EY:n tuomioistuimen asiamiehen mielestä Suomi rikkoo
EU:n sääntöjä susien kaatolupia myöntäessään. Bryssel ja Luxemburg ovat väärässä. Susialueilla tunnetaan niitä paremmin todelliset olosuhteet.
Käsi pystyyn, jos joku on nähnyt tohtori Julianne Kokottin Kainuun tai Pohjois-Karjalan syrjäteillä tai tanhuoilla? Kokott on se Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies, joka torstaina antoi tuomioistuimelle ratkaisuehdotuksensa unionin luontodirektiiviä koskevassa kiistassa. Siinä osapuolina ovat Suomen valtio ja EU:n komissio.
Kokott, samoin kuin komissio, on sitä mieltä, että Suomen valtio on rikkonut direktiiviä vastaan myöntäessään susien kaatolupia poronhoitoalueen ulkopuolelle. Suomen hallitus on puolestaan sitä mieltä, ettei täällä noudatettava käytäntö ole ristiriidassa direktiivin kanssa. Näin muun muassa siksi, ettei käytäntö ole haitannut susikannan säilymistä.
EU:n komissio pitää majaansa jättimäisessä toimistotalossa keskellä Brysseliä, jossa niin ihmisten kuin heidän lemmikkiensä suurin uhka on auton alle jääminen. EY:n tuomioistuimen sijaintipaikka on puolestaan Luxemburg, jossa sielläkään petoeläimet eivät juokse pihoilla tai kujilla. Jälleen kerran on jouduttu tilanteeseen, jossa parin tuhannen kilometrin päässä Suomen petoalueilta toimivat EU:n virkamiehet ja -naiset katsovat tietävänsä paremmin sen, mitä suomalaisten tai Suomen luonnon etu vaatii.
Tämä ei ole uutta, mutta se on harmillista, myös Euroopan unionin kannalta. Näillä elävästä elämästä etääntyneillä linjauksillaan unioni, joka on ollut huolestunut julkikuvastaan ja kansalaisten nyreästä suhtautumisesta, osoittautuu jälleen kerran itse suurimmaksi syypääksi syntyneeseen epäluottamukseen. Kauan joutuvat unionin saarnamiehet taas tekemään Suomessa töitä, että nyt aikaan saadut vahingot korjautuvat.
Paras keino syntyneen vahingon korjaamiseen tietenkin olisi, että EY:n tuomioistuin ei noudattaisi julkisasiamiehen kantaa. Kokottin ratkaisuehdotushan on itsenäinen kannanotto yhteisön oikeuden oikeasta tulkinnasta, eikä se sido yhteisöjen tuomioistuinta.
Luontodirektiivin mukaan susien metsästys on lähtökohtaisesti kielletty, mutta tästä voidaan poiketa direktiivissä mainituin edellytyksin. Nyt tuomioistuin ottaa kantaa siihen, ovatko nuo edellytykset Suomen viranomaisten päätöksissä täyttyneet.
Se jättää tilaa tuomioistuimen harkinnalle. Päätös taas vaatii myös Suomen olojen tuntemusta. On syytä toivoa, että tuomioistuin sitä itselleen hankkii ennen ratkaisuaan.
Käytännössä juuri kukaan ei Suomessa kiistä, etteikö susi kuuluisi luontoomme. Eläin on nisäkäslajiemme komeimpia, myyttien ympäröimä vaeltaja, joka häipyy metsän siimekseen aikuisen ihmisen tavatessaan. Ehkä juuri tällainen kuva eläimestä on myös EU:n korkeilla virkamiehillä.
Kuva ei ole virheellinen, mutta se on vain osatotuus. Suomessa sudet tappavat porojen ohella vuosittain nautoja, lampaita ja kotieläimiä. Niihin liittyy taloudellisia ja tunnearvoja. Vaikka susi ei Suomessa ole tainnut surmata ihmistä ainakaan yli sataan vuoteen, aiheuttavat pedot pelkoja perheissä, joissa on pieniä lapsia.
Susien surmaamisen sijaan EU perää keinoja niiden karkottamiseksi. Sellaisia pitää ollakin valikoimassa, ja on niitä meillä käytettykin. Aina ne eivät valitettavasti riitä. Eläinsuojeluongelmaksi voi kai todeta senkin, jos susien vuoksi kotieläimet täytyy pitää sisätiloissa sen sijaan, että ne voisivat olla ulkona luonnollisessa ympäristössään.