EVVK, ei voisi vähempää kiinnostaa, sanoo suomalainen. Ainakin jos kyseessä on ERVV, euroa ruotuun vääntävä vakausväline. Väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV on toukokuussa 2010 perustettu hätärahasto, jonka on määrä lievittää euroalueen velkakriisiä pari vuotta, ennen 2013 aloittavaa pysyvää kriisimekanismia.
Pahimpien kriitikoiden mukaan ERVV viskoo miljardeja tuhlarimaille. Periaatteessa rahasto tarjoaa kuitenkin vain lainaa kriisimaille ja -pankeille. Varoja rahasto, jonka luotettavuus on reitattu parhaaseen AAA-luokkaan, kerää laskemalla liikkeelle joukkovelkakirjoja euromaiden takaukset turvanaan.
Ongelmia euroalueen syövereiden keskellä riittää. Viikon alussa ERVV:n johto selätti niistä sen, josta Keski-Euroopassa on käytetty nimitystä Suomi-pantti ja "tahra".
ERVV:n johtaja Klaus Regling koordinoi vakuuksille sellaiset ehdot, ettei niihin taatusti suostu kukaan muu kuin Suomi. Jos vakuuksia tarvitaan, Suomi voi saada panoksistaan viidenneksen takaisin ja senkin ehkä vasta vuonna 2040.
Tulos lienee kohtuullinen. ERVV hakee vasta muotoaan, mutta tuottoa ei sielläkään odoteta.
Paljon on nyt Lyypekistä kotoisin olevan sitoutumattoman Klaus Reglingin, 61, varassa. Hän edustaa ylintä kulisseissa toimivaa euroeminenssiä. Hän näyttää huolien painamalta ja pukeutuukin harmaisiin.
Jossakin ekonomistin tasaisuuden alla sykkii kuitenkin oopperaharrastajan ja entisen nuoren kilpatanssijan sydän.
Regling on elänyt läheltä euron koko tarinan. Virkamies on sukkuloinut neljä vuosikymmentä Saksan valtionvarainministeriön, EU-komission ja Maailman valuuttarahaston IMF:n verkostoissa.
Juuri hän muotoili yhteisvaluutalle perustan valtiovarainministeri Theo Waigelin rinnalla, kun tämä ajoi euron pohjaksi tiukkaa kasvu- ja vakaussopimusta. Viimeistään Brysselin, Washingtonin, Jakartan, Singaporen ja Lontoon vuosien jälkeen hän myös tietää tarkkaan, mistä nyöristä missäkin pitää vetää sijoituksia saadakseen.
Kokemusta hänellä on myös suuresta amerikkalaisesta vipurahastosta, jossa lyödään vetoa muun muassa valuuttojen kurssiliikkeistä.
Konservatiivisen Waigelin sanotaan suositelleen seuraajaalleen kolmea alaistaan: autonkuljettajaa, budjettipäällikköä ja Reglingiä. Regling vain ei itse halunnut punavihreän hallituksen töihin.
Määrätietoisesti sääntöjä puolustavaa monetaristia kuvaa se, että Regling ehdotti jo aikaisin korjauksia euroyhteisön rakenteisiin ja suuttui, kun euromaat alkoivat velkaantua ja selittivät ylimääräisiä tarpeitaan Irakin sodalla.
Hän masinoi jopa EU-komission puuttumaan Saksan ja Ranskan valtionvajeisiin riitaantuen liittokansleri Gerhard Schröderin kanssa. Berliinissä häntä ei enää haluttu nähdä.
Regling löysi uudestaan sovun valtionjohdon kanssa vasta, kun hän ideoi EU-komissiossa vakaussääntöjä joustavammiksi, siis helpottamaan valtioiden taloudenpitoa. Samalla hän joutui mukaan politiikkaan, joka käytännössä vesitti Maastrichtin tiukat vakaussäännöt.
Regling vetää Luxemburgissa tusinan työntekijän toimistoa ja pitää matalaa profiilia. Mottona lienee sama kuin äsken Euroopan keskuspankin johtokuntaan nimitetyllä entisellä kollegalla, valtiosihteeri Jörg Asmussenilla: jos aikoo julkisesti esittää omia mielipiteitä, tulee pyrkiä poliitikoksi.
Uransa huipulla Reglingistä tuli palomestari, jolla on asenne kohdillaan. Hän on joskus sanonut ajavansa nopeutta ennen läpinäkyvyyttä.
Euroalueen johtajavajeen keskellä Reglingin suoraviivaisuus herättää toivoa. Hän ei usko ihmeisiin: kun ympärillä roihuaa, on oikeutus ratkaisuille välillä voitava hakea jälkikäteen.
Silti johtaja uskaltaa sanoa, että Kreikka on saneerattava ja että eurobondeja pitää vähintäänkin harkita. Sillä Regling ajaa yhteisvaluutta euron eikä jonkun erityisen maan etua.