Kirjoittaja on osastopäällikkö
Suomen Pankissa.
Kaikki suomalaiset tuntevat euriborin. Se on viitekorko, jonka tarkoituksena on kertoa, millä hinnalla suurimmat eurooppalaiset pankit ovat kunakin päivänä valmiita antamaan euromääräistä vakuudetonta luottoa toisille pankeille.
Erityisen tuttu euribor on asuntovelallisille, sillä suurin osa suomalaisten asuntoluotoista on sidottu 12 kuukauden euribor-korkoon. Jostakin syystä euriborin käyttö asuntoluottojen viitekorkona on suurinta juuri Suomessa. Suomi poikkeaa muista maista myös siinä, että meillä pankit varsin yleisesti ovat olleet valmiita myöntämään hyvinkin pitkiä euribor-sidonnaisia luottoja koko laina-ajan kestävällä kiinteällä marginaalilla. Monissa muissa maissa, joissa vaihtuvakorkoiset asuntolainat ovat suosittuja, marginaalit voivat muuttua matkan varrella.
Euribor-korot lasketaan jokaisena pankkipäivänä noin viidenkymmenen pankin antamista korkonoteerauksista. Tarkoituksena on, että jokainen paneeliin kuuluva pankki kertoo käsityksensä siitä, millä korolla pankki olisi valmis lainaamaan rahaa toiselle "hyvän nimen" omaavalle pankille. Euribor-korot lasketaan viidelletoista eripituiselle ajanjaksolle.
Euribor-korot julkaistiin ensimmäisen kerran 30. joulukuuta 1998. Siten euribor täyttää ensi viikolla tasan kymmenen vuotta. Helibor-korot noteerattiin viimeisen kerran uudenvuoden aattona 1998.
Euriborin syntymäpäivää ei vietetä kovin iloisissa merkeissä. Euribor-järjestelmä toimi pitkään moitteettomasti. Pankkien välillä käytiin rahamarkkinakauppaa hintoihin, jotka eivät kovin paljon poikenneet euribor-koroista. Lainoja myönnettiin ilman vakuuksia vastapuolen "hyvään nimeen" luottaen, joten pankkien toisiltaan perimät riskilisät olivat pieniä, prosentin sadasosien luokkaa. Pankkien asiakkaat saattoivatkin luottaa siihen, että heidän luottojensa viitekorkona käytetty euribor todella oli markkinoilla testattu hinta.
Tilanne muuttui elokuussa 2007. Pankkien luottamus toisiaan kohtaan heikkeni, ja halukkuus lainata toisille pankeille ilman vakuuksia katosi. Tilanne paheni kuluvan vuoden syyskuussa investointipankki Lehmanin konkurssin jälkeen. Lokakuussa euribor-korot jatkoivat nousuaan, vaikka rahapolitiikkaa oli jo ryhdytty keventämään ja markkinoilla odotettiin uusia koronlaskuja. Kohonneen riskilisän vuoksi 12 kuukauden euribor saavutti kymmenvuotisen historiansa huipun lokakuun puolivälissä.
Viime viikkojen aikana euribor-korot ovat tulleet nopeasti alas. Riskilisät ovat supistuneet varsinkin lyhyissä, kuten yhden kuukauden euriboreissa. Vuoden pituinen euribor on alentunut yli kaksi prosenttiyksikköä lokakuun huipustaan. Tilaa olisi suuremmallekin laskulle, mikäli riskilisät supistuisivat lähellekään normaalia.
Pankkien välisten markkinoiden kuivuminen nostaa esiin kysymyksen euribor-järjestelmän tulevaisuudesta. Euribor-korkojen käytön viitekorkoina voi asettaa kyseenalaiseksi, mikäli euribor-paneeliin kuuluvat pankit antavat päivittäin noteerauksia, mutta eivät ole valmiita lainaamaan toinen toisilleen näillä tai millään muillakaan hinnoilla. Silloin euribor-korkojen laskennan perustana olevat noteeraukset ovat hatusta vedettyjä lukuja, eivät markkinoilla testattuja hintoja. Näin muodostunut euribor-korko ei ole sen parempi viitekorko kuin pankkien omat prime-korot.
Pankit tarvitsevat joka tapauksessa jonkin mekanismin, jonka kautta likviditeettiylijäämäiset ja likviditeettialijäämäiset pankit voivat tasata erot maksuvalmiustarpeissaan. Pysyvä ratkaisu ei voi olla se, että likviditeetin tasaaminen tapahtuu keskuspankin kautta, kuten viime aikoina on alkanut tapahtua.
Markkinoiden toimintaa voisi parantaa se, jos pankkien välinen rahamarkkinakaupankäynti siirrettäisiin keskitetyille ja säädellyille markkinoille, joista esimerkkinä voi mainita osakemarkkinat. Näin saataisiin tiedot sekä hinnoista että lainatuista määristä. Tällöin viitekorkoina käytetyt hinnat olisivat käyneet läpi ainakin jonkinlaisen markkinatestin.
Suomalaiset ovat oppineet erityisen aktiivisiksi vertailemaan asuntoluottojen hintoja. Parin prosentin kymmenyksen takia ollaan valmiita vaihtamaan pankkia tai muuttamaan korkosidonnaisuutta. Runsas kaksi vuotta sitten asiakkaat alkoivat suosia pankkien prime-korkoja, koska nämä nousivat hitaammin kuin 12 kuukauden euribor. Nyt suositaan yhden kuukauden euribor-korkoja, koska nämä ovat laskeneet enemmän kuin 12 kuukauden korot ja pankkien prime-korot laahaavat vielä tämänkin perässä.
Parin vuosikymmenen aikana korkotilanteet ehtivät muuttua moneen kertaan, joten on vaikea sanoa onko tänään tehty valinta varmasti paras pitkällä aikavälillä.
Kilpailu pankkien välillä on toki tervetullutta. Se koituu viime kädessä asiakkaan hyödyksi. Silti voi kysyä, menivätkö euribor-korkosidonnaisten luottojen korkomarginaalit takavuosina liiankin alhaisiksi? Kysymyshän on sentään pitkäaikaisista sopimuksista, joissa korkomarginaali lyödään kiinni jopa 20-30 vuodeksi.
Mistä luotonantaja voi tietää, että jälleenrahoitus on aina turvattu ja että euribor ylipäänsä säilyy. Jos pankin omaan rahoitukseen liittyy jotain epävarmuutta, sen tulisi näkyä pankin asettamassa korkomarginaalissa jo lainapäätöstä tehtäessä.
Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että korkomarginaalit suomalaisilla asuntolainamarkkinoilla normalisoituvat tasolle, joka on selvästi suurempi kuin mihin parin kolmen viime vuoden aikana ehdittiin tottua.