Valery Giscard d'Estaingin ehdotukset ovat herättäneet paljon ihmetystä. Ne ovat silti tässä vaiheessa vasta keskustelunavaus.
Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konventin puheenjohtajalla, Ranskan entisellä presidentillä Valery Giscard d'Estaingilla on ilmeinen halu päästä itse historiaan tuon tulevaisuuden muokkaajana. Hän esitteli maanantaina EU:n perustuslaista linjanvetoja, joista monet löivät konventin jäsenet ja sen työtä seuranneet ällikällä. Näin rajuista ehdotuksista kun ei etukäteen ollut mitään tietoa.
Se siis avoimesta, demokraattisesta ja keskustelevasta konventista. Pelin hengen määrääkin puheenjohtajan sooloilu. Etenkin pienille jäsenmaille tämäntapainen menettely on hankala pala, ja Helsingissä koolla olleiden pohjoismaisten pääministerien ensikommentit olivat epäileviä, jopa happamia. Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Giscard d´Estaing ei ole saanut missään valtuuksia mennä näin pitkälle.
Ehdotuksissa kangastaa Yhdistynyt Eurooppa tai Euroopan Yhdysvallat, jonka johdossa olisi presidentti. Ilmiselvä vertailukohde löytyy Atlantin toiselta rannalta, eikä konventin puheenjohtaja varmasti vain sattumoisin verrannut johtamansa elimen työtä Yhdysvaltain perustuslakia säätävään kokoukseen Philadelphiassa vuonna 1787.
Näihin ajatuksiin on saattanut vaikuttaa Ranskan perinteisesti kompleksinen suhde Yhdysvaltoihin. Omin voimin Ranskasta ei ole amerikkalaisten vastapainoksi, mutta Euroopan Yhdysvallat olisi jo toinen asia. Mutta mitään näin pitkälle liittovaltion suuntaan menevää mandaattia Giscard d'Estaing ei todellakaan ole saanut, eikä sellaista ole viisasta hänelle myöskään antaa.
Sen sijaan hänen ehdotuksensa ovat tervetulleita täyttämään toisen tehtävän. Pitkään on valitettu sitä, että keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta ei ota kunnolla tulta. Kiinnostuneita tuntuvat olevan vain asianharrastajat, ja hekin viran puolesta. Giscardin ehdotukset ravistavat monet hereille horroksesta.Yhteisen eurooppalaisen tulevaisuuden hahmottelun aika on todellakin käsillä juuri nyt.
Jotkut luonnoksen ehdotuksista ovat yleisesti hyväksyttyjä. Joistakin vallitsee selvä periaatteellinen näkemysero, ja joistakin kysymyksistä ei ole etukäteen muodostettu mitään mielipidettä, koska niitä ei edes odotettu. Tällaisia ovat esimerkiksi unionin nimen muutos ja uusi massiivinen "kansojen konferenssi". Molempien tarve on kyseenalainen.
Giscardin ajatukset ovat vasta otsikkotasolla. Varsinainen sisältökeskustelu käydään kevään mittaan, ja kesäkuuhun mennessä pitäisi olla valmista. Mutta konventin tehtävänä ei ole tehdä päätöksiä, ja mitä se sitten suosittaakin, edessä on pitkä ja mutkikas hallitusten välinen konferenssi.
Sen vuoksi ehdotuksiin on suhtauduttava nimenomaan keskustelunavauksena. Kukaan ei voi vielä sanoa, mitä toteutuu ja mitä ei. Se vain on selvää, että EU:n on kyettävä selkeyttämään toimintaansa ja linjaamaan tulevaisuuden tavoitteensa, muuten laajentumisen myötä käsillä on pahimmillaan pelkkä toimintakyvytön säännösten möhkäle. Juuri tämän vaaran välttämiseksi konventti on perustettu.
Suomen sisäpolitiikalle tämä tarkoittaa sitä, että maaliskuun vaalien jälkeinen hallitus valvoo Suomen etuja EU:n ratkaisevan tärkeässä muutosvaiheessa. Edessä on hyvin suuria kysymyksiä, joihin puolueiden on kyettävä ottamaan kantaa. Nykyinen Paavo Lipposen hallitus ei niihin kovin paljon enää ehdi vaikuttamaan. Suomen kannalta suurin vaara saattaa olla siinä, että unionin isot jäsenmaat jyräävät pienille maille epäedullisia ratkaisuja.