Joku taisi sanoa Brysselissä, että EU:lla on nyt historiallinen tilaisuus ottaa paikkansa poliittisena vaikuttajana Lähi-idässä. Optimismin pontimena oli, että EU kykeni puristamaan yhteisen julkilausuman Libanonin sodasta, vaikka siinä pelkästään vaadittiin vihollisuuksien lopettamista. Lisäksi EU-maat lupasivat 7 000 rauhanturvaajaa Etelä-Libanoniin.
Se ei ole huono suoritus, että Libanonissa on jo joukko italialaisia, mutta kunnia kuuluu Italialle eikä unionille.
Tosiasia lienee sekin, että puheenjohtajamaan ulkoministeri Erkki Tuomioja on ollut osaltaan nostamassa EU:n arvostusta Lähi-idässä. Tuomiojan itsensä mielestä EU:n rooli siellä on kasvanut kaiken aikaa, mutta hän tarkoittanee hyvin pitkän aikavälin trendiä; olihan Länsi-Eurooppa aikanaan vaatimassa esimerkiksi Israelilta PLO:n tunnustamista.
Unionin on turha itkeä vaikutusvallan puutetta alueella. Se on ollut lähinnä maksumies ja miksei siivoajakin, mutta sen pitää yhä katsoa peiliin.
Sen ei kannata myöskään laskea Israelin "kiitollisuudenvelan" varaan. Vaikka rauhanturvaajat ehkäisevät Hizbollahin iskuja Israelin niskaan, tämä ei ole kutsumassa unionia välittäjäksi palestiinalaisten kanssa.
Israel on perinteisesti pitänyt EU:ta heikkona ja arabiystävänä, eivätkä sen perusasenteet liene muuttuneet. EU:ta siedetään tänään tietyissä rajoissa, mutta sen neuvojen kuunteleminen on edelleen vapaaehtoista. Välittäjän rooli on varattu pelkästään USA:lle.
Sitä paitsi Israelin poliittinen tilanne on epätyydyttävän Libanonin sodan jälkeen sekasortoinen. Heikoilla oleva pääministeri Ehud Olmert ilmoitti jo, että aikeet vetäytyä yksipuolisesti osasta Länsirannan siirtokuntia on unohdettu. Hän ei saanut yksipuoliselle rajanvedolle edes lähiystävä USA:n suoraa tukea.
Paluu vanhaan likudilaiseen ajatteluun tapahtui sutjakkaasti. Viime kädessä Israel on luottanut Yhdysvaltain lisäksi vain itseensä ja omaan voimaansa, ja jos käytetty voima ei riitä, sitä pitää käyttää enemmän.
Mielipidetiedustelujen runttaama Olmert näyttääkin nyt esittävän light-versiota Likud-johtaja Benjamin Netanyahusta, joka on tuominnut aiemmat yksipuoliset lähdöt Libanonista ja Gazasta typeriksi virheiksi. Vetäytyjän perään on aina lentänyt raketteja.
Jos EU:n terhistäytymistä arvioi Atlantin takaa, niin sieltä sitä on ollut vaikea huomata. Media Pohjois-Amerikassa on nostanut esiin yksittäisiä maita kuten Ranska ja Italian - muttei puheenjohtajamaa Suomea tai jonkinlaista yhteistä linjaa vetävää EU:ta.
Sitä paitsi USA on kyynärpäitä myöten kiinni Irakissa, eli sille Israelin ja palestiinalaisten konflikti on häiriötekijä. Toisekseen USA:n suhteellinen asema alueella on heikentynyt. George W. Bushin hallinnolta kannattaa tuskin odottaa uusia aloitteita.
EU:n vaikutusmahdollisuudet keskittyvät kuitenkin lähinnä pitkään nukkuneeseen kvartettiin yhdessä USA:n, YK:n ja Venäjän kanssa. Se merkinnee myös jo melkein kuolleeksi julistetun tiekartta-rauhansuunnitelman avaamista uudelleen.