Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on arvosteltu kovin sanoin Ukrainan kriisin hoidosta. Eikä syyttä, siksi hampaatonta se on ollut, vaikka ulospäin on julkilausuttu toimittavan yhtenäisenä rintamana.
Tosiasiassa EU:n sisällä on kunkin mahtimaan omien etujen takia suuria erimielisyyksiä tavasta toimia Ukrainan kriisissä. Venäjä yrittää käyttää tätä hyväkseen.
Venäjä on hoitanut suhteita kahden kesken suurten EU-maiden kanssa, niin kuin se on aina tehnyt. Se ei ole mieltänyt EU:ta neuvottelukumppaniksi. Näin EU:n ulkopoliittinen neuvonantaja, brittiläinen Catherine Ashton on ollut melko lailla sivuraiteilla Ukrainaa ravisuttavaa kriisiä ratkottaessa.
EU:n Venäjään kohdistamat pakotteet purevat eri tavalla eri jäsenmaita. Siinä missä Suomi on joutunut vastapakotteiden vuoksi luopumaan maitotuotteiden viennistä, Ranska on rakentamassa Venäjälle kahta sotilaskäyttöön tarkoitettua helikopteritukialusta.
Tämä on käsittämätöntä ja osoitus EU:n sisäisistä ongelmista. Luulisi, että tällaisen sotilaallisen kriisin aikana pakotteet kohdistettaisiin ensimmäisenä ainakin asetoimituksiin. Mutta ei.
Ranska pelaa sitä paitsi kaksinaamaista peliä. Samaan aikaan presidentti François Hollande vaatii Venäjän vastaisen pakotteiden tiukentamista. Miljardiluokan sota-aluskauppoja Ranska ei kuitenkaan ole valmis jäädyttämään. Toinen aluksista valmistuu lokakuussa, toinen on määrä luovuttaa ensi vuonna.
Britit ovat pääministeri David Cameronin suulla arvostelleet puolestaan ranskalaisia laivakaupoista ja vaatineet asekauppojen lopettamisesta. Britanniallakaan ei ole puhtaat jauhot pussissa, sillä se vie edelleen sotatarvikkeita Venäjälle. Vienti liikkuu sadan ja kahdensadan miljoonan euron haarukassa.
Pakotepolitiikassa törmätään suurten maiden itsekkyyteen. EU:n mahtimaa Saksa haluaa varmistaa kaasutoimitukset Venäjältä, ja Britannia karttaa puuttumasta Lontooseen kotiutuneeseen venäläisrahaan.
Jos EU haluaisi kovistella Venäjää kunnolla, pakotteet pitäisi ulottaa ainakin asekauppoihin, rahaliikenteeseen ja energiaan. Tällöin ne voisivat tehotakin.
Pakotepolitiikan epämääräisyys johtuu EU-maiden jakautumisesta kovempien ja pehmeämpien keinojen kannattajiin. Jako näkyy myös maiden sisällä, Suomessakin. Siinä missä pääministeri Alexander Stubb (kok.) kannattaa tiukempaa linjaa, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) tyytyisi vielä odottamaan nykyisten toimien vaikutuksia.
EU:n huippukokous viime lauantaina ei kyennyt tekemään päätöksiä uusista pakotteista, vaan toimenpiteiden valmistelua jatketaan komissiossa ja unionin ulkoasiainhallinnossa.
Niin kauan kuin suuret jäsenmaat Saksa, Ranska ja Britannia toimivat puhtaasti omaa etuaan ajatellen, EU on ja pysyy avuttomana. Mahtimaiden täytyisi kyetä EU:n sisäisen eheyden vuoksi olemaan tiennäyttäjinä. Se tapahtuisi parhaiten, jos ne luopuisivat edes hitusen omasta itsekkyydestään.
Pääkirjoitus