EU-komission esitys unionimaiden elvytyspaketiksi on suureksi osaksi koostetta jäsenmaiden jo julkistamista aikeista. Nyt kansalliset päätökset pitäisi saada sovitettua yhteen. Siitä ei valitettavasti ole takeita.
Noin 200 miljardin euron elvytyspaketti kuulostaa Euroopan mitassakin toimelta, jolla talouden laskukierrettä jo voi saada jarrutettua. Tuohon summaan kohosi se kokonaisuus, jonka Euroopan komissio keskiviikkona Brysselissä esitteli omana työkaluvalikoimanaan. Pakin sisällön purku kuitenkin osoittaa, että niin mittavasta uudesta ruiskeesta maanosan talouteen ei oikeastaan ole kysymys.
Paketista noin 14 miljardin osuus tulee Euroopan komissiolta aikaistettuina aluetukina ja 15 miljardia Euroopan investointipankin lisättynä lainanantovaltuutena. 170 miljardin euron osuus tulee jäsenmailta, ja osa noista toimista on jo aiemmin päätettyjä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi, että täällä jo esiteltyyn kotimaiseen elvytyspakettiin tehdään korkeintaan täsmennyksiä.
Silti komission julkituloa ja sen esittämiä toimia ei pidä väheksyä. Niiden avulla voidaan vahvistaa näinä aikoina vähissä olevaa luottamusta tulevaan tai vähintäänkin estää mielialojen heikentymistä edelleen. Se ei ole merkityksetön asia.
Myös komission ajatuksissa elvytysrahojen käytöstä on kaukonäköisyyttä. Pitkän tähtäimen investointeja esitetään tehtäviksi esimerkiksi koulutukseen, puhtaaseen teknologiaan ja energiatehokkuuteen. Niiden kaikkien tähtäyspiste on siis kauempana kuin vuoden tai kahden päässä. Kyseinen painotus muistuttaa hiukan mallia, jota Suomessa käytettiin viime lamasta nousemiseksi. Maa panosti voimakkaasti tutkimukseen ja kehitykseen, mikä alkoi yllättävän nopeasti kantaa hyvää hedelmää.
Se että komission elvytysohjelmasta 85 prosenttia kuitenkin on kansallisten päätösten varassa, on paketin vahvuus ja heikkous. Jos jäsenmaat pystyvät koordinoimaan kansallisia toimiaan, niillä tulee epäilemättä olemaan tehoa. Jos ne eivät pysty, koko paketti on vaarassa vesittyä. Tässä vaiheessa yhtenäistä linjaa ei vielä ole. Kyseessä tosin onkin vasta komission esitys, josta EU-johtajat sanovat lopullisen sanansa huippukokouksessa 11.-12. joulukuuta.
Juuri nyt näyttää valitettavasti siltä, että yhtenäisistä ja ajallisesti yhteensovitetuista toimista voi olla mahdotonta sopia. EU-maista esimerkiksi Saksa ja Hollanti ovat haluttomia työntämään markkinoille lisää rahaa kysynnän virkistämiseksi. Toisaalta nyt heikoimmissa kantimissa olevilla EU-mailla kuten Italialla ja Kreikalla ei siihen ole juuri mahdollisuuksiakaan, vaikka halujakin olisi.
Saksaa on tilanteessa jopa syytetty vapaamatkustajahengestä, eikä aivan perusteetta. Se näyttää nyt odottavan, että muut jäsenmaat ottavat velkaa ja hoitavat elvytyksen likaisen työn, jotta se itse olisi kevyessä velkataakassa valmis nauttimaan nousun hedelmistä, kun vienti alkaa jälleen vetää.
Samalla kun EU:ssa nyt koetellaan maanosan talouden kestokykyä, alkamassa on myös testi, joka kertoo paljon 27 jäsenmaan unionin toimintakyvystä tosipaikan tullen. Jos unionissa ei kriisin ollessa käsillä kyetä sopimaan yhteisestä, kaikkia hyödyttävästä politiikasta, niin liikutaan jo EU:n olemassaolon perimmäisissä kysymyksissä. Kyse on siis siitä, uhrataanko laajempi etu lyhytnäköisen kansallisen edun vuoksi. Euroopan poliittisilta johtajilta vaaditaan nyt erityisesti kykyä sietää kotimaisia paineita.