Perustuslain karilleajon jälkeen Euroopan johtajat olisivat voineet valaa uskoa EU:n toimintakykyyn sopimalla unionin tulevien vuosien rahoituksesta. Tilaisuus jäi käyttämättä.
R unsas vuosi sitten Euroopassa juhlittiin EU:n laajentumista kymmenellä uudella jäsenmaalla. Juhla-ajan jälkeen arki on ollut karua. Brysselin huippukokouksessa unionin johtajien pöydällä oli kaksi suurta haastetta: EU:n perustuslain kohtalo ja vuoden 2007 alussa alkavan budjettikauden rahoitus. Kumpikin jäi ratkaisua vaille. EU on tämän viikonvaihteen jälkeen entistäkin pahemmassa kriisissä.
Viime aikoina Euroopassa on puhuttu kansan ja unionin päättävän eliitin välisestä luottamuspulasta, kun sekä Ranskassa että Hollannissa äänestäjät torjuivat unionin perustuslain. Kaksin verroin hankalammaksi tilanteen tekee nyt se, että syvä epäluottamus näyttää vallitsevan myös unionin johtajien omassa keskuudessa - eikä siihen ole kansalla osaa eikä arpaa.
EU-johtajat syyttivät toisiaan budjettisovun kaatumisesta poikkeuksellisen kitkerästi. Sekä Ranskan presidentti Jacques Chirac että Saksan liittokansleri Gerhard Schröder panivat sovun kaatumisen pitkälti Britannian syyksi; Schröder tosin mainitsi myös Hollannin. Britannia puolestaan vieritti syytä Ranskalle, joka ei halua unionin maataloustukien leikkausta. Luxemburgin kompromissiehdotusta vastaan äänestivät myös Hollanti, Espanja, Ruotsi ja Suomi.
Loppuvaikutelmaksi Brysselistä jäi, että koolla eivät olleet laajempaa etua katsovat eurooppalaiset johtajat vaan riitainen joukko kansallisvaltioiden päämiehiä tekemässä päätöksiä nollasummapelin hengessä.
Suomen lähtökohta oli joustava. Suomi oli valmis hyväksymään budjettimallin, jossa maan nettomaksuosuus olisi noussut nykyisestä runsaasta sadasta miljoonasta jopa noin 450 miljoonaan euroon. Kun Luxemburgin esitys meni tuosta yli, Suomen oli syytä torjua kohtuuton esitys - vaikka Pohjois-Suomelle malli olisi tiennytkin rakennetukien kasvua. Sovun kaatuminen oli enemmän muutaman suuremman ja taipumattoman jäsenmaan kuin Suomen syytä.
Koska kysymys on vuosien 2007-2013 rahoista, budjettisovun saavuttamiselle on vielä aikaa. Heinäkuun alussa alkavalla Britannian puheenjohtajakaudella se tuskin syntyy, niin lukkiutuneilta asenteet nyt vaikuttavat. Niinpä kiista jää ratkaistavaksi joko ensi vuoden alkupuoliskolla Itävallan tai vuoden lopulla Suomen puheenjohtajakaudella.
Budjetista sopiminen on kangerrellut unionissa pahasti ennenkin, mutta sopuun on aina päästy. Jos unioni aiotaan ylipäätään pitää koossa ja toiminnassa, sopimus saavutetaan nytkin, mutta ehkä vasta viime metreillä.
Vakavammilta näyttävätkin lopulta unionin perustuslakia koskevat vaikeudet. EU-johtajat päättivät yrittää vielä perustuslain pelastamista ja lykkäsivät sen voimaantuloa ainakin vuoteen 2007. Seuraavan kerran johtajat tarkastelevat tilannetta ensi vuonna.
Päätös on puhdas hätäratkaisu, mutta saattaa hyvässä lykyssä jopa toimia. Nyt useat jäsenmaat joko viivästyttävät kansanäänestyksiään tai perustuslain parlamenttikäsittelyjä. Tavoitteena on, ettei perustuslain hylkäysaalto pääse leviämään Ranskasta ja Hollannista uusiin maihin.
Taktiikassa on kuitenkin suuria aukkoja, kuten se, että ennen kuin perustuslaki voi tulla voimaan, sille vaaditaan joka tapauksessa Ranskan ja Hollannin hyväksyntä. Chirac tuskin saisi vietyä sopimusta läpi edes uudessa kansanäänestyksessä, mutta jos valta maassa vaihtuu 2007, uusi johtaja saattaisi onnistua. Hollantilaisten asenteita voi puolestaan liennyttää, jos maa saa läpi vaatimuksensa pienemmästä nettomaksuosuudesta EU:n budjettiin.
EU:n johtajat pyrkivät yhteisesti vakuuttamaan, ettei perustuslain sisältöä enää avata. Tässä vaiheessa muuta kantaa ei ehkä ollut viisasta ottaa, mutta aika näyttää, joudutaanko päätöksestä lipsumaan. Unionin toimivuuden kannalta perustuslain voimaantulo olisi ensiarvoisen tärkeää. Pian 27 maan yhteisö ei voi toimia vanhojen, paljon pienemmälle yhteisölle laadittujen päätöksentekosääntöjen varassa.