EU-vas­tai­suus sel­väs­sä nou­sus­sa

EU-vastaisuus on kääntynyt selvään nousuun Pohjoismaissa Ranskan ja Hollannin torjuttua unionin perustuslain kansanäänestyksissä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa julkaistut tuoreet mielipidekyselyt osoittavat, ettei EU ole tällä haavaa kovin korkeassa kurssissa.

Pullon henki vapaaksi. Ranskan presidentti Jacques Chirac (vas.) johdatti uuden pääministerin Dominic deVillepinin (kesk.) ja tämän ministeristön kuvattavaksi Elysee-palatsin puutarhassa perjantaina.
Pullon henki vapaaksi. Ranskan presidentti Jacques Chirac (vas.) johdatti uuden pääministerin Dominic deVillepinin (kesk.) ja tämän ministeristön kuvattavaksi Elysee-palatsin puutarhassa perjantaina.
Kuva: Patrick Kovarik/ AFP Photo

EU-vastaisuus on kääntynyt selvään nousuun Pohjoismaissa Ranskan ja Hollannin torjuttua unionin perustuslain kansanäänestyksissä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa julkaistut tuoreet mielipidekyselyt osoittavat, ettei EU ole tällä haavaa kovin korkeassa kurssissa.

Pohjoisten naapurien tilanne poikkeaa toisistaan melkoisesti. Tanskassa on määrä äänestää perustuslaista 27. syyskuuta, Ruotsissa asia ratkaistaan valtiopäivillä, kun taas unionin ulkopuolelle jääneessä Norjassa keskustelu jäsenyydestä on taas viriämässä syysvaalien alla.

Dramaattisin käänne asenteissa on tapahtunut Tanskassa, missä enemmistö vielä viime viikolla kannatti EU:n perustuslakia. Neljän perjantaina julkaistun kyselyn mukaan ei-leirin osuus oli noussut 34-39,5 prosenttiin, kun kannattajia oli 34-38 prosentin välillä. Vielä kantaansa miettiviä oli kaikkien kyselyn mukaan verrattain paljon.

"Tämä on äärimmäisen dramaattista", sanoo vaaliasiantuntija Jörgen Nielsen Kööpenhaminan yliopistosta Politiken-lehdelle. "En muista tällaista tapahtuneen koskaan aiemmin."



Euroskeptikot
saavat kannatusta


Myös Ruotsissa euroskeptikot ovat saaneet uusia kannattajia. He vastustavat vallan siirtoa Brysseliin ja vaativat kansanäänestyksen järjestämistä perustuslaista myös Ruotsissa.

Aiemmin viikolla julkaistun kyselyn mukaan 41 prosenttia ruotsalaisista vastustaa EU:n perustuslakia, 23 prosenttia kannattaa sitä ja 36 prosenttia ei ole ottanut kantaa asiaan.

Peräti 65 prosenttia ruotsalaisista haluaa, että asia alistettaisiin kansanäänestykseen.

Pääministeri Göran Persson on vakuuttanut, että EU:n perustuslain ratifiointiprosessi jatkuu Ranskan ja Hollannin äänestyksistä huolimatta. Dagens Nyheter -lehden haastattelussa perjantaina hän kuitenkin sanoi, että prosessi voidaan keskeyttää, jos muut EU-maat haluavat aloittaa uudet neuvottelut perustuslaista.

Norjassa kysymys EU-jäsenyydestä on noussut esiin meneillään olevan vaalikampanjan aikana. Norjalaisten nihkeä suhtautuminen unioniin oli jo kääntynyt myönteiseksi, mutta kuluneella viikolla vaaka heilahti taas toiseen suuntaan. Perjantaina julkaistun mielipidemittauksen mukaan 59 prosenttia norjalaisista sanoisi ei EU-jäsenyydelle.

Aftenposten-lehden ja Norjan yleisradion NRK:n teettämän kyselyn mukaan jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut parissa kuukaudessa 17 prosenttiyksiköllä. Norjalaiset ovat torjuneet maan jäsenyyden vuosina 1972 ja 1994.



Juncker
uhkasi erota


Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker kertoi puolestaan perjantaina eroavansa, jos luxemburgilaiset hylkäävät EU-perustuslain kansanäänestyksessä ensi heinäkuussa. Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan ei-kanta olisi Luxemburgissa nousussa.

Irlannissa taas epäröidään, kannattaako enää äänestää perustuslaista Ranskan ja Hollannin tulosten jälkeen. Ulkoministeri Dermot Ahern odottaa Irish Times -lehden mukaan EU:n tulevasta huippukokouksesta ratkaisua äänestyskysymykseen.

Myös Portugali saattaa luopua kansanäänestyksen järjestämisestä lokakuussa, jos EU-johtajat päättävät pysäyttää ratifiointiprosessin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä