Eu­roop­pa­lai­nen luotain läh­dös­sä Marsiin

Ensimmäisen eurooppalaisen Mars-luotaimen on määrä lähteä tänään kohti Marsia, kertoi brittiläinen yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan.

Ensimmäisen eurooppalaisen Mars-luotaimen on määrä lähteä tänään kohti Marsia.
Ensimmäisen eurooppalaisen Mars-luotaimen on määrä lähteä tänään kohti Marsia.

Ensimmäisen eurooppalaisen Mars-luotaimen on määrä lähteä tänään kohti Marsia, kertoi brittiläinen yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan. Beagle 2 -nimisen luotaimen on tarkoitus irtautua emoaluksestaan Mars Expressistä ennen puolta päivää Suomen aikaa. Mars Expressin lentoa kontrolloidaan Euroopan avaruusjärjestön operaatiokeskuksesta Darmstadtista Saksasta.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Beagle 2 laskeutuu kuuden päivän ja kolmen miljoonan kilometrin lennon jälkeen Marsiin aikaisin aamulla 25. joulukuuta eli joulupäivänä.

Beagle 2 kestänee Marsin olosuhteita vain muutaman kuukauden ajan, johtuen muun muassa hiekkamyrskyistä. Se aika kuitenkin riittänee siihen, että luotain ottaa kuvia sekä etsii vettä ja muita elämän merkkejä Marsista.

Noin 70 kilon painoinen Beagle-luotain ei ole saanut nimeään koirarodun mukaan, vaan Charles Darwinia vuonna 1831 kuljettaman Beagle-laivan mukaan.

Lue: BBC:n uutinen aiheesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä