmillaan monarkiat voivat olla kansaa yhdistäviä voimia. Voi kysyä, olisiko kahtiajakautunutta Belgiaa enää olemassa ilman kuningasperhettä.
Ennen kaikkea nykykuninkaallisten osana on tuoda puheenaiheita kansalaisten arkeen. Siinä he ovat veronmaksajien rahoilla elätettäviä superjulkkiksia.