Kun euroalueen jäsenmaat sopivat talous- ja rahaliiton Emun perustamisesta, sen keskeisiä ajatuksia olivat yhteinen valuutta ja euroklubin jäseniltä vaadittava tiukka makrotalouskuri. Yhteisvaluutasta on tullut totta, mutta talouskurista ei.
Höltyvästä talouskurista saatiin taas uusi todiste tiistain vastaisena yönä. Euromaiden valtiovarainministerit neuvottelivat Luxemburgissa uuden kompromissin, jolla vajeidensa kanssa kamppailevat euromaat voivat alkaa pyrkiä kohti yhteistä budjettitavoitetta.
Uusikin kompromissi jäi heti torsoksi. Veronalennuslupauksia vaalikampanjassaan luvannut Ranskan oikeistohallitus ei taipunut yhdentoista muun euromaan sopimukseen, jonka mukaan ongelmamaat alkavat vähentää budjettivajeitaan vähintään 0,5 prosenttia vuodessa ensi vuodesta lähtien. Ranskalle sopiva aloitusvuosi on vasta 2004.
Euromaat ja EU:n komissio saavat nyt, mitä ovat tilanneet. Viime talvena komissio ajoi vielä tiukasti varhaisvaroitusta Saksalle, kun sen budjettivaje lähestyi kolmea prosenttia kokonaistuotannosta. Suurten jäsenten painostuksesta varoitusta ei annettu, vaikka se olisi ollut vakaus- ja kasvusopimuksen hengen mukaista. Valtiovarainministeri Sauli Niinistökin piti tuolloin parempina nopeita toimia varhaisvaroitusta parempina. Vaaleihin valmistautunut Saksa vain lupautui parantamaan tapansa.
Sen jälkeen iltalypsyvuorossa oli Ranska. EU-johtajat sopivat Sevillan huippukokouksessa viime kesänä, että eurobudjettien tasapainotuksen takarajaksi asetetaan vuosi 2004 eli vuosi alun perin sovittua myöhemmin. Pari viikkoa sitten EU-komissaari Pedro Solbes ilmoitti yllättäen, että budjettivajeet tulisi saada kuntoon vasta vuoteen 2006 mennessä.
Aikarajojen peukalointi voi olla euromaiden sisäisten paineiden sanelemaa realismia, mutta se kertoo karua kieltä monesta asiasta. Ensinnäkin lipsunnasta tulee, ja on jo tullut, paha tapa. Toiseksi on kestämätöntä, että lähinnä suuret jäsenet hinkuvat poikkeuksia itselleen. Ongelmamaita ovat Saksan ja Ranskan lisäksi Portugali, Italia ja mahdollisesti myös Kreikka. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Sääntökikkailu ei lupaa hyvää euron uskottavuudelle. Se joutuu entistä kovemmalle koetukselle, kun useat taloudellisesti kuralla olevat hakijamaat liittyvät unioniin - ja pyrkivät rahaliittoon. Yllättävää on sekin, että EKP:n pääjohtaja Wim Duisenberg tuki komission ehdottamaa kahden vuoden lykkäystä takarajaan. Asiahan kuuluu vain valtiovarainministereille.
paakirjoitus@kaleva.fi