jarmo.rantalainen@kaleva.fi
Hallitsematon talouskriisi näkyy pankkien välisenä luottamuspulana. Se horjuttaa kansainvälisen rahoitusjärjestelmän perustaa, mutta sama tauti jäytää kansainvälisen politiikan järjestelmää. Suurvaltojen perinteisen geopoliittisen kilpailun paluu näyttää tuottavan lisää epävakautta.
Suurvaltain toisilleen myöntämät "poliittiset luotot" ovat toimineet järjestelmän eräänä perustana. Vaikkei mitään varmoja vakuuksia ole ollut tarjolla, "poliittisen sijoittajan" on pitänyt voida luottaa jotenkin siihen, että "myyjältä" saa sijoitukselle suunnilleen odotetun vastineen. "Epäsymmetrisen tiedon" osuus poliittisessa kaupankäynnissä näyttää kuitenkin kasvaneen. Nyt luottamus Venäjän ja lännen välillä on aika vähissä.
Kriisit helposti houkuttavat EU:n alueellisia suurvaltoja pelaamaan omaan pussiinsa. Se on omiaan heikentämään unionin avoimuutta ja yhtenäisyyttä. Periaatteessa EU toimii kuin yksi perinteinen suurvalta, joka ajaa omia etujaan Venäjän intressejä vastaan. Toisaalta se toimii kokoavana ja huolehtivana kanaemona poikasilleen sekä kantaa huolta Venäjän integroitumisesta.
Esimerkiksi suhtautuminen energiariippuvuuteen Venäjästä jakaa unionia pahasti. Se nähdään joko pahana valtapolitiikkana tai sitten toivottua riippuvuutta luovana bisneksenä.
Turvallisuuspolitiikassa on ruvettu harjoittamaan ohi puhumista. Venäjä esimerkiksi julistaa ulkopolitiikkansa eräiksi perusteiksi kansalaistensa kunnian puolustamisen ja erityisintressiensä valvomisen melkein missä ja miten lystää. Sen puheet eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän uudistamisesta herättävätkin erilaisia epäilyksiä.
Turvallisuuspoliittinen hämmennys näkyy myös suurissa EU- ja Nato-maissa tehdyissä gallupeissa. Puolet saksalaisista vastustaisi omien joukkojen lähettämistä Baltian maiden suojaksi siinä teoreettisessa tilanteessa, että Venäjä uhkaisi niitä sotilaallisesti. Suuria epäilyksiä on muuallakin Nato-velvoitteista huolimatta.
Kotirintamilla kuohuu myös reaalimaailmassa. Tappioiden kauhistuttama ranskalaisenemmistö haluaisi vetää omat joukot pois Afganistanista. Yhä vaarallisemmaksi käynyttä Afganistan-operaatiota ja sen aiheuttanutta uhkakuvaa ei koeta enää "omaksi". - Mielipidetiedusteluiden vaikutus on tietenkin vähäinen. Vastaajat tietävät, ettei heidän äänensä kuulu.
Viimeksi "eurooppalaiset arvot" törmäsivät Itävallan vaalitulokseen. Kauniisti nimetty "laitaoikeisto" eteni siellä voimakkaasti perinteisten suurpuolueiden kustannuksella.
Oikeistopopulistit rakensivat raporttien mukaan kampanjansa imagojen eivätkä poliittisten ohjelmien varaan, vierasperäisten vierastamista lukuun ottamatta. Nuorelle äänestäjäkunnalle oli tarjolla vedätystä, karismaa, t-paitaa ja diskoa. Kampanjat ilmeisesti purivat, vaikkei nuorten antamista äänistä rekisteröityä tietoa olekaan.
Suomessa taas nuoriso on poikkeuksellisen etääntynyt poliittisesta vaikuttamisesta. Jos synkkä ennuste vieraantumisen muutoksesta pysyväksi käytösmalliksi pitää paikkansa, demokratia on ennen pitkää pulassa. Mutta populismi-lannoite - myös ilman kansallista äärioikeistoa - saattaa levitä uuteen taimikkoon.
Välinpitämättömyyteen voi olla monia kotikutoisia syitä: konsensus-päätöksentekotapa, puolueiden järjestöllinen alamäki, niiden kyvyttömyys lähestyä nuoria, yhteiskunnallisen opetuksen alasajo nuorten ammatillisessa koulutuksessa ja niin edelleen.
Tämäkin uhka jaetaan osittain muualla EU:ssa, mutta onko se viranomaisasia vai kuuluuko se puolueille?