Jäsenyysneuvottelujen aloittaminen Turkin kanssa on EU:lta pitkälle tulevaisuuteen katsova ratkaisu. EU piti näin lupauksensa, mutta Itävallan venkoilu nakersi taas unionin päätöksentekokyvyn uskottavuutta.
Jos EU:n ja Turkin jäsenyysneuvottelut sujuvat niin kuin niitä on aikataulutettu, unioni saa vuosikymmenen kuluttua ehkä noin 80 miljoonaa uutta asukasta, ja Turkista tullee ennen pitkää sen suurin jäsenmaa. Turkin mahdollinen ja todennäköinenkin liittyminen ei kuitenkaan muuta EU:ta vain kasvattamalla sen asukkaiden määrää vaan tuo unioniin syvemmän muutoksen: uuden kielen, uuden kulttuurin, uuden maantieteellisen alueen Euroopan ja Aasian rajalla ja oikeastaan uuden uskonnonkin.
Vaikka EU-alueella jo nyt asuu miljoonia islamilaisia, Turkista on tulossa ensimmäinen jäsenmaa, jossa islam on kansan ylivoimaisen enemmistön uskonto. Jäsenyysneuvottelujen alkamisen historiallista merkitystä on siksi vaikea liioitella.
Mutta jos EU muuttuu Turkin jäsenyyden myötä, vielä suuremman muutoksen kokee pakosta Turkki. Jo sen pyrkimys saada jäsenyysneuvottelut alkuun on kohentanut maan ihmisoikeustilannetta ja vahvistanut esimerkiksi kurdien ja naisten oikeuksia, mutta lopullinen jäsenyys vaatii vielä paljon, paljon lisää. Maan on tehtävä vielä valtava joukko muutoksia lainsäädäntöönsä mutta epäilemättä myös vietävä läpi laaja ajattelutavan muutos päättäjistä tavallisiin kansalaisiin asti.
Turkki on demokraattisesti hallittu maa, mutta esimerkiksi armeija on siellä yhä vahva taustavaikuttaja, toisenlainen kuin missään EU:n nykyisistä jäsenmaista. Ja vaikka Turkissa ei ole valtionuskontoa, on kristittyjen asema ollut siellä näihin aikoihin asti tukala. Esimerkiksi näiden asioiden on muututtava.
Juuri Turkin erilaisuus, erityisesti sen islamilaisuus ja talouden matala kehitystaso nyky-EU:hun verrattuna, ovat herättäneet huolta EU:n jäsenmaiden kansalaisissa. Tämä heijastui myös tiistaina Luxemburgissa unionin ulkoministerikokouksessa.
Kokous jätti jälleen hämmentävän kuvan koko EU:sta, kun unionin korkeimpien johtajien vasta viime vuoden joulukuussa antamalla lupauksella ei yhtäkkiä näyttänytkään olevan suurta painoa. Jäsenyysneuvottelujen aloitus oli kompastua viime metreillä yhden jäsenmaan, Itävallan, välistävetoon. Puhtaasti poliittisen lehmänkaupan avulla, lupaamalla aloittaa jäsenyysneuvottelut myös Kroatian kanssa, Itävalta saatiin onneksi ruotuun. On kiinnostavaa nähdä, millaista tahtoa Kroatia tästä eteenpäin osoittaa sotarikollistensa kiinniotossa.
Menettelyn taustalla on itävaltalaisten voimakas turkkilaisvastaisuus, jonka juuria voi hakea historiasta. Ei liene liioiteltua puhua yleisestä vieraan pelosta, joka Itävallassa on viime vuosina saanut yllättävästi jalansijaa. Toimillaan Itävalta myös tuota pelkoa levittää.
Turkin jäsenyysneuvottelut ovat EU:lle haasteellinen urakka. Neuvotteluissa unionin on pidettävä huolta siitä, että Turkki todella täyttää jäsenille asetettavat vaatimukset. Se on tärkeämpää kuin saada neuvottelut valmiiksi kymmenen vuoden kuluessa.
Kaikkiaan Turkin jäsenyyden vastustamisen taustalla näyttää piilevän ajatusharha. Turkin jäsenyys nähdään uhkana, kun se pitäisi nähdä mahdollisuutena. Turkki voi paitsi tuoda EU:hun uutta elinvoimaa myös toimia yhteyksiä luovana siltana kahden kulttuuripiirin, kristityn Euroopan ja islamilaisen maailman välillä. Se jos mikä istuu ajatukseen siitä, että koko EU on syvimmiltään suuri rauhanprojekti.