Ilmastopaketin kipukohdista päätetään myöhemmin, Välimeren unioni syntyy valmiiksi turhana. EU:lla on harvoin ollut merkitykseltään yhtä heppoista huippukokousta.
Ei ole mitään epäilystä siitä, mikä uutiskuva jää ainoana suomalaisten mieleen Brysselissä perjantaina päättyneestä EU:n huippukokouksesta. Näky ulkoministeri Ilkka Kanervasta pyytämässä anteeksi kaikilta on yksi kulminaatiopiste Suomen politiikan tuoreimmassa ihmissuhdedraamassa.
Kanerva-kohu ei vielä tällä ole ohi, kaikkea muuta, mutta ilman sitä Suomessa tuskin olisi edes huomattu hallituksen johdon käväisseen Brysselissä huippukokouksessa. Poliittinen jännite puuttui nyt lähes kokonaan kokouksesta.
Toki asian voi nähdä myös niin, että yksimielisyys on riitaa parempi. Tämä pätee ainakin EU:n kunnianhimoiseen ilmasto- ja energiapakettiin, joka läpäisi huippukokouksen ilman mutinoita. Unioni näyttää näin johdonmukaisen sitoutuneelta siihen, että sen jäsenmaat rajoittavat kasvihuonekaasupäästöjään nopeasti ja tuntuvasti.
Totuuden nimissä silti yksimielisyys selittyy myös sillä, että ilmastopaketin ongelmakohdat tulevat käsittelyyn vasta myöhemmin. Unioni aikoo runnoa asian läpi niin, että kaikki olisi puettu lain muotoon jo alkuvuodesta 2009. Näin mutkikas kokonaisuus vie yleensä paljon enemmän aikaa. Sitoutuminen ripeyteen kertoo siitä, että unioni on tosissaan.
Mutta kiire tai ei, lakien sisältö on ensin sovittava. Suomen teollisuus on nostanut vahvan ja perustellun huolen siitä, kuinka paljon energiaa käyttävän raskaan teollisuuden toimintaedellytykset turvataan. Päästöoikeuksien jako toimii itseään vastaan, jos se suosii kilpailijoita maissa, joissa ei päästöjä pahemmin kontrolloida.
Huippukokous patisti löytämään tähän mallia, kun päästökauppadirektiiviä käsitellään. Moni jäsenmaa on myös huolissaan sähköntuotantonsa asemasta päästökaupassa.
Jos poliittinen tahto on olemassa, tällaisten ongelmien ratkaisu ei voi olla ylivoimaista. Kyse on, kuten aina, kompromisseista. Teollisuus ei voi odottaa, että sille ei koituisi mitään lisäkustannuksia tai -velvoitteita. Niitä tulee, jos ja kun ilmastoteot otetaan tosissaan. Silti ei ole mitään järkeä pilata eurooppalaisen teollisuuden kilpailutilannetta, etenkin jos se vain nostaisi päästöjä muualla.
Perimmältään nämä asiat on ratkaistava Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009 siten, että teollisuus kaikkialla tulee samalle lähtöviivalle. Neuvottelut ovat erittäin vaikeat, ja niissä auttaa paljon, jos EU on pysynyt asiassa yhtenäisenä ja määrätietoisena.
Varsinainen uutuus huippukokouksessa oli Välimeren unioni, joka on Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn hellimä ajatus ja joka nyt sai yhteisen hyväksynnän. Uusi organisaatio näyttää täysin turhalta, mutta nähtävästi kukaan ei halunnut sanoa sitä Sarkozylle suoraan. Alunperin Ranskan ajatus muistutti lähes EU:n rinnakkaisjärjestöä, joka samalla olisi toiminut Turkille EU:n korvikkeena. Tästä jo valmiiksi mahdottomasta ideasta ei ole enää jäljellä juuri muuta kuin nimi, Välimeren unioni. Nyt se kattaa kaikki EU:n ja Välimeren alueen maat ja luo jonkinlaisen uuden kerrostuman jo olemassa olevan ja kehnosti jaksavan "Barcelona-prosessin" päälle.
Varsinaisesti Välimeren unioni lanseerataan Pariisissa Ranskan ja Sarkozyn EU-puheenjohtajuuden alkajaisiksi, ja sitä varten kokoonnutaan taas yhteen huippukokoukseen. Tällainen operaatio ei lupaa hyvää siitä, missä merkeissä Ranskan pian alkava kausi unionin johdossa sujuu.