Jos mediakeisari Silvio Berlusconin tavoitteena oli olla mahdollisimman paljon julkisuudessa viime vuoden jälkipuoliskolla, siinä hän totisesti onnistui. Italian EU-puheenjohtajuus oli yhtämittaista kompastelua julkisuudessa. Tulokset vain olivat kovin laihoja.
Puheenjohtajuuskauden huipennukseksi tarkoitettu Brysselin huippukokous joulun alla päättyi täydelliseen mahalaskuun. Siitä huolimatta Berlusconi kuvasi jaksoa "ei vain menestykseksi, vaan suorastaan riemuvoitoksi".
Unionin pääkonttorissa tuskin yhdyttiin näin arvioihin perustuslakiuudistuksen siirryttyä hamaan tulevaisuuteen. Päin vastoin Brysselissä oli kuultavissa syvä helpotuksen huokaus, kun puheenjohtajan nuija siirtyi Irlannille.
Italian puheenjohtajuuskausi alkoi mahdollisimman epäsuotuisissa merkeissä, kun Berlusconi suositteli heinäkuun alussa Strassbourgissa saksalaiselle europarlamentaarikolle keskitysleirivartijan osaa toisen maailmansodan tapahtumista kertovaan elokuvaan.
Myöhemmin Berlusconilta löytyi halventavia kommentteja muun muassa Italiassa lomailevista saksalaisturisteista ja italialaisista tuomareista. Kehuja saivat Mussolini, Tshetsheniaa järjestykseen paneva Vladimir Putin, Israelin pääministeri Ariel Sharon ja tietysti George W. Bush, jonka ylimmäksi ystäväksi ja politiikan tukijaksi italialaispääministeri ilmoittautui.
Berlusconiin suustaan päästämiin sammakoihin voisi tietysti suhtautua niinkin, että mies on hyvin perillä rahvaan viihdetarpeesta. Toisaalta kyseessä on kuitenkin tärkeän EU-maan pääministeri, joka saapuu elintärkeään huippukokoukseen taskussaan nippu vitsejä ja sutkautuksia. Joulukuun huippukokouksen hän avasi töräyttämällä, että "eiköhän puhuta jostakin kouraantuntuvasta, esimerkiksi jalkapallosta tai naisista".
Voi olla, ettei vallanjako olisi Brysselissä onnistunut pätevämmissäkään käsissä, mutta huonosti valmistautunut Berlusconi kehitti kokouksesta farssin, jonka päättämiseenkin hän tarvitsi Ranskan ja Saksan apua.
Silvio Berlusconi on "self-made man" puhtaimmillaan. Hän on luonut tyhjästä yritysimperiuminsa, jonka yli kymmenen miljardin euron omaisuus tekee hänestä Italian rikkaimman ja Euroopan kolmanneksi rikkaimman miehen. Hän perusti oman puolueen, oikeistopopulistisen Forza Italian, joka on nyt Italian suurin puolue. Viime keväänä Berlusconin omistama AC Milan voitti jalkapallon Mestareiden liigan.
Kun kaikki näyttää onnistuvan, on Berlusconilla vaikea kestää vastoinkäymisiä. Oikeusjutut omaisuuden keräämisen hämäristä käänteistä ovat Berlusconin mielestä pelkkää poliittista ajojahtia. Erityisen tarmokkaasti hän taistelee lakihankkeita vastaan, joilla pyritään rajoittamaan mediaomistuksia. Berlusconi on riittävän älykäs ymmärtääkseen, että televisiokanavien hallinta on avain poliittisen vallan säilyttämiseen.
Italiassa Berlusconi on päässyt pitkälle liikemiesvaistoillaan ja kovilla kyynärpäillään. Kansainvälisessä politiikassa arvostetun aseman saavuttaminen on huomattavasti hankalampaa, sillä norsu posliinikaupassa -tyyli ei uppoa johdonmukaisuutta edellyttävään eurooppalaiseen diplomatiaan. Ja unionin etu ei suinkaan ole aina sama asia kuin Italian tai Berlusconin oma etu.
Aivan ilman tuloksia ei sentään Italian puheenjohtajakaudellakaan jääty: EU:n elintarvikevirasto saatiin Parmaan.