Kolumni

EU:n tarina hajosi – valitse palasi

Euroopan integraation suuri kertomus pysyi pääpiirteissään samana aina toisen maailmansodan jälkivuosista viimevuotiseen Brexit-kansanäänestykseen asti.

Euroopan integraation suuri kertomus pysyi pääpiirteissään samana aina toisen maailmansodan jälkivuosista viimevuotiseen Brexit-kansanäänestykseen asti. Euroopan yhteisöstä edettiin aikanaan unioniin, suuntana alati tiivistyvä yhteistyö. Integraatio oli modernin edistyksen tarina kohti postmodernia ihannemaailmaa, jossa valtioiden väliset rajat liudentuisivat ja taloudellinen keskinäisriippuvuus turvaisi rauhan. Integraatioteoreetikot kuten Ernst B. Haas visioivat, miten kansalaisten lojaalisuus saattaisi ajan myötä siirtyä kansalliselta tasolta EU-tasolle. EU-oppikirjoissa kerrottiin, että integraatio oli kuin polkupyörällä ajoa: eteenpäin oli mentävä, jotta ei kaatuisi.

Myyttistä edistystarinaa ovat toki aiemminkin koetelleet pysähdyksen kaudet ja erimielisyydet liikkeen päämäärästä. Iso-Britannian eroprosessin myötä ollaan kuitenkin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa EU:n kykyä purkaa osia integraatiosta toden teolla testataan.

Euroopan komissio on perinteisesti ollut integraatiota eteenpäin vievä voima, joka on ylläpitänyt kertomusta yhteisestä suunnasta. Se on visioinut ja toteuttanut suuria hankkeita kuten euroalue ja laajentuminen, puskien jäsenmaita yhteisiin päätöksiin.


Nyt poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia keinoja. Tällä viikolla komissio astui näkyvästi sivuun suunnannäyttäjän roolistaan ja heitti pallon jäsenmaille ja kansalaisille esittämällä viisi vaihtoehtoista kehityksen suuntaa. Keskiviikkona julkaistu valkoinen paperi Euroopan tulevaisuudesta hahmottaa viisi skenaarioita, joiden mukaan EU voi joko yrittää jatkaa nykyisellään, karsia unionin valtaa, hajautua aiempaa selkeämmin eritahtisiin ryhmiin tai tavoitella integraation syventämistä 27 jäsenmaan voimin. Komission esitys on ajoitettu tänä vuonna pidettävien Hollannin, Ranskan ja Saksan vaalien alle, joita Brysselissä odotetaan henkeä pidätellen. Paperi lähettää tärkeitä viestejä, jotka heijastavat ajan henkeä.

Ensinnäkin, integraation suuntaa voidaan (ainakin yrittää) muuttaa. Polkupyörän pysäyttäminen tai peruuttaminen ei välttämättä merkitse unionin loppua. Jos purkamisen tielle halutaan lähteä, on parempi yrittää tehdä se hallitusti kuin antaa kasvavien paineiden räjäyttää koko vuosikymmenten aikana rakennettu yhteistyön koneisto.

Toiseksi, politiikassa on kyse valinnoista. Valkoinen paperi esittää kaikki viisi skenaariota aidosti toteutettavissa olevina vaihtoehtoina. EU:ta arvostelevien poliitikkojen kannattaa miettiä, mistä oikeasti halutaan luopua ja millä hinnalla. Vastaavasti yhteistyön syventäminen vaatii näkemystä siitä, mitä halutaan saavuttaa.

Kolmanneksi, valta on jäsenmaiden ja viime kädessä kansalaisten käsissä. Federalistina tunnettu komission presidentti Jean-Claude Juncker ei puhu nyt avoimesti oman visionsa puolesta, vaan rakentaa valintatilanteen ja häivyttää komission poliittista roolia. Junckerin lähestymistapa on selvästi muuttunut verrattuna vaikkapa hänen viime syksyllä pitämäänsä puheeseen unionin tilasta. Silloin Juncker pysyi alati syvenevän integraation kertomuksessa ja viitoitti tietä tuttuun suuntaan. Nyt hän alleviivaa aivan oikeutetusti, että EU:n onnistuminen edellyttää jäsenmaiden sitoutumista ja kansalaisten tukea.

Suurimmat odotukset kohdistuvat EU:n rooliin turvallisuuden tuottajana. Paperi nostaa turvallisuus- ja puolustusyhteistyön tiivistämisen useammankin skenaarion kärkeen. Se ei kuitenkaan puhu EU-armeijasta, vaan puolustusliitosta, joka olisi täysin yhteensopiva NATO:n kanssa. Junckerin aiempia puheita EU-armeijasta on laajalti arvosteltu realismin ja tilannetajun puutteesta.

Heti valkoisen paperin julkistamisen jälkeen saatiin selvyyttä siihen, mikä skenaario on keskusteluissa etulyöntiasemassa. Saksan ja Ranskan ulkoministerit, Frank-Walter Steinmeier ja Jean-Marc Ayrault, antoivat yhteislausunnon, joka ilmaisi EU:n johtokaksikon tämänhetkiset kannat: olemassa olevaa ei haluta purkaa, syvenevää yhteistyötä tarvitaan etenkin unionin turvallisuuden vahvistamiseksi, ja jäsenmaiden ’erilaisten ambitiotasojen’ huomioimiseen pitää keksiä uusia keinoja.


EU:n ytimessä tavoitellaan monen nopeuden Eurooppaa. Mikäli tämä linja saa Ranskan ja Saksan vaaleissa kansalaisten tuen, siitä tulee vahva lähtökohta tuleville uudistuksille. Näiden vaalien merkitystä koko Euroopalle on vaikea liioitella. Euroopan yhtenäisyyttä ja EU:n perusarvoja puolustavat Saksassa niin valtaapitävä Angela Merkel kuin hänen tärkein haastajansa, sosialidemokraatti Martin Schulz.

Ranskassa todennäköisimmäksi voittajaksi on noussut niin ikään vahvan EU:n puolestapuhuja Emmanuel Macron, joka vetoaa etenkin nuoriin äänestäjiin. Saksan ja Ranskan vaalikampanjoissa mitataan parhaillaan, mitä integraation suuresta kertomuksesta on jäänyt jäljelle ja punnitaan vaihtoehdot.


Kirjoittaja Kristi Raik on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.