Euroalueen kuluttajahinnat olivat kesäkuussa tasan kolme prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin. Kuluttajahintainflaatio hidastui toukokuuhun verrattuna, sillä tuolloin hinnat olivat 3,4 prosenttia edellisvuotisia korkeammalla.
Euroalueen inflaatioluku alitti asiantuntijoiden odotukset, sillä kuluttajahintojen arvioitiin kallistuneen 3,1 prosenttia.
Koko EU:n inflaatio oli kesäkuussa 2,8 prosenttia. Kuluttajahinnat kallistuivat eniten Hollannissa, jonka inflaatio oli kesäkuussa tasan viisi prosenttia.
EU:n matalimman inflaation maa on Emun ulkopuolinen Britannia, jonka kuluttajahinnat olivat kesäkuussa 1,7 prosenttia edellisvuotista korkeammalla. Suomessa hinnat kallistuivat samaan aikaan tasan kolme prosenttia.
Euroopan keskuspankin ei odoteta torstaina laskevan keskeisiä ohjauskorkojaan.