Kiinalla oli maailman herruus käsissään 1400-luvun alussa. Maan vauraus, teknologia ja laivasto olivat aivan ylivertaisia. Tavassa, jolla kaikki loppui, on oppimista vielä tänäänkin. Yksi historian tärkeimmistä linjauksista tehtiin kenenkään sitä tajuamatta.
Sanovat, että nykyinen Libanonin sota syntyi vahingossa. Yhtenä vähemmän kauniina aamuna se vain oli käynnissä, ja nyt kukaan ei tiedä, miten sen enää saisi loppumaan. Ehkä ylihuomenna on tulitauko, ehkä kahden viikon päästä puolenkymmentä muuta maata on vedetty mukaan. Ainoa todellinen fakta näyttää olevan, että kellään ei ole mitään käsitystä siitä, mitä oikein tapahtuu.
Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Historia on ennenkin nähnyt pieniä tekoja, joilla on ollut valtavia seurauksia. Sellaisia, joita kukaan ei ole aavistanut. Koska päiväkohtaisia uutisia on kuultu kylliksi, tämä esimerkki tulee hieman kauempaa. Eli noin 600 vuoden takaa, ja Kiinasta.
Tuohon aikaan tuoreessa pääkaupungissa Pekingissä oli virkamiehistö, mandariinit, jotka olivat saaneet kyllikseen keisarin Zhu Din ja eunukkien seikkailupolitiikasta. Eunukit olivat keisarin usein hyvin vaikutusvaltaisia palvelijoita ja käskyläisiä, joiden valintamenetelmä on aikain saatossa jäänyt pois käytöstä: heiltä oli lapsina silvottu sukuelimet pois, ja jos siitä jäi henkiin, urakierrossa oli menestyksen edellytyksiä.
1400-luvun alussa Kiina oli vauraampi ja kehittyneempi kuin yksikään toinen valtio maan päällä. Lähinnä sille vetivät vertoja Intia ja inkavaltio, Eurooppa oli onnetonta takapajulaa.
Kiinalaisilla oli tuossa vaiheessa jo satojen vuosien ikäisiä kauppayhteyksiä meritse Intiaan, Arabiaan ja Afrikan itärannikolle, kenties Australiaankin, lähivesistä puhumattakaan. Keisari Zhu Di oli toimen mies. Muutettuaan pääkaupungin Nanjingista Pekingiin hän laittoi alulle hillittömänkokoisia hankkeita. Kiinan muuria ryhdyttiin korjaamaan, keisarillinen asuinalue Kielletty kaupunki rakennettiin.
Sen ohella vesille laskettiin laivasto, jonka veroista ei ollut koskaan ennen nähty, eikä uudelleen nähtäisi ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tuon ajan dzhonkit olivat paitsi erittäin suuria, myös erittäin merikelpoisia ja niiden miehistö erittäin taitavaa. Eunukkiamiraali Zheng He komensi kaikkiaan seitsemää retkikuntaa, joissa oli satoja laivoja ja tuhansittain miehiä.
Afrikan silloisiin kuningaskuntiin pidettiin yhteyksiä, ja tuliaisina tuotiin Pekingiin kirahveja. Tyrmistys oli suuri, sillä se näytti olevan kiinalaistarujen jumalallinen eläin. Tämän verran tiedetään varmaksi. Jotkut uskovat paljon enempäänkin.
Eläkkeellä oleva brittiläinen sukellusveneamiraali Gavin Menzies julkaisi 2002 kirjan, joka viime vuonna ilmestyi suomeksikin nimellä Kun Kiina löysi maailman. Kirjan väitteet eivät ole vallan vähäisiä. Menziesin mukaan kuusi erillistä kiinalaislaivastoa kiersi vuosina 1421--1423 maailman kaikilla rannoilla Kap Verdestä Floridaan, Chilestä Grönlantiin ja Australiasta Kaliforniaan. Siirtokuntia perustettiin, ja väliin jäi vain huomaamaton Eurooppa.
Menziesin vauhdikas ja vetävä teksti vyöryttää esiin pitkän sarjan todisteita, joita monet historioitsijat puolestaan internetissä nuijivat maan rakoon. Kirjan mielestä Kolumbus ei "löytänyt" yhtään mitään, ja ylipäätään hänen ja muiden eurooppalaisten retkikuntien kartat olivat kopioita kiinalaisilta.
Ainoa mikä puuttuu on aukoton konkreettinen todiste, kuten vaikka kiinalaisdzhonkin tunnistetut jäänteet Karibialla. Niitä odotellessa maallikon on paras olla pitämättä vielä varmana mitään muuta kuin sitä, että kiinalaiset olisivat todella voineet purjehtia maailman ääriin. Heillä oli siihen riittävät laivat, riittävä taito ja vauraus. Elleivät Zheng Hen laivat poistuneet Intian valtamereltä, joku toinen olisi aikanaan ilmestynyt Atlantille. Mutta ketään ei tullut.
Kiinalla oli tuolloin maailma hyppysissään, mutta miten kävi?
Keisarin projektit olivat valtiolle kalliita. Ylipäätään kaikki alkoi mennä päin seiniä. Salama iski uunituoreeseen Kiellettyyn kaupunkiin ja poltti sen pyhintä osaa. Eivätkä mandariinit pitäneet eunukkien politikoinnista.
Keisari oli pian pois pelistä ja eunukeille piti näyttää kaapin paikka. Siispä politiikkaa vaihdettiin: Kiina palasi perinteisiinsä. Valtamerimatkat lopetettiin, isojen laivojen rakentaminen kiellettiin, purjehdusohjeet ja arkistot tuhottiin, yhteydet ulkomaille pantiin jäihin.
Se oli tyylipuhdasta vaikutusvallasta kilpailevien kuppikuntien politikointia. Kukaan vain ei arvannut, mitä se sai aikaan. Kun merten herruus ei kelvannut kiinalaisille, muutaman seuraavan vuosisadan aikana eurooppalaiset ottivat sen.
Kiinan hovissa mandariinit ja eunukit luulivat tekevänsä sisäpolitiikkaa. Sen sijaan he kenties ratkaisivat kaiken historian suunnan 1400-luvulta tähän päivään. En tässä yritä väittää, että tämän päivän uutisissa olisi kyse saman mittaluokan asioista. Sen sijaan samasta ilmiöstä voi olla kyse. Kun politiikassa tehdään ratkaisuja, niiden todelliset seuraukset saattavat joskus olla aivan täysin muuta kuin sillä hetkellä tajutaan.
***
Brittipääministeri Tony Blair on vuosia, turhaan, yrittänyt saada Valkoista taloa mukaan torjumaan ilmastonmuutosta. Mutta apu löytyi lännestä: Blair ja kuvernööri Arnold Schwarzenegger tekivät sopimuksen, jonka myötä eurooppalainen päästökauppa laajenee Kaliforniaan. Aina on siis olemassa keittiönovi, jos pääovi on kiinni.