EU:n tulevaisuuskonventti sai lopulta paljon aikaan, mutta Suomen kannalta vaikeisiin kohtiin on palattava vielä hallitusten välisessä konferenssissa.
EU:n tulevaisuuskonventti perustettiin laatimaan laajan keskustelun avulla unionille uutta perustuslaillista sopimusta, joka toimisi myös sen jälkeen, kun jäsenmaiden määrä kasvaa huomattavasti nykyisestä. Kaikille oli lähtökohtaisesti selvää, että nykyiset rakenteet eivät enää toimi laajenemisen jälkeen. Tarvittiin vihdoin todellinen remontti, ei enää mitään osittaisuudistusta.
Konventti sai perjantaina työnsä päätökseen. Yleisesti ottaen lopputulos on myönteinen. Mutkikkaiden ja hajallaan olevien sopimustekstien sijaan on syntymässä selkeä ja ymmärrettävä kokonaisuus, jonka historiallisuus käy ilmi heti ensimmäiseltä riviltä: "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä, perustetaan Euroopan unioni."
Konventin työ on vasta luonnos, joka menee syksyllä alkavan hallitusten välisen konferenssin käsittelyyn. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että itse perusrakenteeseen enää puututtaisiin. Siinä suhteessa konventin puheenjohtaja, ranskalainen Valery Giscard d'Estaing, voi rauhassa esiintyä EU:n uuden perustuslain isänä.
Kokonaisuutena Giscardin rooli on kuitenkin ollut hyvin ongelmallinen. Aidon keskustelun sijaan hän on pikemminkin yrittänyt konventin kautta toteuttaa omaa visiotaan EU:n tulevaisuudesta. Siitä on seurannut, että aikaa on kulunut toisarvoisiin asioihin, ja varsinaisten ydinkysymysten käsittely jäi lopulta ajan loppumisen myötä puutteelliseksi.
Tällaisessa prosessissa ei koskaan voi saavuttaa lopputulosta, joka tyydyttäisi kaikkia. Kompromisseja on ollut pakko tehdä, ja myös konventin puheenjohtajisto on perääntynyt osasta ehdotuksiaan. Saavutettu lopputulos on kuitenkin kompromissi vain nimellisesti: se syntyi, koska jotakin oli pakko syntyä. Samalla tämä tarkoittaa, että monet keskeiset kohdat vielä avataan - ja pitää avata - hallitusten välisessä konferenssissa, koska konventissa ei kaikkia aina edes päästetty vaikuttamaan asioihin.
Giscardin työlle on mahdotonta antaa hyvää arvosanaa, vaikka hän varmasti itse on toista mieltä esitellessään konventin tulokset juhannuksena EU:n Thessalonikin huippukokouksessa.
Suomen keskeisinä pitämät tavoitteet näkyvät tuloksessa huonosti. Erityisen pulmallisia ovat Eurooppa-neuvoston presidentin viran perustaminen ja täysivaltaisten komissaarien määrän rajaus 15:een. Suureneva unioni tarvitsee nykyistä isomman komission, ei nykyistä pienempää.
Kaiken kaikkiaan Eurooppaneuvoston eli huippukokouksen roolia ollaan nostamassa huomattavasti. Sitä johtava presidentti olisi vahva ja näkyvä hahmo. Samalla komission rooli kutistuisi varsin byrokraattiseksi ja täysivaltaisten komissaarien määrä rajautuisi nykyistä pienemmäksi. Heitä tosin kierrätettäisiin tasapuolisesti, mutta ilman äänioikeutta olevien komission jäsenten rooli olisi hyvin kyseenalainen. Nämä muutokset heikentävät pienten maiden asemaa.
Lisäksi luonnos avaa mahdollisuuden joidenkin jäsenmaiden "rakenteelliseen yhteistyöhön" sotilasalalla eli syntymässä on sotilaallinen ydin. Tämä on Suomelle hankala suunta, vaikka varsinainen EU:n puolustusyhteistyö vaatii yksimielisen päätöksen.
Suomelle konventin lopputulos on ilmiselvästi pulmallinen. Asemaa hankaloittaa vielä se, että pienten maiden yhteistyö ei ole osoittautunut todelliseksi vaihtoehdoksi. Poliittista realismia on todeta, että Suomella tuskin on mahdollisuuksia syksyllä saada läheskään kaikkia kohtia neuvotelluksi uudestaan. Esimerkiksi presidentin viran perustamisella on EU:ssa vahva tuki, ja unionin sisälle aiottu joidenkin maiden puolustusydin näyttää sekin toteutuvan lähes vääjäämättä. Kysymys komissaareista saattaa olla helpommin neuvoteltavissa.
Suomi pystyi vaikuttamaan konventissa vähemmän kuin toivoi. Suomi ei saanut edustajaansa konventin puheenjohtajistoon eikä sen edustajalle edes annettu puheenvuoroa perjantaina. Jos asia aiotaan muuttaa hallitusten välisessä konferenssissa, se vaatii Anneli Jäätteenmäen hallitukselta erittäin taitavaa politiikkaa ja toimintaa. On määriteltävä se, missä ollaan lopulta valmiita joustamaan ja mitä painotetaan eniten.
Jäätteenmäen itsensä on päästäva unionin kuvioihin täysipainoisesti mukaan jo viikon päästä Thessalonikissa, sillä hallitusten välisen konferenssin viimeinen vääntö jää väistämättä pääministerille.