Elämme juuri nyt Euroopassa keskellä suurinta toisen maailmansodan jälkeistä humanitaarista kriisiä. Kyseessä on Euroopan stressitesti, joka ulottuu jokaisen maan kaikkiin kolkkiin. Euroopasta ja Suomesta on löytynyt ennennäkemätöntä lämpöä ja solidaarisuutta, mutta myös historiattomuutta ja barbariaa.
Maahanmuutto- ja pakolaiskriisi eivät ole mikään tsunamin tai maanjäristyksen kaltainen luonnonilmiö. Useat väestöliikkeiden, ympäristömuutosten ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat ennakoineet muuttopaineita erityisesti Afrikasta.
Suuret muutokset tahtovat tulla aina kuitenkin yllätyksinä. Ei Neuvostoliiton hajoamista osattu juuri aavistaa. Berliinin muurin murtuminen ja Saksojen yhdistyminen tulivat yllätyksenä, mutta nyt tuota 25 vuoden takaista Euroopan historian suurta käännettä pidetään historiallisen onnistuneena.
Mitenkähän nyt ravistuttavaa maahanmuutto- ja pakolaiskriisiä arvioidaan 25 vuoden kuluttua?
Suurena mahdollisuutena, johon tosin tartuttiin liian hitaasti? Vai Euroopan unionin hajoamisen käynnistäjänä, mikä puolestaan johti Euroopan vakaviin sisäisiin konflikteihin?
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat joutuivat kriisiin totaalisen valmistautumattomina. Monissa jäsenmaissa pistettiin unionin arvot ja solidaarisuus naftaliiniin.
Unohduksiin jäivät myös perussopimuksen sitoumukset edistää rauhaa, turvallisuutta ja kehitystä Euroopassa ja maailmassa.
Mielenkiintoista on, että entiset Itä-Euroopan maat, kuten Unkari, Tšekin tasavalta, Puola ja Slovakia osoittivat vähiten solidaarisuutta. Suomi kannatti yhteistä vastuuta, mutta äänesti taakanjaossa tyhjää.
Kokonaiskuva ei onneksi ole ihan näin synkkä. Ihmisiä pelastetaan Välimerellä yhteisin ponnisteluin. Vastaanottokeskuksia ja järjestelykeskuksia avataan. Ihmiset avaavat kautta Euroopan kukkaroitaan ja sydämiään.
Kahden keskeisen EU-maan johtajien puheet viime viikolla Euroopan parlamentissa vahvistivat käsitystäni, että Eurooppa selviää tästäkin tulikokeesta.
Kaikessa näkyy kuitenkin EU:n kriisipolitiikan ristiriitaisuus. Toiset jäsenmaat avaavat rajoja sotaa ja vainoja pakeneville, toiset rakentavat muureja ja asentavat piikkilankoja.
Ristiriitaisuus ja kaksinaamaisuus näkyvät monessa asiassa. EU-maat ovat maailman suurin humanitaarisen avun rahoittaja, mutta EU on myös merkittävä aseiden ja sotateknologian viejä. Syyriassakin tapetaan nyt ihmisiä eurooppalaisilla aseilla.
Euroopan pakolaiskriisin alkusyy on Syyrian konflikti.
EU:lla on ollut vuodesta 2013 voimassa kattavia Syyriaa koskevia kaupparajoitteita, eivätkä EU-maat käy asekauppaa diktaattori Bashar al-Assadin kanssa, mutta aseita viedään kuitenkin Syyriaan muille toimijoille.
Linjaa ajoivat lähinnä Iso-Britannia ja Ranska, jotka perustelivat kantojaan terrorismin torjunnalla. Maat lupasivat konfliktiin pikaista ratkaisua aseistamalla kapinallisryhmiä. Toisin kävi.
Kapinallisryhmien asearsenaali tai USA:n ilmaiskut eivät ole parantaneet tilannetta, vaan Syyrian konflikti on koko ajan kärjistynyt. Nyt Venäjä on ottanut näkyvän roolin pommittamalla hallituksen vastaisia ryhmiä ja Isisiä.
EU:n aseidenvientiä ohjaa yhteinen politiikka, jonka mukaan aseita ei saa viedä maahan, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia tai maahan, joka on aseellisessa konfliktissa toisen maan kanssa. Se, miten politiikkaa toteutetaan, on kuitenkin kunkin jäsenmaan omassa harkinnassa.
Olisiko nyt korkea aika myöntää yhteys asekaupan, konfliktien ja humanitaarisen pakolaiskriisin välillä?
Konfliktit ovat enää harvoin totaalista sotaa, jossa valtiot sotivat toisiaan vastaan. Useissa konflikteissa, kuten Syyriassa, on monia osapuolia. Siten myös siviiliväestön osuus kuolleista on järkyttävän korkea.
Osapuolet rahoittavat konflikteja ja aseiden ostoa sieppauksilla ja ryöstöillä. Isis ryöstää esimerkiksi vanhoja kulttuuriaarteita rahoittaakseen toimintaansa.
Useita vuosia jatkunut konflikti on jo vaatinut lähes neljännesmiljoonaa kuolonuhria, yli miljoona ihmistä on haavoittunut ja globaalimittakaavassa yksi neljästä pakolaisesta on Syyriasta.
Diplomatiaan on pakko uskoa. EU:n pitää nyt painostaa Venäjä ja USA saman pöydän ääreen yhdessä YK:n kanssa etsimään ratkaisuja. Muutoin kriisi laajenee ja voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin. Venäjän hävittäjät ovat jo taivaalla.
Talvi lähestyy. Suomeen tulleet pakolaiset tarvitsevat paitsi lämpimiä vaatteita, myös lämpimiä sydämiä. Suomen Punainen Risti ja pakolaiskeskusten henkilökunta ansaitsevat kiitoksen hyvästä työstä.
Kansalaisten aktiivisuus ja auttamisen halu on ollut ennen näkemätöntä myös Pohjois-Suomessa.
Kirjoittaja on oululainen Euroopan parlamentin jäsen (sd.).
Kolumni