Julkisen talouden velkakriisi euroalueella syvenee.
Toukokuussa Euroopan päättäjät hyväksyivät mittavan vakautuspaketin. Sen apuun joutui ensimmäisenä turvautumaan Kreikka. Jo tuolloin tiedettiin, ettei se todennäköisesti ole ainoa euromaa, joka on pulassa.
Portugalin ja Espanjan ongelmat olivat laajalti esillä, samoin Irlannin talouden ajautuminen romahdukseen.
Myös Italian tilanne huolestutti. Vakautuspaketin oletettiin kuitenkin rauhoittavan tilannetta niin, että jo pelkkä paketin olemassaolo estäisi helleenien laukaiseman dominoefektin syntymisen.
Toisin on käymässä. Lokakuussa kirjoitin Kalevassa Irlannin tilanteesta otsikolla "Kelttitiikerin kohtalonhetket". EU:n talouskomissaari Olli Rehn oli juuri julkistanut aloitteensa euroalueen talouspoliittisen koordinaation tiivistämiseksi. Rehnin aloitteen myötä euroalueen talouspäättäjien huoli kasvoi niin sanottua PIIGS-maiden julkisen talouden tilaa kohtaan.
Päätin kirjoitukseni näin: "Kunpa (euroalueen päätöksentekijöiden) herääminen ei tapahtuisi liian myöhään. Irlannin kohdalla näin saattaa olla. Eikä Irlanti ole yksin, vaan perässä tulee liuta muita maita, joiden ongelmat ovat ehkä sisällöltään poikkeavia, mutta vähintään yhtä monimutkaisia. Olivat sopimukset millaisia tahansa, yhteinen valuutta tarkoittaa, että samassa liemessä ollaan."
Euron tulevaisuus on valinkauhassa. Syyt velkakriisille ovat syvällä, globaali finanssikriisi toimi ainoastaan laukaisevana agenttina. Kovin moni euroalueen julkinen talous on liukumassa kohti kuilua.
Liukumisen vauhtia voidaan onneksi yrittää hidastaa eurooppalaisella yhteistyöllä. Euron puolustaminen on välttämätöntä, sillä kuilun partaalla on jo ruuhkaa. Kreikka keikkuu yhdellä jalalla kiinteällä maaperällä, vieressään Irlanti.
Se yrittää kaikin keinoin tarrautua eurooppalaisiin kumppaneihinsa estääkseen luiskahtamisen kuiluun. Jos Irlanti keikahtaa, muut partaalla heiluvat maat ovat taas askeleen lähempänä putoamista.
Irlannin talouden ongelmat tulivat uudestaan esiin marraskuun puolivälissä. Tovin Irlanti yritti kuitenkin kitkutella ja rauhoitella markkinoita siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta hallitus joutui nöyrtymään ja ilmoitti samalla eroavansa.
Asiat etenevät vauhdilla. Irlannin tarvitseman tukipaketin suuruus ja lainaehdot julkistettiin sunnuntaina. Euroopan unionin valtiovarainministerit tapaavat uudelleen tänään tiistaina. Iltapäivällä EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet tapaa meppejä parlamentissa.
Pääjohtajan neljännesvuosittain parlamentaarikoille pitämä rahapoliittinen puheenvuoro ei voisi olla mielenkiintoisempaan aikaan. Yhdeksän parlamenttivuoteni aikana muistan näitä EKP:n puheenvuoroja liudan kuunnelleeni.
Yleensä parlamentin valiokuntasalissa on ollut paikalla kourallinen kollegoita, avustavia virkamiehiä ja meppiavustajia, ehkä muutama talousjournalistikin. Tällä kertaa veikkaan, että sali tulee olemaan tupaten täynnä. Trichetin puheenvuoroa voi myös seurata netistä europarlamentin sivuilla.
Suomen eduskunta pääsee pureutumaan teemaan loppuviikosta. Toivoa sopii, että keskustelu pysyy asiassa. Vaalikuumeen jo noustua epäilen, ettei näin käy.
Eurokriisi on populistin päiväuni. On yksinkertaisesti liian helppoa latoa tiskille näennäissinivalkoisia argumentteja, jotka saavat euroa puolustavat vastuunkantajat näyttämään rötösherroilta. Tosin on vaikeaa asiansa perusteellisesti osaavillekin poliitikoille kertoa, miten muiden euroalueen valtioiden tukeminen edesauttaa suomalaista työllisyyttä ja hyvinvointia.
Kun vastakkain ovat halpa populismi ja kallis vastuullisuus, ei ole vaikea tietää kumpi on kansan silmissä vahvemmilla.
Tällaisia haasteita osattiin odottaa. Kun siirtymistä yhteiseen valuuttaan hieman yli kymmenen vuotta sitten valmisteltiin, käytiin kiivasta keskustelua siitä, mitä yhteisvaluutta julkisten talouksien hoitamisen kannalta oikein tarkoittaa.
Erityisesti Saksa ajoi vakaus- ja kasvusopimukseen tiukkoja määräyksiä eurovaltioiden ylivelkaantumisen estämiseksi. Ranska taas olisi halunnut enemmän koordinaatiota talouspolitiikasta, niin sanottua eurooppalaista taloushallitusta.
Tämä ei kuitenkaan enemmistölle sopinut. Eurovaltioiden omaa vastuuta korostettiin monin tavoin. Sopimuksessa vannottiin muun muassa, ettei euro tarkoita yhteisvastuuta veloista.
Sopimukselle on kuitenkin käynyt kuten kaikille poliittisille sopimuksille tuppaa tiukan paikan tullen käymään. Sopimus ei ole edes yhtä arvokas kuin paperi, mille se on alun perin kirjoitettu, koska sen takana ei ole vahvaa, yhteistä poliittista tahtoa.
Viime kädessä euro on tahdon asia. Tai ei niinkään euro, joka on ainoastaan väline. Todellinen tahto liittyy eurooppalaiseen vakauteen ja hyvinvointiin.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kiteytti asian 21.11. Savon Sanomissa: "Kysymys ratkaisussa on siitä, mikä on mielestämme suomalaisten työpaikkojen, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta parempi vaihtoehto... Emme väitä, että ei olisi vaihtoehtoja. Kreikan suhteen vaihtoehtoja olisivat laina tai lama. Jos arvioimme, että Irlannin suhteen takaus auttaa estämään laman Suomessakin, on suomalaisten etu tärkein. Suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin vaalimisen vuoksi on valittava pienempi paha."
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.