Euroon siir­ty­mi­nen sujui pal­ve­lu­aloil­la hyvin

Euroihin siirtyminen on SAK:laisen Palvelualojen ammattiliiton kokemusten mukaan sujunut palvelualoilla ilman suuria ongelmia.

Euroihin siirtyminen on SAK:laisen Palvelualojen ammattiliiton kokemusten mukaan sujunut palvelualoilla ilman suuria ongelmia.

Suurten työpaikkojen luottamusmiehille tehdyn kyselyn mukaan mukaan euron käyttö on pääosin sujunut joko hyvin tai erinomaisesti.

Pääluottamusmiehet edustavat suuria kaupan ja hotelli- ja ravintola-alan työpaikkoja koko maassa. Suurimmalla osalla työpaikoista oli järjestetty euron käyttöönottoon liittyvää koulutusta.

Noin puolessa työpaikoista oli palkattu lisätyövoimaa tai työntekijät olivat saaneet lisätunteja tammi-helmikuun ajaksi, kun euroon siirtyminen oli kiivaimmillaan.

Asiakkaista ylivoimaisesti suurin osa on kyselyn mukaan suhtautunut myönteisesti tai erittäin myönteisesti euron tuloon. Kielteisiä reaktioita on ollut vain muutamassa paikassa.

Luottamusmiehet arvioivat, että ongelmallisimpia ovat olleet joidenkin asiakkaiden asenteet ja toisaalta pyöristyssäännöt. Vain harvassa työpaikassa ongelmia ovat tuottaneet työntekijöiden ennakkoluulot ja pelot.

Lisäksi mainittiin yksittäisiä ongelmia, kuten senttien tunnistaminen, ne kun ovat lähes samankokoisia ja -värisiä.

Tulokset perustuvat 30 suuren työpaikan pääluottamusmiehen sähköpostikyselyyn antamiin vastauksiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä