Pääkirjoitus

EU:n näpit irti tur­ve­pel­lois­ta

Suomen on voitava kansallisesti päättää, saako turvepeltoja raivata vai ei. Jos turvepellot kielletään, maanviljelyn kehitys etenkin Pohjois-Suomessa joutuu entistä ahtaammalle.

Euroopan komissio kaavailee turvepeltojen raivaamisen kieltämistä. Tämä olisi yksi uusi isku etenkin Pohjois-Suomessa harjoitettavaa maanviljelyä kohtaan. Pohjoisessahan huomattava osa pelloista on tehty ja tehdään juuri turvemaita raivaamalla.

Jos turvemaiden käyttö kielletään, pohjoisen viljelijöitä estetään samalla hankkimasta lisämaita maanviljelyn laajentamiseksi ja tuotannon tehostamiseksi.

Kieltoa perustellaan tarpeella vähentää maatalouden kasvihuonepäästöjä. Toki siihen tällä päästään jossain määrin, mutta koko ongelman ratkaisemisen kannalta sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Sen sijaan yksittäiselle maatilalle kielto saattaa merkitä kuoliniskua. Jos kasvihuonepäästöjen vähentämisessä halutaan saada aikaan todellisia tuloksia, toimenpiteiden kärki on suunnattava muualle.

Vähintä on, että ainakin päätösvalta turvemaiden kohtalosta pidetään tiukasti kansallisissa käsissä. On vaikea kuvitella, että Brysselin päässä löytyy tietämystä ja ymmärtämystä sille, millaisissa olosuhteissa täällä joudutaan maata viljelemään. Ainakaan tähän mennessä EU-komissaarit eivät ole loistaneet suurella pohjoisen Suomen maaseudun erityisolojen tuntemuksellaan.

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Nämä kirjailija Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian alun sanat ovat syöpyneet syvälle kansalaisten mieliin kuvaamaan suomalaisen talonpojan sitkeää uurastusta ja sitä, mistä leipä on kotoisin. Sukupolvesta toiseen metsiä ja soita on raivattu pelloiksi.

Suomen EU-jäsenyyden aikana on kasvanut paine kasvattaa tilakokoa. Näin on tapahtunutkin. Samaan aikaan kun maatilojen määrä on romahtanut, jäljelle jääneet tilat ovat kasvattaneet kokoaan. Tämä on ollut ainoa tie yrittää pitää yllä kotimaista tuotantoa.

Mikään ei viittaa siihen, etteikö tällä tiellä ole jatkettava, mikäli Suomessa halutaan säilyttää maanviljely. 

Ei ihme, että Euroopan komission kaavailut turvemaiden raivauksen kieltämisestä aiheuttavat levottomuutta pohjoissuomalaisilla maatiloilla. Epäselvyyttä kun on jopa siitä, mitä turvemailla lopulta tarkoitetaan; mikä kaikki niihin luetaan.

Erityisen epämiellyttävänä maatiloilla koetaan, jos kielto turvemaiden raivaamisesta pelloiksi ulotettaisiin takautuvasti kuluvaan vuoteen niin kuin EU:ssa kaavaillaan. Suomalaiseen oikeuskäytäntöön sopii huonosti se, että tällaisia kieltoja määrättäisiin toimeenpantavaksi jälkikäteen. Maatalouspolitiikka kun muutenkin on ollut melkoista soutamista ja huopaamista.

EU-komission kaavailema turvemaiden raivauskielto on ristiriidassa sen kanssa, mitä maataloudelta muuten edellytetään. Senhän odotetaan tuottavan edullisia ja turvallisia elintarvikkeita.

Asiat voidaan tehdä ympäristön kannalta aina paremmin ja vähemmän kuormittavalla tavalla. Ehdoton raivauskielto pohjoisen turvealueille merkitsisi kuitenkin vakavaa uhkaa alueen maantalouden kehitykselle.