Juoskaa niin maan perusteellisesti, juoskaa niin paljon kuin kintuista lähtee.
Ette te niitä enää kiinni saa.
Ëurooppaalaiset yleisurheilijat ovat totisesti muuttuneet takaa-ajaksi mantereiden välisessä juoksussa. Unohtakaa virenit, christiet, jacksonit ja borzovit: ratamatkat satasesta kymppiin ja aidoista esteisiin ovat nykyisin muiden maiden kekkereitä.
Pekingin olympialaisissa esimerkiksi Euroopan miehet saivat 39 jaossa olleesta ratamitalista vain kaksi. Niistä toinen oli Venäjän pronssi pitkässä viestissä ja toinen ranskalaisen Mahiedine Mekhissi-Benabbabin hopea 3000 metrin esteissä.
Onko kohtuutonta verrata Eurooppaa yhtenä mantereena muuta maailmaa vastaan? Ei ole, sillä vanha manner on ollut iät ajat yleisurheilun kokonaisvaltainen hallitsija.
Pekingissä Eurooppa sai yleisurheilumitaleista enää vajaan yhden kolmasosan. Kiitokset niistä lähtevät kenttäurheilijoiden lisäksi lähinnä venäläisille naisille.
Eikä mitalimäärien romahtamisessa ole enää kysymys sattumasta.
"Trendi on ollut laskeva jo pitkän aikaa. Eurooppa on pikku hiljaa menettänyt markkinaosuuksiaan. Pikamatkat ovat Karibian ja USA:n hallussa, ja kestävyyslajit afrikkalaisilla", Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä myöntää.
Aikaisemmin mitalit jakautuivat 50--50-lukemin, mutta nyt olemme joutuneet tinkimään siitäkin, Mäkelä sanoo ja luettelee ulkomuistista nipun vahvoja eurooppalaisia yleisurheilumaita.
"Saksa yksi ainoa mitali, Ranska yksi mitali, Tshekki yksi mitali. Eikä se Britannian neljä mitaliakaan ole entisenlainen saavutus", Mäkelä pudottelee.
Ja sitten Mäkelä toteaa ääneen sen, mitä kaikki eivät vieläkään halua tunnustaa.
"Eurooppalainen yleisurheilu on jonkinlaisessa kriisissä."
EM-kisojen tahti tihenee
Koska Euroopan yleisurheilun laskeva käyrä näyttää peruuttamattomalta, on Euroopan mestaruuskisat päätetty järjestää vuodesta 2010 lähtien kahden vuoden välein.
Se antaa tiettyjen lajien eurooppalaisille urheilijoille ainoan mahdollisuuden saavuttaa arvokisamitaleja. Esimerkiksi miesten 100 metrin välierissä oli vain kolme EM-kisakelpoista sprintteriä -- finaaliin heistä ei selvinnyt yksikään.
Maailman 16. paras pikakiitäjä voi siis juhlia EM-areenalla arvokisamitalia.
Mäkelä suhtautuu EM-kisojen tihentyvään tahtiin varsin kriittisesti. Joka toiset kisat osuvat olympiavuodelle.
"En tiedä, onko ratkaisu järkevä. Monessa muussakin lajissa, jossa arvokisat järjestetään vuosittain, status ja profiili saattavat heikentyä."
Eli pahimmillaan EM-kisoista tulee samanlaista höttöä kuin uinnin lyhyen radan kisoista.
"Sitä minä pelkään. Mitä jos kaikkein kovimmat eurooppalaiset megatähdet jättävätkin olympialaisten takia EM-kisat väliin", Mäkelä kysyy.
Olympiavuosien EM-karkelot järjestettäisiin suuriin piirtein kesä-heinäkuun vaihteessa. Olympialaisten sekä kultaisen liigan ja gp-kisojen rahakkaassa puristuksessa EM-kisat ovat epäilemättä vaaravyöhykkeellä.
Mahdollisuudet vähissä
Eurooppalaiset ovat edelleen kenttälajien kuninkaita. Vahinko vain, että television ja sitä kautta markkinoiden kiinnostus kohdistuu enemmän juoksuradalle.
Hippulat pitäisi saada vinkumaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Paluuta siihen, että suomalaiset juoksijat voittavat kaksi kultamitalia olympialaisissa puolen tunnin välein, ei ole kuin unelmissa.
Mutta minkä neuvon Mäkelä antaisi kuvitteelliselle eurooppalaisille lahjakkuudelle, joka pohtii matkavalintaansa? Millä juoksumatkalla hänellä on paras mahdollisuus kirmata olympiakultaan?
"Kyllä ne ovat välimatkat, 800 ja 1 500 metriä. Niillä matkoilla on suurin mahdollisuus operoida valmennusosaamisen avulla ja siinä eurooppalaiset ovat vielä vahvoilla."