EU:lle luodun uuden kymmenvuotisvision on määrä seurata mahalaskun kokenutta Lissabonin strategiaa. Uusi ohjelma on edellistä maanläheisempi. Nyt asetetut tavoitteetkaan eivät kuitenkaan toteudu, jos puheista ei päästä pitemmälle.
EU on vuosien mittaan kyennyt tehtailemaan tuhansia kiloja korkealentoisia julkilausumia ja visioita, joiden vaikuttavuus on ollut vähäistä tai olematonta. Jälkimmäiseen sarjaan kuuluu valitettavasti niin sanottu Lissabonin strategia: EU:n johtajat sopivat Portugalissa vuonna 2000 kymmenvuotisesta strategiasta, jonka avulla unionista oli tarkoitus tehdä maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin talousalue.
Hieno tavoite, tuloksena suuri pettymys.
Ei strategia aivan hyödytön ollut, sillä esimerkiksi sisämarkkinoiden hidasteita on vuosikymmenen kuluessa kyetty poistamaan. Mutta tärkein jäi saavuttamatta: Eurooppa ei ole maailman kilpailukykyisin "osaamistalous" vaan dynaamisuuttaan hukannut, vanheneva maanosa.
Syy epäonnistumiseen ei ollut taantumassa, vaan pikemminkin vuosituhannen alkuvuosien reippaissa kasvuluvuissa. Niiden perusteella näytti siltä, ettei mitään radikaalia tarvitse tulevaisuuden turvaamiseksi edes tehdä.
Nyt EU:n komissio on laatinut uuden strategian nimeltään Eurooppa 2020. Aiemmin koetusta viisastuneena mahtipontisuuden astetta on tavoitteissa pudotettu ja otettu tilalle lisäannos konkretiaa.
Uudessa strategiassa on viisi yleistavoitetta: työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin, tutkimus- ja kehityspanosten nostaminen kolmeen prosenttiin BKT:stä, pysyminen jo aiemmin sovituissa ilmastotavoitteissa, koulutustason nostaminen sekä köyhien määrän vähentäminen unionin alueella 20 miljoonalla.
Tavoitteet liittyvät myös toisiinsa. On vaikea uskoa, että työllisyysaste kasvaisi ja köyhyys vähenisi pysyvästi, jos maanosan koulutustasoa ja panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen ei saada nostetuksi. Halvan työvoiman aluetta maanosasta ei voi rakentaa.
Vuoden 2008 lukujen mukaan tutkimus- ja kehittämispanostukset olivat koko unionin alueella 1,8 prosenttia BKT:sta, kärjessä Suomi ja Ruotsi yli 3,5 prosentin sijoituksilla. Sitten on suuri joukko maita, joissa luvut ovat surkean matalia. Esimerkiksi Puola näyttää tähtäävään tulevaisuuteen lähinnä sianlihan ja EU:n maatalous- ja rakennetukien varassa. Sen t&k-panos oli vaatimattomat 0,6 prosenttia.
Herää myös kysymys, onko Italian, Irlannin, Espanjan, Portugalin ja Kreikan talouskriiseillä jokin yhteys siihen, että niiden sijoitukset tutkimukseen ja kehittämiseen ovat EU:n vanhoista jäsenmaista kaikkein matalimmat. Ehkä ahdinko nyt pakottaa maat havahtumaan niin kuin kävi Suomelle viime laman aikana.
Komission tiivistämät tavoitteet ovat keskeisiä ja perusteltuja. Yksi alue, johon tutkimuspanoksia kannattaa ilman muuta pontevasti ohjata, on energia- ja ekotehokkuus. Se on takuuvarmasti maailmanlaajuinen kasvuala.
Nyt julkistettu strategiaehdotus siirtyy seuraavaksi arvioitavaksi jäsenmaihin, joiden on määrä lausua kantansa viimeistään ensi kesänä. Tästä eteenpäin peruskysymys on se, löytyykö jäsenmaista valmiutta sitoutua tavoitteisiin. Välistävetäjiä ja vapaamatkustajia on EU:ssa noussut esiin ennenkin.
Toivottavasti talouskriisi on kuitenkin lisännyt kaikkien 27 jäsenmaan halua puhaltaa yhteen hiileen. Muuten vuonna 2020 jälleen aletaan luoda seuraavaa strategiaa, joka jälleen korvaisi edellisen, puihin menneen ohjelman.