Euroopan unioni on jälleen kerran miettimässä tulevaisuuttaan. Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja unionin pitäisi pystyä vastaamaan haasteisiin.
Saksan ja Ranskan yhteistyö, joka on aina vienyt unionia eteenpäin, on kiihtymässä. Ison-Britannian erohakemus näyttää, että unionista voi erota, mutta mitään suurta erojuhlaa ei ole syntynyt.
Unionin yhtenäisyys joutuu koetukselle. Osa jäsenistä haluaa etenevää integraatiota, osalle tavoite on mieluimmin hypätä taaksepäin. Jakolinjoja on muodostunut etelän ja pohjoisen välille, mutta myös idän ja lännen välille.
Puola, Unkari ja Slovakia muodostavat ryhmittymän, joka voi estää lähes kaiken kehityksen. Näiden maiden liittyminen unioniin toi niille alkuvaiheessa vakautta ja rahaa, nyt helpot voitot on saavutettu ja siellä palataan pitkälle aikaan ennen toista maailmansotaa. He voivat erota unionista, mutta sitä he eivät halua.
Myös EU:n toimielimet yrittävät ottaa lisää valtaa toisiltaan. Perinteisesti parlamentti on aina, kun se on mahdollista, kiristänyt lisää valtaa itselleen. Kuitenkaan se ei ole kasvanut tehtäviensä mukana. Komission ja neuvoston suhde on herkkä. Komissiolla on aloiteoikeus ja operatiivinen toiminta on sen käsissä.
Neuvosto on jäsenmaiden poliittisen johdon areena. Keskustelu demokratiavajeesta ei ole aina oikeutettua, sillä jäsenmaiden hallitukset ovat neuvostossa. Jäsenmaiden hallitusten on aika ryhdistäytyä ja tehdä päätöksiä yhteiseksi hyväksi.
EU:n kehitys on ollut menestystarina, se voi jatkua, jos halutaan. Iso-Britannian ero jopa selvensi kenttää. Populismin juuret ovat vaihtoehtototuuksissa, mutta myös hallitusten ja EU:n organisaatioiden tavassa viestiä asioista.
Vanha totuus on edelleen voimassa: medialle vain huono uutinen tai epäonnistuminen on uutinen. Onnistumisista ja arkipäivän saavutuksista kerrotaan harvemmin: tämäkin lause on osatotuus. Kansalliset kulttuurit eroavat myös informaation välittämisen alueella.
Onko Suomella rohkeutta katsoa totuutta silmiin? Kun Ranska ja Saksa saavat integraatiovaihteen päälle, silloin todennäköisesti mitään keskitietä ei ole enää olemassa.
Kohta alkavat keskustelut EU:n seuraavasta budjetista. Siinä on Ison Britannian kokoinen aukko. Budjettia ei voi kasvattaa automaattisesti, vaan on laitettava pöydälle koko EU:n toiminta. Tarvitaanko yhteistä maatalousbudjettia, vai voitaisiinko asiat hoitaa jäsenmaissa. Myös koheesiopolitiikka olisi syytä harkita uudestaan. Rahaa tarvitaan turvallisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kukaan muu ei ajattele meidän puolestamme paitsi Venäjä, jolle Suomen epätietoisuus on mitä toivottavinta, koska silloin olemme hitaasti liukumassa takaisin itään ja Venäjän etupiiriin. On rohkeasti otettava kantaa EU:n puolesta ja sitouduttava siihen.
Vaikka yhteistyö tiivistyy, niin suurena mörkönä nähty liittovaltio tuskin tulee toteutumaan. Itsenäisten valtioiden on vaikea myöntyä siihen. Länsi-integraation voima on yhteistyössä. On päätettävä vain niistä asioista, jotka aiotaan todella toteuttaa jäsenmaissa.
Sipilän hallitus on viime vuoden lopulla linjannut Suomen kantoja esitettyihin visioihin. Pelkästään jo esitysteknisesti ne voisivat näyttää vähän nykyistä myönteisimmiltä: Suomi kannattaa esityksiä, mutta esittää erilaisia varaumia. Hallitus joutuu melko pian ottamaan kantaa mahdollisiin uusiin EU:n kehittämisajatuksiin. Suomen linja ei voi olla sinisen tulevaisuuden ja keskustan panttivanki.
Sampsa Saralehto
valtiotieteen tohtori
Järvenpää
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.