Tanska johtaa EU:ssa puhetta itälaajenemisen kannalta ratkaisevalla puolivuotiskaudella. Unionin aikataulu on niin kireä, ettei epäonnistumiseen ole varaa.
Euroopan unioni tunnetaan etujaan mustasukkaisesti vahtivien itsekkäiden valtioiden liittona. Sen jäsenet tekevät myönnytyksiä vasta ratkaisevan huippukokouksen pikkutunneilla, jos sittenkään. Kaava voi toistua, vieläpä korkojen kera, maanantaina alkaneella Tanskan puheenjohtajakaudella.
Unioni on siitä hankalasti ohjattava laiva, että EU:n allakka täytyy sovittaa kaikkien jäsenmaiden kalentereihin. Tämän vuoden jälkipuoliskolla unionimaiden tulisi sopia euron jälkeen suurimmasta hankkeesta eli itälaajentumisesta. Projekti onnistuu vain, jos Tanskanmaalla ei ole mätää.
Tanska on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen, että jäsenyysneuvottelut saadaan päätökseen vuoden loppuun mennessä kahdeksan hakijan kanssa. Uuden hallituksen tiukka ulkomaalaispolitiikka on nostanut kohua niin paljon, että Tanska janoaa jatkomenestystä. Janoa kasvattaa se, että laajeneminen lähti liikkeelle 1993 Tanskan johtokaudella, jolloin laadittiin niin sanotut Kööpenhaminan kriteerit. Aikataulu on silti haavoittuvainen syistä, jotka johtuvat sekä hakijoista että jäsenmaista.
Tanska on varoitellut, että unionin ovi voi sulkeutua vuosiksi, elleivät hakijat tee myönnytyksiä viimeistään Kööpenhaminan huippukokouksessa joulukuussa. Sormi osoittaa etenkin Puolaan, joka tietää olevansa laajentumisen avain ja jolla ei ole siksi syytä kiirehtiä.
Muut riskit ovat EU-syntyisiä. Saksassa pidetään syyskuussa liittopäivävaalit. Vaalitappiota pelkäävä iliittokansleri Gerhard Schröder ei ennen niitä voi antaa missään periksi. Ikuisen maksumiehen rooliin suivaantunut Saksa hoputtaa päätöstä EU:n maatalouspolitiikan uudistamisesta, mitä taas sen suurin saamamies Ranska vastustaa.
Toinen riski liittyy Irlannin tulevaan kansanäänestykseen. EU-jäsenyydestä eniten hyötyneen saarivaltion on hyväksyttävä jo kerran hylkäämänsä Nizzan sopimus ennen kuin laajentumisjuna voi nytkähtää ratkaisevasti eteenpäin. Toinen hylkäys olisi unionille takaisku, jonka seurauksia ei voi ennakoida. Laajentuminen vaatii sitä paitsi EU-maiden kansallisten parlamenttien siunauksen. Yllätyksiä helposti tuovalle ratifiointivaiheelle annetaan vain vuosi aikaa.
Laajentumisella on kiire siksi, että vuosi 2003 omistetaan unionin tulevia rakenteita valmistelevan tulevaisuuskonventin työlle. Vuonna 2004 konventin esityksistä väännetään kompromisseja hallitusten välisessä konferenssissa. Sen jälkeen vuorossa ovat uudet rahoitusneuvottelut.
Vaikka aikataulu on tiukka, EU:lla on ollut tapana välttyä umpikujilta viime tipassa tehdyillä kaupoilla. Niin voi käydä nytkin. Ratkaistava on kuitenkin se, kuinka suuret laajentumisviulut halutaan maksaa. Siinä päätöksessä nähdään, ovatko EU-maat valmiita muuttamaan juhlapuheitaan Euroopan lopullisesta yhdentymisestä käytännöksi.
Puheenjohtajuus ei ole ongelmaton myöskään Tanskan omista syistä. Toiseksi Tanska ei 1992 tekemänsä varauman takia voi johtaa EU:ta puolustusasioissa. Pulma olisi pieni, jollei seuraava puheenjohtajamaa olisi Kreikka, joka hoitaa niissä Tanskan työt. Pulmasta tulee suuri, sillä Naton ja EU:n kiista sotilasliiton voimavarojen käytöstä EU:n kriisinhallinnassa on yhä auki. Pitkän väännön jälkeen löydetty Turkkia tyydyttävä ratkaisu ei käy sen arkkiviholliselle Kreikalle, jonka pitäisi etsiä riitaan kompromissi.