Kirjoittaja on oululainen EU-parlamentaarikko (sd.).
Vielä muutama vuosi sitten oli muodikasta vähätellä poliittista järjestelmää, sillä usko markkinoiden näkymättömän käden kaikkivoipaisuuteen oli suurta. Nyt ydinkysymys on, pystyykö poliittinen järjestelmä sammuttamaan talouden tulipalon. Kysymys ei ole pelkästään eurosta, vaan koko Euroopan unioni on vaakalaudalla.
Vielä joku vuosi sitten väitettiin, että globalisaation myötä yksittäisten valtioiden merkitys vähenee. Nyt ymmärretään, että parasta globalisaation hallintaa on jäsenvaltion kyky hoitaa talouttaan terveellä tavalla. Sen lisäksi globaalimaailmassa tarvitaan entistä vahvempaa ylikansallista poliittista otetta.
Vielä jokunen vuosi sitten niin sanotusta Tobinin verosta alkanutta keskustelua pidettiin vasemmiston huuhailuna. Nyt ajatus on uudistuneessa muodossa Eurooppa-neuvoston päätelmissä.
Vieläkin Suomessa saa populistit naurajat puolelleen sanomalla, että "Missä EU, siellä ongelma". Reaalimaailmassa on toisin: Missä EU, siellä on mahdollisuus ratkaista ongelma.
Euroopassa on viime vuosina puhuttu paljon kriisinhallinnasta. Yleensä sillä on tarkoitettu sotilaallista kriisinhallintaa. Lissabonin sopimuksessa on erityinen solidaarisuuslauseke. Suomessa on pohdittu pitkään ja hartaasti kysymystä: auttavatko EU-maat Suomea, jos Suomi joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja pitääkö Suomen auttaa vastaavassa tilanteessa muita EU-maita?
Viimeaikaiset kriisit ovat kuitenkin aivan jotain muuta kuin mihin olemme varautuneet. Ne ovat liittyneet luonnonmullistuksiin, verkkohyökkäyksiin, ja satukirjoista tuttu merirosvouskin on esityslistalla.
Kaikkein konkreettisimmin on suomalaisia ja muita eurooppalaisia kuitenkin koskettanut amerikkalaisesta mielikuvitustaloudesta lähtenyt finanssikapitalismin kriisi, joka synnytti maailmanlaajuisen laman. Kun toipuminen siitä alkoi, Eurooppa joutui omaan kriisiin. Eurooppa ei ole siis vain uhri, vaan maanosassamme on omia vakavia ongelmia.
Eurooppalaisen talouskriisin alussa lordi Keynes kaivettiin naftaliinista. Alkoi massiivinen ja onnistunut elvytys. Siitä huolimatta työttömyys kasvoi, kansantaloudet velkaantuivat ja rakennemuutokset muun muassa autoteollisuudessa ja metsäteollisuudessa sulkivat tehtaita.
Nyt ajankohtainen on exit-strategia eli miten kasvava velkaantuminen voitaisiin pysäyttää. Eurokielessä exit tarkoittaa siis toimenpiteitä, jolla noustaan kriisistä. Hoitotieteessä exit tarkoittaa saattohoitoa eli miten parantumaton potilas voisi viettää elämänsä viime hetket mahdollisimman hyvin. Euroskeptikot puhuvat jo obduktiosta eli ruumiinavauksesta.
EU oli jo hengityskoneessa. Kreikan ja koko euroalueen ahdinko alkoi helpottaa vasta, kun sopimus Kreikan auttamisesta kolmivuotisella lainaohjelmalla syntyi. Samalla luotiin koko Euroopan talouden vakauttamismekanismi arvoltaan noin 750 miljardia euroa.
Kreikan pelastamisessa on kysymys lainasta, joka edellyttää Kreikalta todellista hevoskuuria. Valtiovarainministeriö on laskenut, että vastaavat budjetin tasapainotukset eli säästöt tehtiin Suomessa Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallitusten aikana. Suomessa oli aikaa säästöjen tekemiseen ja yhteisymmärryksen rakentamiseen oli aikaa kuitenkin tuplasti enemmän.
Kreikan pelastamisessa oli kysymys kriisihallinnasta, mutta ennen kaikkea eurooppalaisesta solidaarisuudesta: "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Kriisi ei ole suinkaan ohi. Paljon riippuu myös jäsenvaltioista, millä innolla ne ryhtyvät toteuttamaan EU2020-strategiassa esitettyjä uudistuksia. On saatava aikaan osaamiseen perustuvaa kasvua ja työllisyyttä, jotta leikkauksilta vältyttäisiin.
Mitä Kreikka opettaa? Euroopassa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Komission kykyä toimia jo ennen tulevia kriisiä pitää vahvistaa. Tehtyjä päätöksiä pitää noudattaa kuten vakaus ja -kasvusopimusta.
On aika lopettaa kreikkalaisten pilkkaaminen. Kreikan kansa ja Kreikan pääministeri ansaitsevat kunnioituksemme kaikesta siitä, mitä he joutuvat nyt tekemään. Kreikan pääministeri ja valtiovarainministeri ovat vakuuttaneet toistamiseen, että vaaditut uudistukset viedään läpi, muuten Kreikka on tuhoon tuomittu.
On ymmärrettävää, että EU-maissa kasvoi jopa Kreikka-viha, ikään kuin kreikkalaisten DNA:ssa olisi tuhlailu ja petturuus.
Suomessa kehkeytyi kummallinen näytelmä. Matti Vanhasen hallitus teki ison virheen kieltäytymällä neuvotteluista opposition kanssa. Olisi todellakin kannattanut kutsua koko oppositio kahville Kesärantaan. Parhaisiin suomalaisiin perinteisiin kuuluu hakea yhteisymmärrystä erityisesti kriisin oloissa. Maailmalla on jopa käsite Nordic Model, jolla tarkoitetaan sitä laajaa yhteisymmärrystä, jolla Suomessa ja Ruotsissa selvittiin 90-luvun talouskriisistä.
Sosialidemokraatit ja muu oppositio vastasikin hallituksen ylimielisyyteen heittämällä hiekkakakun hallituksen silmille ja äänestämällä vastaan. Kakusta sai paitsi hallitus myös sosialidemokratian omat kunniakkaat perinteet ja periaatteet. En löydä sosialidemokraattien käytökselle kuin yhden järjellisen perustelun: oppositiossa on kiusaus soitella kansalaisten sielunkieliä ja etsiä vastauksia gallupeista.